Tähän alkuun sananen siitä että mikäli ette halua kuvienne katoavan bitteinä avaruuteen, tallettakaa ne ainakin viiteen paikkaan. Meiltä nimittäin katosi kahteen eri paikkaan talletetut kuvat, ja tietysti juuri siltä vuodelta kun muutimme taloon. Kesän lopulta alkaa olla jo materiaalia, mutta kun yritin etsiä kuvaa keittiön nurkasta missä kaikilla asianosaisilla olisi edes housut jalassa, niin... no näette kyllä. Tästä siis lähdettiin liikenteeseen. Koska tiesimme jo aika pian taloon muuttamisen jälkeen haluavamme pelkän puulämmityksen, niin puuhella kuului melkein automaattisesti suunnitelmaan. Edellisiltä omistajilta kuulimme että keittiön nurkassa oli joskus ollut puuhella. Millainen, ei ollut enää tiedossa. Ennen kuin aloimme toden teolla etsiä uutta vanhaa hellaa, piti muutama asia tarkistaa. Purimme keittiön kaapit nurkasta ja kuorimme muovimaton lopulta koko keittiöstä pois. Niistä enemmän kun pääsen keittiöremonttitarinan kimppuun. Maton alta paljastuivat vanhat perustukset. Piipun tutkimisesta ja avaamisesta kirjoitin kaakeliuunien kunnostamisen yhteydesä. Yksinkertaisesti; piippu piti avata ja tehdä salapoliisintyötä sen eteen mikä hormi vie mihinkin ja onko niitä vapaana. Hellan etsintä vaati joitain tunteja netissä istumista. Tärkein kriteeri oli, että hella on käyttökuntoinen ja että hormiliitäntä on oikeassa paikassa. Lopulta otin kriteeriksi etsiä myös Siro-merkkistä hellaa ihan vain siitä riemusta että se on meidän sukunimemme. Eräällä nettikirppiksellä tärppäsi ja mies lähti kaverinsa kanssa hakemaan uutta puuhellaamme lähimaakunnasta. Hellamme on metallikuorinen Högforsin Siro numero 51 ja sen kantamiseen tarvitsi neljä miestä. Onnistui kuitenkin! Ennen kuin hella saatiin sisälle keittiöön piti tehdä vielä muutama pikku homma... Oikeaa hormia etsittiin keittiön puolelta poraamalla oletettuun kohtaan hormia reikä. Jo kolmannella onnistui! Paras hormi olisi ollut sama kuin poistohormi, mutta nykyasetusten mukaan savuhormi ja ilmahormi pitää olla erikseen. Siksi hellamme ei ole aivan seinässä kiinni vaan hieman edempänä, koska vapaa hormi osuu sillä lailla yksiin hellan kanssa. Poistohormiin oli liitetty vanha liesituuletin. Hökötyksen purettuamme hormin suulle asennettiin ritilä. Siinä voisi olla siivekkeellinen räppänä niin että ilmavirtausta pystyisi säätämään, mutta väliaikaisten ratkaisujen on taipumusta jäädä pysyviksi. Muuri piti myös maalata ennen hellan asentamista. Ylemmistä kuvista näkyy aiempi riemunkirjava olemus minkä halusimme saada piiloon. Maalaus tehtiin itse sekoitetulla valkoisella pellavaöljymaalilla kolmeen, neljään kertaan. Oikeassa valossa vanhat värialueet näkyvät vielä mutteivat mitenkään häiritsevästi. Savupelti löytyi vintistä ja on nyt luultavasti alkuperäisellä paikallaan! Pellin aukko löytyi pienen laastikerroksen alta naputtamalla. Kaunis kuparin värinen huuva löytyi ystävien autotallista kun se ei ollutkaan mahtunut heidän keittiöönsä. Saman värinen eduspelti bongattiin nettikirppikseltä. Voisin melkein sanoa että puuhella on ollut kannattavin yksittäinen hankinta taloomme. Se antaa nopeasti lämpöä yön jäljiltä viileään keitiöömme ja sen päällä valmistuvat niin mutterikahvit kuin ruoatkin. Ensin harmittelin vesisäiliön puuttumista, mutta oikeastaan iso kattila hellan kannen päällä ajaa saman asian. Itse asiassa se ajaa myös toista asiaa; hellan päällä pitäisi aina olla jotain ettei kansi pääse kuumentuessaan vääntymään tai halkeamaan. Vesisäiliön ja uunit voisi täyttää tiilillä ja saada hellasta näin himpun verran varaavan. Käytämme uuneja sen verran harvoin, ja tiilillä täyttäminen olisi kuitenkin helposti purettava ratkaisu. Puuhellan ansiosta emme jää myöskään lämmintä ruokaa vaille vaikka tulisi pidempikin sähkökatkos.