Elämäni ilman suihkua

Yksi isoin syy miksi ihastuimme taloomme oli sen "peruspilaamattomuus". Toki täällä oli päivitetty pintoja ja valitettavasti uu...


Yksi isoin syy miksi ihastuimme taloomme oli sen "peruspilaamattomuus". Toki täällä oli päivitetty pintoja ja valitettavasti uusittu alakerran ikkunat (ei onneksi verannan!), mutta suurimmalta tuhovimmalta olivat säästyneet kaakeliuunit, ulkovuori ja puulämmitteinen pihasauna. Tietenkin ihastumiseemme vaikutti myös saavutettavissa oleva hinta suhteessa sijaintiin ja kuntoon. Olemme niin lähellä keskustaa ja bussilinjoja että talo oli meille autottomille mahdollinen. Kunto oli sellainen että pystyisimme asumaan samalla ja tekemään remonttia voimien ja rahojen mukaan. Ainoa -hetken- askarruttanut seikka oli suihkuttomuus. Senkin ajatuksen lakaisimme maton alle toteamalla että kyllä yksi kesä (käyttökiellossa olevassa) pihasaunassa menee; saamme vintin rakennettua syksyksi ja sinne kylpyhuoneen.



Vaan kuinkas sitten kävikään... Aina eivät suunnitelmat toteudu. Vintti eli nykyisin yläkerta valmistui tämän vuoden heinäkuuksi eikä siellä ole kylpyhuonetta. Hieman yli neljä vuotta taloon muuttomme jälkeen. Käyttökiellossa olleen pihasaunan hormit totesi nuohooja aivan kelvoiksi, ja sauna on lämmennyt alusta saakka. Toisena kesänä ostimme uuden kiukaan vanhan tilalle, mutta muuten sauna on lähtötilanteesta lähinnä siivottu. Pata vetää noin seitsemänkymmentä litraa kuumaa vettä ja riittää niin viisihenkiselle perheellemme kuin mahdollisille saunavieraille. Saunassa on periaatteessa kantovesi eli saunalle ei tule vesijohtoa, mutta käytännössä siellä on puutarhaletkuvesi. Vedet tuodaan puutarhaletkulla ennen saunomista kellarin hanasta saunan isoihin saaveihin, pataan ja lasten kylpyammeisiin. Saunamme on kylmänä saunomisten välissä eli siellä ei ole muuta lämmitystä kuin kiuas. Kovimmilla pakkasilla (mitä täällä etelässä harvemmin saamme) pukuhuoneessa on hieman vilakkaa, mutta tuleepa sitten nopeammin kipitettyä sisätiloihin!



Onko elämä kolmilapsisena perheenä ilman suihkua ja vain pihasaunan varassa hankalaa? Erästä sukulaista taloon muuttomme hetkellä lainatakseni: "Vähän hankalaa tulee joka-aamuinen suihku olemaan!" Juu, ihan totta! Hänen järkytyksekseen voin kertoa, etten ole ikinä harrastanut joka-aamuisia, saati jokapäiväisiä suihkuja! Olen asunut koko lapsuuteni vanhassa talossa, eikä meillä saanut lotrata silloin kuin huvitti; lauantaisin oli sauna ja siinä välissä kävin kerran tai kaksi suihkussa. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että niin kauan kun ei tee raskasta fyysistä työtä on ihon hinkkaaminen joka päivä täysin turhaa ellei vahingollista. Sama pätee hiusten pesuun. Tällä taustalla uskalsimme ylipäätään muuttaa suihkuttomaan taloon.



Täysin rehellinen ollakseni kaipaan nykyisin suihkua aina välillä. Esimerkiksi silloin kun viisihenkisessä perheessä on vatsatauti. Kipeänä ei jaksa pihasaunan lämmittämisen ja käymisen vaivaa. Toinen hetki on keväisten puutarhatöiden jälkeen. Kun ilma on vielä niin vilakka että saunassa on lämmittämättä niin kylmä ettei tarkene pesytyä keittiöstä tuotujen lämpimien vesien kanssa. Kesällähän pihasaunassa voi peseytyä nopeasti saunaa lämmittämättä juuri noin; tuo vain vedet ämpäreissä saunaan.



Parhaimmillaan elämä pihasaunan kanssa on juuri nyt niin trendikästä hyggeä. Rauhallista saunan lämmittelyä, pesuvesien sekoittelua, lapset kylpyammeissaan, tulen tuijottelua kiukaan lasiluukun läpi saunan hämärässä. Ja taitaa vettäkin säästyä kun kauha kerrallaan kaataa sitä päälleen. Pukuhuoneessa on raikasta löylyn jälkeen ja talolle on mukava kipaista pihan yli pimeän suojissa. Kesällä pensaiden lehtiverho on niin tiheä että lapset voivat saunasta kirmata pitkin pihaa kenenkään näkemättä.



Tulevaisuudessa suunnittelemme taloomme suihkua. Tai paremminkin suihkukaappia, sillä vesi ja vanhat talot ovat kimurantti yhdistelmä. Tiedostamme että jossain vaiheessa perheessämme on kolme teini-ikäistä jotka luultavasti arvostavat henkilökohtaista suihkuaikaansa enemmän kuin perheen yhteisen saunapäivän odottelua. Ja jossain vaiheessa, vielä kauempana tulevaisuudessa, talossa on kaksi vanhaa ihmistä. Edellisiä asukkaita kuskattiin kaupungin toimesta muualle pesulle kun saunan laittamisesta oli tullut heille jo liian raskasta. Kuka tietää käykö tällekin suihkuajatukselle kuin yläkerran kylpyhuoneelle, mutta voihan sitä haaveilla. Ehkä ensi kesänä, ehkä viiden vuoden päästä. Sillä aikaa saunomme.



You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Upeaa! Tällaiseen päätökseen olemme taipuneet myös, ei suihkua sisälle lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että on muitakin! Onnea päätökseen. Ja ainahan elämäntilanteiden mukana voi myös mieltänsä muuttaa.

      Poista
  2. Inspiring and good. Saunas are fantastic for you personally. Would like to try out.   saunajournal.com

    VastaaPoista

Flickr Images