Tänä vuonna kokeilin ensimmäisen kerran daalioita ja menetin sydämeni. Toivottavasti saan mukulat talvetettua!
Suurin osa omenoista mehustettiin, mutta yhteen puuhun jätettiin vielä syötäviä ja piirakkamateriaalia.
Lehtikaalit rapsakoina.
Mangoldia. Ensi vuodeksi haluan tätä myös eri väreissä.
Kesän aikana nurmikko leikattiin kahdesti. Luonnonkukkia on saanut nousta sieltä ja täältä.

Yrttipenkissä kukkii vielä iisoppi...
...ja mäkimeirami.
Mehikasvi tekee jälkeläisiä.
Ruusunmarjoja kaadetusta ruusupensaasta.

Auringonkukkia en ole merkinnyt mitenkään, joten ensi vuonna on yllätys minkä värisiä kukkia esiin puskee. Haaveissa on laittaa auringonkukkia omaksi ryhmäkseen johonkin, vaikkapa aurinkoiselle seimustalle.
Kehäkukkaa olen kerännyt jo parin viikon ajan talteen. Aina kun näen kypsiä, ruskeaksi muuttuneita käppyräisiä siemeniä eri puolella puutarhaa, otan ne talteen. Niitä on nyt pesuvadillinen.

Puuhella on mukava lisäsämmönlähde ja meillä ainoa lämmönlähde keittiössä. Sillä on hyvä keittää aamukahvit sekä -puurot ja saada samalla keittiö lämpimäksi. Joutilaana iltapäivänä on mukava lisätä puita pesään ja nauttia pihkaisten puiden poksunasta samalla kun hörppii kauramaitolattea. Entisajan pakko on muuttunut nykyajan luksukseksi. Siksi ehkä muutama muistisääntö on poikaa tähän väliin.
Ensimmäisenä avataan pelti. Kukaan ei halua savuja sisään. Joskus hormin veto on kuitenkin kosteuden tai matalapaineen vuoksi huono, ja silloin voi avuksi polttaa pari sanomalehden sivua nokiluukussa. Kun palavat lehdenriekaleet humahtavat hormiin voi sytyttämistä koittaa uudelleen.
Meillä on puuhellassamme kaksi vaihtoehtoa savukaasujen ohjailuun; keitto ja paisto. Sytyttäessä käytetään keittoa, sillä silloin savut menevät lyhintä reittiä hormiin ja veto on paras. Kun hella on kunnolla syttynyt voi siivekkeen kääntää paistolle, niin silloin hellan sisällä olevat sulut kääntävät lämmön kulkemaan uunien ympäri; tätä käytetään myös silloin kun halutaan valmistaa puuhellassa uuniruokaa.
Ilma-aukot avataan täysille. Ilma ohjautuu altapäin arinan läpi syttyvään tuleen ja näin saadaan maksimoitua palamiselle olennainen happi. Jos hellaa polttaa pitkään kannattaa ilma-aukkoja säätää pienemmälle niin puut eivät pala aivan hetkessä.
Ennen hellan sytyttämistä kannattaa vielä tarkastaa tuhkalaatikon tilanne. Tähän vielä mahtuu, mutta kukkuroillaan oleva tuhka-astia kannattaa käydä tyhjentämässä ennen uutta pesällistä. Meillä tuhkat varastoidaan odottamaan käyttöä puutarhassa, mutta mihin tahansa ne vie kannattaa muistaa käyttää palamatonta astiaa.
Puuhella kannattaa muutenkin muistaa pitään sisäosiltaa puhtaana; levyjen alle kertyvä karsta heikentää niiden lämpeämistä. Levyt, ja koko kansi nostetaan ainakin kerran vuodessa pois paikoiltaan ja harjataan teräsharjalla ulkotiloissa. Samalla voi tarkkailla ovatko muuraukset kunnossa. Nuohoojan tekemä nuohous kuuluu tietenkin asiaan kaikissa kiinteistöissä missä tulia poltetaan.
Tyhjään pesään ladataan sopivan pieniä hellapuita ja niiden päälle sytykkeiksi tuohia ja varta vasten tehtyjä sytykepuita. Sytykepuiden kannattaa olla havupuuta sillä pihkaisuus auttaa syttymisessä. Jos hellaa käyttää säännöllisesti niin suosittelen tekemään puuvajaan erillisen hellapuukasan. Silloin ennen joka lämmitystä ei tarvitse tehdä pieniä pilkkeitä. Puuhellan pesähän on huomattavasti pienempi kuin vaikkapa kakluunin, siksi ei ole järkeä tunkea sitä täyteen isoja koivuklapeja.
Päältä sytytys toimii yhtä hyvin puuhellassa kuin isommassakin uunissa. Päältä sytyttäessä pienhiukkaspäästöt ovat pienemmät joten sitä kannattaa suosia. Tulipesissä poltetaan myöskin vain kuivaa puhdasta puuta, ei esimerkiksi roskia tai maitotölkkejä.
Puita lisätää pari kerrallaan niin kauan kuin hellaa on tarve polttaa. Oman puuhellan puidenlisäystahdin oppii kun tekee sen kanssa tarpeeksi töitä. Pari kertaa kesken ruoanlaiton sammunut hella opettaa kyllä tarkkailemaan tilannetta pesässä!
Kun hellan on saanut hyvin palamaan voi siivekkeen kääntää paistolle. Jos hellan päällä ei valmista ruokaa, kannattaa sen päälle asettaa täysi vesikattila; näin estetään levyjen mahdollinen vääntyily kovassa kuumuudessa. Lisäksi kattilallinen kuumaa vettä säästää saman verran vettä kuumavesiboilerista (mikä muuten toimii sähköllä).
Kun hella on lämmennyt käytän itse seuraavanlaista kikkaa lisälämmön saamiseksi huoneeseen: avaan hellan uunit. Olemme myös harkinneet uunien täyttämistä tiilillä, sillä silloin uuneista saisi hieman varaavat. Puuhellahan kuumenee nopeasti ja kylmenee myöskin pian tulen sammumisen jälkeen. Irtonaiset tiilet olisi helppo nostella pois mikäli uuneja aikoo käyttää ruoan valmistukseen. Toinen kikka lämmön levittämiseen on kamiinapuhallin mikä toimii lämmöllä. Se asetetaan hellan päälle ja se alkaa pyöriä itsestään kun lämpö on sopiva. Se on ehdottomasti tämän lämmityskauden ostoslistalla!
Ja sitten vain nauttimaan ihanasta säteilylämmöstä!

