Monta asiaa olen kymmenen kasvukauden aikana oppinut, mutta yksi on edelleen oppimatta: sadon punnitseminen. Jotenkin aina näin syksyllä herään siihen että olisi pitänyt olla aktiivinen ja punnita aina kaikki maasta nostettu ruoka. Ensi vuonna sitten muistan tämän jo huhtikuussa (ja unohdan kesäkuussa)!
Kaikkea hyvää ihanaa saimme kuitenkin kasvatetuksi. Haluan korostaa että tavoitteenamme ei ole omavaraisuus;  se olisi tällä tuhannen neliön tontilla mahdotonta. (Ja muistetaan että suuren osan tilasta vievät rakennukset, pihatie ja hiekka-alue.) Haluaisin kuitenkin olla hyvänä esimerkkinä siitä, että pienelläkin alalla voi kasvattaa puhdasta ravitsevaa syötävää. Lisäksi arvostan taitoja mitä oman ruoan kasvattaminen ja säilöntä vaatii. Se on sellaista eräänlaista asenteiden ja ajatusten omavaraisuutta.
Kaalia lähdettiin kokeilemaan suurin odotuksin. Tämän kesän valtava kaalikoi-invaasio ei ehkä auttanut asiaa. Muutama kaalinpää penkistä saatiin ennen kuin luovutimme. Ensi vuonna ostan varhaiskaalit ja viljelen samassa tilassa jotain muuta. Parsakaali sen sijaan oli iloinen yllätys. Pientä parsanuppua on riittänyt näihin päiviin saakka. Samoin lehtikaali toipui alkukesän tuhoista ja alkoi heinäkuun lopussa tuottaa ihanaa rapeaa lehteä. Mikäli peurat tai villikanit eivät käy napsimassa lehtikaaleja suihinsa poimimme niitä niin kauan kuin ne menestyvät!
Sipulia laitoin tänä vuonna aivan liian vähän. Omat sipulit riittivät kesäkuusta syyskuun loppuun. Onhan siinäkin toki kolmannes vuodesta. Ja meillä tosiaan syödään sipulia; viisihenkisen perheemme ruoassa on joka päivä ainakin yksi kokonainen sipuli tai kesäkaudella useita pieniä.
Säilöttyjä tai säilöön otettujen määrä onkin helpompi kertoa. Valkosipuleja saimme noin 80 kappaletta. Siitä osa menee toki ensi vuoden siemeneksi.
Tuoreena syötyjä härkäpapuja en punninnut, mutta kuivia papuja saimme talteen hieman vajaan kilon. Niistäkin taas osa pitää säästää ensi vuotta varten.
Punajuurien ja perunoiden määrän arvioin erittäin tieteellisellä metodilla: punnitsin muutaman viime kerran syötäväksi nostetut juurekset, tein kerto- ja jakolaskuja ja sain valistuneen arvion koko kauden määrästä. Eli plusmiinus jotain sinne päin! Punajuuria olisi saatu kuutisen kiloa ja perunoita jotain kolmenkymmenen ja neljänkymmenen kilon väliltä. Kuulostaa realistiselta, palataan asiaan ensi vuonna. Porkkanoita tuli lähinnä naposteltavaksi ja muutamaan ruokaan. Savimaamme ei suosi porkkanaa joten ensi vuonna aion laittaa niitä viljelylaatikoihin missä maa-aines on kevyempää.
Suurin kesäkurpitsamme oli kolme kiloa. Se päätyi toisen isokokoisen kanssa pikkelsiin mitä tuli seitsemän litraa. Kesäkurpitsojen kanssa oli muutoinkin hyvä vuosi; elokuussa söimme niitä mielin määrin ja kyläilijät saivat kotiin viemisiksi kurpitsan kavereineen.
Yrttejä syötiin lähinnä tuoreena. Käytän tekosyynä vinttiremontin kiihkeää loppuvaihetta ja muuttohurmosta siitä etten tänä vuonna kuivannut yrttejä tarpeeksi. Onneksi on vielä ylivuotisiakin.
Kasvihuone alkoi tuottaa tomaatteja heinäkuussa. Pariin kuukauteen ei tarvinnut ostaa yhtään kaupan tomaattia. Viimeisen pesuvadillisen kypsymättömiä tomaatteja poimin tällä viikolla kun siivosin kasvihuoneen talvikuntoon.
Salaattia on aina yli oman tarpeen vaikka sitä laittaisi kuinka vähän. Tänä vuonna meillä tosin oli pihalla apuna kaksi pikku pupua auttamassa salaatin syömisessä! Salaatin kanssa ei voi epäonnistua kunhan sen kylvää tarpeeksi aikaisin. Liian lämpimässä se ei enää idä.
Salaatin viljelyslaatikko oli tullut tiensä päähän joten poimin lahonneet puuosat pois ja levitin mullan hieman laajemmalle. Laatikko oli mansikkapenkin päässä joten oli luontevaa levittää mansikoita uudelle maalle. Mansikoita kuluisi varmasti kymmenkertainen määrä joten lisää on aina hyvä! Sama pätee vadelmiin joten annoimme niidenkin levitä tänä vuonna.
