Joutsenen kevätmuutto

Tykkään tehdä to-do-listoja. Tänä keväänä listani puutarhassa tehtävistä pikku jutuista on taas -yllätys yllätys- aika pitkä. Kaikkea en a...

Tykkään tehdä to-do-listoja. Tänä keväänä listani puutarhassa tehtävistä pikku jutuista on taas -yllätys yllätys- aika pitkä. Kaikkea en aina ehdi tehdä, mutta on hyvä olla joku suunta. Tuolta aiemmasta blogauksesta voi kurkkia mitä olen suunntellut tälle kasvukaudelle. Tärkeimpänä itse pidän hyötykasvimaan laajennusta. Sen toteuttaminen on vain sellainen puutarhatetris; niin kauan kuin yksi osa ei liiku on turha haikailla kylvöistä. Ja sitten yhtäkkiä asioita alkaa tapahtua, niinkuin eilen. Aluksi piti vain tehdä oksasilppua, mutta päädyimmekin lisäkäsien saapuessa siirtämään betonista valettua joutsenta. Sen siirtämisestä on puhuttu jo kaksi vuotta ja paikkakin oli selvillä. Eikä se loppujen lopuksi ottanut kuin muutaman hetken!
Joutsen oli sijoitettu vuorenkilpien keskelle kummun päälle. Heti patsaan alla oli neljä betonilaattaa ja niiden alla vaikuttaisi olevan jotain soran ja vanhan tunkion sekoitusta. Mitä kasa loppujen lopuksi pitää sisällään selviää kun pääsen perkaamaan vuorenkilpiä ja niiden reunuskiviä seuraavaan paikkaansa. Ja nuo viljelylaatikotkin pitää uudelleen asemoida jotta saamme maan mahdollisimman tehokkaasti uuden kasvimaan käyttöön.
Joutsenen uusi paikka on viime vuonna perustetun yrttimaan keskellä. Alkoikin olla viime hetket talloa multaa; nimittäin ainakin ruohosipuli jo kurkistelee maasta ylös! Joutsenen pyrstö laskeutui hieman mäkimeiramin päälle, mutta se on sitkeä kasvi ja kova leviämään joten en ole asiasta kovin huolissani.
Viikonloppuna oli niin hyvät puutarhailmat että tempaisin myös ne tuomion saaneet marjapensaat ylös maasta.
Siihen tilalle tulisi tänä vuonna sitten papumaa tai herneitä. Vähän vielä muokkausta ja uutta maata kaivataan! Olen päätynyt tilaamaan multaa kuorman suoraan kotiin vaikken yleensä pidä mullan ostamisesta. Tänä vuonna tarvittava uuden maan määrä on sellainen että sitä ei parilla kompostilla hoideta.
Viikonlopun välipalana askartelin pienen pajuaidan pionipenkin taakse. Ei tarvitse sitten hädissään rakennella tukia kun kukat alkavat jo kaatua. Ja aidalla on myös tarkoitus estää pienten jalkojen harhailu kukkapenkkiin; se ei tunnu aina olevan niin selvää missä kulkevat sallitut polut! Tästä on hyvä jatkaa toimintalistaani eteenpäin...

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Oi tuollaisen pajuaidan minäkin haluan! Teillä se on talo ja piha hyviä ideoita pullollaan :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon ajatellut että teen yhden pikku aidan vuodessa, sen verran tuosta meidän pajusta noita oksia aina tulee. Nyt kyllä ois tarve enemmällekin, ehkä voisi käyttää muitakin risuja... Kiva kun tykkäät näistä meidän projekteista !

    VastaaPoista

Flickr Images