Meillehän kotiutui kesäkuun alussa kaksi pupuvauvaa. Nyt kesä on jo oikeasti loppu ja on hurjaa ajatella, että puput ovat olleet meillä kohta neljä kuukautta ja ovat sillä aikaa kasvaneet täysikokoisiksi!
Ensimmäisiltä päiviltä on vain pari kuvaa, sillä puput olivat kovin arkoja. Niitä oli kasvatuspaikassa totutettu sylittelyyn, mutta silti uuteen paikkaan saapuminen sai ne ujostelemaan. Mutta voi kuinka pieniä ne vielä näissä kuvissa ovat! Ihan vauvoja!
Puput saivat nimikseen Pulmu ja Halti. Ne ovat siskokset ja aika saman väriset; alussa Pulmu oli selästä hieman ruskeampi mutta vauvakarvan vaihduttua en enää aina tunnista niitä. Toivoimme alunperin kahta eri väriä, mutta poikueessa oli jäljellä vain harmaita tyttöjä tai eri värinen uros. Uros olisi kuitenkin pitänyt leikata joten siskokset olivat helppo valinta. Lajiltaan ne ovat rex- ja white-risteymiä.
Pulmu ja Halti saivat kodikseen vanhan leikkimökin. Lapset leikkivät siellä enää satunnaisesti ja se oli enemmänkin leluvarastona. Leikkimökin takaosaan tehtiin erillinen pesäkoppi mihin puput saavat vetäytyä olemaan rauhassa. Leikkimökin sisälle on kiinnitetty juomapullot, heinähäkit, ruokakupit ja vessalaatikko. Siisteinä kavereina ne tosin käyttävät melko usein myös "ulkohuussia". Kopin pohjalla on reilu kerros kotimaisesta kuituhampusta tehtyä hamppukuiviketta. *)
Heti kanikopin yhteyteen tehtiin kierrätysmeiningillä vanhoista häkkikellarinovista noin seitsemän neliön aitaus. Se palveli kesän lopulle saakka hyvin, kunnes puput olivat niin isoja että pääsivät loikkaamaan aidasta yli. Lopulta aitaan tehtiin kanaverkosta korotus. Kun kopin seinään vielä tehtiin "kissanluukku", niin nyt puput saavat olla ympäri vuorokauden oman mielensä mukaan ulkona tai sisällä kun vaarallisista vierailijoista kuten ketuista ei ole enää vaaraa.
Pupujen pääruokana on kuivattu luonnonheinä ja tuoreruoho, esimerkiksi voikukan lehdet, apila ja muu sellainen. Sen lisäksi kaneille on koko ajan tarjolla pellettejä ja myslin näköistä kuivaruokaa missä on kauran jyviä ja kuivattuja vihanneksia. Kauden mukaan tarjolla on ollut myös omenoita mielin määrin sekä kurkkua ja porkkanoita. Omenapuista ja pajusta on tarjottu tuoreita oksia pureskeltavaksi.
Alusta saakka on ollut selvää että Pulmu ja Halti ovat ulkopupuja. Ne ovat syntyneet ulkona ja viettäneet koko tähän astisen elämänsä ulkona. Toki niillä on leikkimökki suojanaan ja siellä vielä pesäkoppi. Sitkeästi ne vain kököttävät useimmiten ulkona, oli paistetta tai sadetta. Hieman lähenevä talvi jännittää; pesäkoppia pitäisi hieman vuorata ja ajatuksissa on ollut hankkia kylmimpien aikojen avuksi lämpölamppu.
Hankimme alunperin kaksi pupua, koska se oli suositus. Ne saavat toisistaan seuraa ja talvella ne voivat lämmitellä yhdessä. En tiedä ovatko kaikki puput tuollaisia toisissaan kyhnääjiä kuin nämä meidän vai johtuuko se siitä että ne ovat siskoja? Useimmiten Pulmu ja Halti eivät ole kaukana toisistaan oli kyseessä syöminen tai lepäily. Pää toisen pepussa tai hyppimässä toistensa yli.
Kaneilla on selvästi erilaien vuorokausi rytmi kuin meillä ihmisillä. Päivisin ne lötköttävät pihamaalla tai nukkuvat pesäkopissa. Illan tullen alkaa aktivoituminen. Ne saavat kanihepuleita ja laukkaavat ympäri aitausta tai tekevät 180:n asteen loikkia ilmassa. En edes halua tietää mitä kaikkea yöllä tapahtuu...
*) Hamppukuivike on saatu yhteistyössä HempRefine Oy:n kanssa