Omenapuita meillä on kaksitoista, joten omenoista tehdään muutakin kuin piirakkaa. Omenarenkaat ovat lasten herkkua.
Omenahilloa tein neljätoista litraa. Vuosikertahilloakin on vielä kymmenen litraa joten olemme hilloissa.
Suurin osa omenoista meni tuoremehuun. Mehuasemalla käynnillä ratkaistaan kaksi pulmaa: ei tarvitse ostaa kaupan mehua vaan halvemmalla saa taattua laatua, ja lisäksi ei tarvitse lokakuulle saakka pitää puutarhassa omenasulkeisia pudokkaiden kanssa. Mehua tuli 157 litraa ja hinnaksi euron litra. Hyötysuhde mehustuksessa on noin kuusikymmentä prosenttia joten omenoita oli alkujaan 260 kiloa.
Avomaankurkkuja syötiin kesällä tuoreena ja maustekurkkuja tein kahdeksan litran purkkia. Viime vuonna tein niitä urakalla joten niitäkin on vielä saman verran kellarissa. Kellariin pääsi myös seitsemän litraa puolukkasurvosta ja kaksitoista litraa lähihunajaa ystävän mehiläisiltä.

Mustajuurta ja artisokkaa en ole vielä käynyt koettelemassa. Palsternakka ja herne olivat (kaalin lisäksi) tämän vuoden epäonnistumiset. Palsternakasta sain sentään ensi vuodelle siemenet, ja on tuolla pellossa muutama pieni jäljellä. Hernettä kohtasivat ahneet varikset (jotenkin yllättävä tapahtuma) ja seuraava sato oli paljon pienempi. Mangoldia on vieläkin kasvimaalla koska olin yllätttynyt sen satoisuudesta enkä oikein osannut käyttää sitä tarpeeksi monipuolisesti.
Kuriositeettina mainitsen vielä kehäkukan; siemeniä on puoli kiloa odottamassa. Tulee niistä muutama kukka ensi vuodelle!

Talvi tekee tuloaan. Tänään kaikki paikat olivat huurteessa.
Kasvimaalla sinnittelee vielä parsakaalia ja mangoldia.
Eilen saatiin täytettyä ensi vuoden viljelylaatikot viherjätteellä ja kompostimullalla. Seuraava kasvukausi on jo mielessä!
Vanhoja lahonneita viljelylaatikoita on purettu ja olen ehtinyt näin loppusyksystä vielä siirtää perennoja ja laittaa uusia mansikanalkuja.
Palmukaali kuin huurrekukka.
Pakkaspuput Halti ja Pulmu.
Lintujen ruokintakin on aloitettu ja viimeiset auringonkukat tarjoilevat lintuystäville lisäruokaa.

On taas aika istuttaa sipulikukkia! Nautin tästä vuodenajasta mutta pelkään jo marraskuun pimeää. Kevätkukkien istuttaminen juuri ennen raskainta aikaa on kuin käänteistä surutyötä; jotenkin voimaannuttavaa suunnata ajatukset jo vuodenaikaan milloin mennään kohti valoa ja mustarastaan lauluntäyteisiä iltoja.
En usko kerralla valmistuvaan puutarhaan vaan tiedän sen tulevan pikku hiljaa kun joka vuosi lisään jonkin pienen osasen. Ensimmäisenä keväänä maasta puski seitsemän krookusta ja tänä vuonna tilasin 700 sipulikasvia. Luontoa pitää hiukan auttaa.
Maahan istuttelun lisäksi tein kolme vati-istutusta. Sellaista, mitkä voi halutessaan ottaa jo keväällä aikasin verannalle tai siirtää pihalla väriä kaipaavaan kohtaan. Tällä samalla tavoin voi sipuliasetelman tehdä pieneen tai isoon ruukkuun, mutta korkeutta kannattaa astiassa olla jonkin verran. Reiätön vati kannattaa salaojittaa soralla ennen ensimmäistä multakerrosta.
Käytän yleensä sipulikasveille luujauhoa lannoitteena, mutta nytpä en löytänyt laatikkoa mistään. Hätävarana käytän tuhkaa, sillä sen suhteen olemme erittäin omavaraiset. Sitä siis laitoin mullan päälle ennen ensimmäistä sipulikerosta. Alimmainen kerros kannattaa täyttää suuremmilla sipuleilla, seuraava vähän pienemmillä ja niin edelleen kerrosten lukumäärän mukaan. Sipulikerrosten väliin laitetaan aina multaa ja sitä-kadoksissa-olevaa-luujauhoa eli tähän hätään taas tuhkaa.
