Nyt kun olemme kuukauden päivät asuneet entistä vinttiä, nykyistä yläkertaa, lienee päivitys aiheellinen. Koska olen malttamaton, hyppään suoraan valmiiseen tuotteeseen. Ehtii noita pintamateriaalifiilistelyjä myöhemminkin!

Eteisestä portaikkoon oli ennen ovi, mikä poistettiin. Nyt on kulku helppoa! Portaat ovat alkuperäiset ja ne maalattiin hyvin lähellä vanhaa sävyä olevalla pellavaöljymaalilla. Sekoittelin vernissaan maavihreää, vihreää umbraa ja hivenen mustaa. Portaikon seinissä on vaaleaa maavihreää mikä sointuu mukavasti eteisen vihreäpohjaisen tapetin kaveriksi. Portaikon kaiteet ja kaiteiden kannattimet mukailevat samaa tyyliä kuin verannallamme. Portaiden yläpäästä aukeaa näkymä tyttöjen huoneen läpi makuuhuoneeseemme. Emme halunneet ahdasta käytävätilaa, siksi lastenhuone tavallaan levittäytyy suoraan portaiden eteen. Esittelen tyttöjen huoneen myöhemmin erikseen joten nyt siirrytään suoraan makuuhuoneeseemme. Siinä se on! Ties kuin mones maailman ihme; huone mikä on pyhitetty nukkumiselle! Neljän vuoden ahtaassa nukkumisen jälkeen on todellista luksusta että illalla voi kömpiä oikeaan makuuhuoneeseen missä petivaatteet ovat edelleen ojennuksessa. Ei legolinnaa peiton alla, ei leivänmuruja lakanoissa! (No, myönnän, pienin käy välillä kiskomassa peitot lattialle.) Kuten kuvasta näkyy myös pienimmäinen nukkuu samassa huoneessa. Tosin meidän sänkymme ei enää hänelle kelpaa kun nyt hänellä on oma sänky! Haikeaa mutta ihanaa. Makuuhuoneessa mieheni halusi kokeilla pinkopahvitusta. Katto ja seinien kaltevat osat maalattiin itse tehdyllä liimamaalilla pahvin päälle ja pystysuorat seinät tapetoitiin. Tapetti oli löytö; viisi avaamatonta paperitapettirullaa Portsan katukirppikseltä! Ja toivevärissä vielä! Sängyn luota katsottuna avautuu näkymä vaatehuoneeseen ja sen myötä syntyneeseen alkoviin. Alkovissa on tällä hetkellä pojan vaatekaappi ja muhkea nojatuoli, tulevaisuudessa ehkä myös hänen sänkynsä. Tässä kuvassa muuten näkyy erittäin hyvin se, miksi suopakuurattavaa lattiaa ei suositella hiottavan: läiskiä. Läiskät ovat syntyneet maalitahrojen hiomisesta, maalitahrat taas huonosta lattian suojaamisesta. Oppitunteja, oppitunteja... Jaksoin kuurata lattian kahdesti, sitten muuttohinku iski. Tulevan vuoden aikana lattiaa kannattaisi kuurata muutamaan kertaan ja myöhemminkin kerran, pari vuodessa. Vinttiin, eikun yläkertaan tuli lopulta lattiapinta-alaa noin kuusikymmentä neliötä. Yli 160 sentin ylittävää on sitäkin 47 neliötä. Katto nousee jyrkästi ja tasaisen katon osalta korkeus huoneissa on 280 senttiä eli sama kuin alakerrassa. Kaltevista seinistä huolimatta yläkerrassa on tilan tuntua eikä tunnelma ole lainkaan ahtaan vinttimäinen niinkuin joskus myöhemmin rakennetuissa yläkerroissa. Olen toki vielä aivan huumassa kaikista lisäneliöistämme enkä osaa olla lainkaan objektiivinen. Mahtaako olla tarpeenkaan! Maisemakin on avartunut!