Puolukkakausi käy kuumimmillaan! Miljoonia kiloja marjoja mätänee metsään!

Nyt viimeistään on aika säilöä avomaankurkkuja. Meillä on tänä vuonna ollut hyvä kurkkuvuosi. Pikkuisia kurkkuja on syöty leivän päällä ja salaatissa mielin määrin. Elokuun ja syyskuun vaihteessa kurkut pääsivät paisumaan ja säilöin muutaman purkin säilöön. Koska liioittelen helposti yritin pysyä hilllityissä määrissä sillä meillä on vielä viimevuotisiakin kurkkuja jäljellä.
Tästä pesuvadillisesta kurkkuja tuli noin kymmenen litraa viipaleita. Teen yleensä säilykkeet viipaleina sillä syömme kurkkuja lähinnä leivän päällä. Joulun rosolliin riittää kun säilöö pari purkkia kokonaisia kurkkuja.
Ladon viipaleet purkkeihin vuorotellen mustaherukanlehtien ja tillinkukintojen kanssa. Tänä vuonna oli huono tillivuosi ja kukintoja oli vähänlaisesti. Toivottavasti se ei haittaa lopputuloksessa! Sekaan voi laittaa myös yrttejä oman maun mukaan, esimerkiksi salviaa ja timjamia, ja valkosipuliviipaleiden kanssa saa valkosipulikurkkuja.