Vanhoihin emalivateihin tein kuhunkin kaksi sipulikerrosta. Päälle vielä multaa ja kevättä odottamaan kuistin alle. Siellä on suunnilleen sama lämpötila kuin ulkona, mutta sade ei pääse kastelemaan ja pakkanen sitten jäädyttämään sipuleita. Nähdään keväällä sipulit, kun muututte rumista ankanpoikasista joutseniksi!

Tässä se on, viimeinen osa vinttiremontti-sarjaa. Kolme kuukautta on asuttu myös vinttiä, nykyistä yläkertaa ja pois en vaihtaisi. Erityisesti lastenhuone sykähdyttää, koska se tarkoittaa että askartelusilppu ei loju ruokapöydällä ja että jokaista leikkiä ei tarvitse kerätä pois illan tullen (jotta mahtuu kulkemaan). Tilaa on myös tarpeeksi nukkumiselle, kirjoituspöydälle ja lattiatilaa leikkeihin. Huoneen koko on noin 6,7 m x 5 m joten lattiapinta-alaa on reilusti yli kolmekymmentä neliömetriä.
Yläkerta on rakennettu vanhaa taloa kunnioittaen ja ekologiset arvot mielessä. Rakentamisen vaiheista voi lukea sarjan aiemmista osista. Halusimme kaiken mahdollisen tilan käyttöön, ja siksi lastenhuonekin on kaltevakattoinen. Lapset osaavat kyllä ottaa kaiken lattiatilan haltuun vaikkei 160 sentin alittavaa huonetilaa lasketakaan virallisiin neliöihin. Esimerkiksi rappuset noustessa oikealle jääväät "aulatilaan" saatiin seitsemän muuttoa kokeneille kahdelle Ikea-hyllylle vielä yksi sijoituspaikka. Hyllyille saa pienikokoiset kirjat ja hyllyn päälle mahtuu juuri oivasti nukkekoti, ponitalo, legolaatikko ja vielä jää tilaakin.
Aulatila haluttiin jättää avoimeksi lastenhuoneen kanssa jottei rappusten päähän synny ahdasta ja pimeää loukkoa. Ainoa ovi on makuuhuoneeseemme. Kun lapset kasvavat, saatamme miettiä uudestaan tilojen jakoa, mutta tällä hetkellä yksi iso tila on ollut hyvä ratkaisu. Tytöillä ei ole koskaan ennen tätä ollut omaa saati omia huoneita, joten yhteinen tila on ainakin toistaiseksi heille luonteva valinta.
 Kahden lapsen vaatteet saatiin mahtumaan tähän paikoilleen rakennettuun kaappiin ja tilaa jäi jopa kausivaatteille ja kengillekin. Ovet ovat taloamme vanhemmat ja kierrätysosina saatu. Ne on maalattu itse tehdyllä munatemperalla niinkuin huoneen seinätkin. Pigmentteinä on maavihreä, ultramariini ja valkoinen. Kultaraidat ovien peileissä tuovat ripauksen luksusta.
Huoneessa asuu kaksi koululaista. Sängyt ovat ainoat uudet kalusteet tässä huoneessa, ja nekin on käytettynä hankittu. Nuorimmainen sai keskimmäisen vanhan sängyn joten hän tarvitsi tilalle uuden. Vanhimman sänky ei mahtunutkaan portaikosta ylös joten vaihdoimme vierashuoneeseen suunnitellun vuodesohvan hänelle.
En ole mikään sisustaja, joka hankkii vähän väliä uusia kalusteita tai tekstiilejä. Hankintojen on kestettävä aikaa ja mielellään monia käyttötarkoituksia. Siitä johtuen kotimme onkin suloinen sekamelska eri aikakausien huonekaluja.
Sänkyjen alla on säilytystilaa vanhoissa matkalaukuissa.
Tarpeeksi iso työpöytä kahdelle koululaiselle ja askarteluprojekteille.
Kummallakin tytöllä on isoisänsä tekemä pikkukaappi, mitkä tähän asti toimivat vaatekaappeina. Nyt niissä on tilaa kummankin omille aarteille. Kaappien taustalla on tekemäni sabluunamaalaus. Sablunoinnin voi vaikka maalata piiloon jos se alkaa kyllästyttää. Sekä seinien, katon että sablunointien maali on itse tehtyä munatemperaa. Seinät on tehty kuusipaneelista ja lattia kuusilaudasta. Lattian käsittelynä on suopakuuraus eli se on pesty tiukkaan hankaamalla pellavaöljysuovalla. Käsittely sekä puhdistaa että suojaa, ja se on uusittava ainakin kerran vuodessa, alkuaikoina mielellään useammin. Katon alkuperäiset palkit jätettiin käsittelemättömiksi.
Sama rauhallinen värimaailma jatkuu portaikossa ja portaiden yläpäässä on valoa läpi päästävä kaide. Väliseinillä ja ovilla tämäkin tila olisi saatu tukkoon. Tykkään siitä avaruuden ja ilmavuuden tunnelmasta mikä lastenhuoneessa on.