Tänä vuonna kokeilin ensimmäisen kerran daalioita ja menetin sydämeni. Toivottavasti saan mukulat talvetettua! Suurin osa omenoista meh...

Pitkän poutakauden lopuksi on hyvä kerätä siemeniä talteen ensi vuotta varten. Kaikista viljeltävistä kasveista ei saa ensimmäisenä vuonna ...

Syyskuu on ollut aurinkoinen, mutta yöt ja aamut ovat jo koleita. Jos puuhellan lämmityspuuhat ovat jonkinlainen syksymittari, sanoisin ett...

Meillehän kotiutui kesäkuun alussa kaksi pupuvauvaa. Nyt kesä on jo oikeasti loppu ja on hurjaa ajatella, että puput ovat olleet meillä ko...

Puolukkakausi käy kuumimmillaan! Miljoonia kiloja marjoja mätänee metsään!

Nyt viimeistään on aika säilöä avomaankurkkuja. Meillä on tänä vuonna ollut hyvä kurkkuvuosi. Pikkuisia kurkkuja on syöty leivän päällä ja...

Viljelin tällä kaudella ensi kertaa valkosipulia. Istutin viime marraskuussa noin sata kynttä vanhaa suomalaista talvivalkosipulia ja jäin...

Flickr Images