Liemen teen muistisäännöllä 1:1:2 eli yksi osa etikkaa, yksi osa sokeria ja kaksi osaa vettä. Suolaakin laitetaan, esimerkiksi tämän määrän säilömiseen käytin puolentoista litran etikkapullon ja suolaa lisäsin noin 2,5 desiä. Itse laitan sekaan myös kokonaisia valkopippureita ja joskus sinapinsiemeniä. Kokeilemalla erilaisia yhdistelmiä löytyy juuri se oma suosikki!

Viljelin tällä kaudella ensi kertaa valkosipulia. Istutin viime marraskuussa noin sata kynttä vanhaa suomalaista talvivalkosipulia ja jäin odottamaan. Keväällä ensimmäisten joukossa valkosipulipenkissä alkoi näkyä elämää. Valkosipulin kasvun seuraaminen on ollut erittäin tyydyttävä puutarhatapahtuma; kesällä on jo unohtanut millaista loppuvuonna oli kykkiä kohmeisin sormin puutarhahommissa ja voi vain nauttia työn tuloksista!
Istuttaessa lisäsin jokaisen kynnen mukana tuhkaa sillä niin olen tottunut tekemään sipulikasvien kanssa. Valkosipuli on kuulemma tarkka omasta tilastaan ja sen juurelta pitäisi kitkeä rikat varsin tarkkaan. Alkukesästä katoimme penkin hamppukatteella ja kitkimme säännöllisesti, mutta kesän edetessä varsinkin nokkonen yritti valloittaa valkosipulipenkkiä. Toisaalta, nokkonen kielii ravinteikkaasta maasta joten tavallaan olin tyytyväinenkin. Alkukesästä valkosipuli myös hyötyy lannoituksesta joten ne saivat muiden kasvien lailla nokkoskäytettä muutamaan kertaan.
Meillä syödään valkosipulia lähes päivittäin ja jo kesällä pääsimme oman valkosipulin makuun. Nuoria versoja voi laittaa ruokaan kuten kesäsipulin varsiakin. Heinäkuun lopulla maan alta nousi jo ihan oikean näköisiä kynsikkäitä! Kuori oli toki mehevä eikä kuiva niinkuin talven yli säilytetyissä. Kukkien syömistä emme kokeilleet, mutta nekin kuulemma ovat maukkaita. Kuulin tästä vinkistä vasta kun olin taittanut nuput pois. Kukkien poistaminen auttaa maan alla paisuvaa sipulia kasvamaan isommaksi, kun energiaa ei kulu siementen valmistamiseen.
Kellastuvat ja kaatuilevat varret ovat merkkinä siitä että sato alkaa olla valmis nostettavaksi. Eri lähteissä sadonkorjuu ajoitettiin elo-syyskuun tienoille. Meillä varret olivat jo aivan keltaiset, ja kun kasvukausikin alkoi jo toukokuun lämpimillä niin päätin viime viikolla olla uskalias ja nostaa sipulit. Ja sieltähän ne nousivat valmiina! Noin kuusikymmentä valkosipulia pääsi aurinkoisena päivänä paistattelemaan pihan lämpimimpään kohtaan. Illalla sipulit siirrettiin saunan jälkilämpöön ja sen jälkeen laitoimme ne paperipussissa huoneenlämpöön. Kunhan ilmat tästä viilenevät, irroitan suurimmat kynnet istutettaviksi ja kierto voi alkaa alusta!