Taloa hankkiessa meillä oli monia toivomuksia talon ominaisuuksista. Puutarha, lasiveranta ja puulämmitys edustivat kaikki jotain ideaalia, pientä askaelta kohti omavaraisempaa elämää. Eihän niillä nyt kokonaan yhteiskunnasta voisi irtautua, mutta oma kasvimaa toisi pientä lisää ruokavalioon, veranta on Suomen olosuhteissa suuren osan vuotta kuin iso kylmiö ja kakluunin avulla olisimme riippumattomat sähkökatkoista; meillä ei tulisi kylmä.



Talossamme olikin kaksi kakluunia, ei toimivaa mutta toimiviksi palautettavia. Ensimmäisen talven harjoittelimme elämää yösähköllä toimivien vastusten kanssa, sillä kesken kylmän kauden emme voineet uuneja korjauttaa. Kekuslämmitystä taloon ei ollut koskaan asennettukaan. Sähkövastusuunien lisäksi keittiössä oli kaksi pinnastaan melkein puhki palanutta sähköpatteria ja ne saivat mennä. Tässä kohtaa kuvaan astui se romanttinen optimismi. Se sellainen "kyllä me pärjätään puuhellan kanssa". Ja ollaan pärjättykin, ei siinä mitään. Välillä vaan pakkasaamuina se keittiön plus kaksitoista on ollut aika vilakkaa. Sitten vaan tulet pesään, tohvelit jalkaan, villaa ylle ja rivakkaa liikehdintää. Ei ole tultu vanhaan taloon istuskelemaan. Puun kantoa, lumen luontia ja saunavedetkin kantaisin mutta ovat tynnyrin hyväkkäät jäässä. Onneksi olohuoneen plus seitsemäntoista on tuntunut keittiön rinnalla ihan tropiikilta!



Sitten yläkerran myötä alkoi pehmeneminen. Uunivaraus oli hormissa isomman huoneen eli lastenhuoneen puolella. Lykkäsimme uuniajatusta kun lapset ovat vielä leikki-iässä, paperisilppua ja muovitavaraa huone puolillaan. Mestarin ja sähkömiehen suosituksesta valitsimme yläkerran huoneisiin öljytäytteiset sähköpatterit. Tunsin pientä luovutushenkeä mutta salaa olin tyytyväinen ettei polttopuusouvi leviäisi vintin rappuihinkin. Ja tyytyväisiä olemme olleet. Sen lisäksi että meillä on kerros missä nukutaan, niin meilllä on kerros mikä lämpiää itsekseen! Eikä ole sähkölaskukaan hirvittänyt; ilmeisesti alakerrasta nousee lämpöä sen verran tehokkasti myös yläkertaan ja öljytäyte todella varaa lämpöä itseensä. Ei vanhanaikaisten sähköpattereiden naksuntaa ja vuoroin tulikuumaa ja jääkylmää peltipintaa.

Yläkerran pattereiden innoittamana olemme sitten alkaneet miettiä. Olemme toki tätä lämmitysasiaa aiemminkin miettineet, paljonkin. Koska talossa ei ole ikinä ollut minkäänlaista keskuslämmitystä, olisivat jo aloituskustannukset mihin tahansa systeemiin melkoiset. Aurinkokeräimet kiinnostelisivat, maalämpö on kuulemma ainakin joillain ihan toimivaa... Toisaalta, vanhaan taloon ei tekisi mieli vetää yhtään enempää vettä kiertämään, joten se sulkeekin sitten vesikiertoisen systeemin pois laskuista. Rumaa ja kovaäänistä ilmalämpöpumppua emme halua... Ja näin nämä ajatukset ovat kertäneet samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Kunnes ilmeisin ratkaisu tapahtui. Ostimme keittiöönkin öljytäytteiset sähköpatterit. Aivan samoille paikoille kuin vanhatkin. Puolustelin asiaa itselleni jollain kolmen vuoden takaisella tutkimuksella missä alle kahdensadan neliön talon lämmitys oli edullisinta suoralla sähkölämmityksellä - kun otettiin huomioon myös lämmityssysteemin perustuskustannukset.

Patterit ovat olleet keittiössä joulusta saakka. Onpa ihmeellistä kun aamuisin keittiössä on lämmin, ja olohuoneessa vileää. Herää kysymys kuinka viileään olimmekaan tottuneet (sillä eihän siellä aina ollut kahtatoista, ennemminkin seitsemäntoista pintaan)?  On aika mukavaa kun kiireisenä aamuna voi mennä ohituskaistaa eli jättää tulet virittelemättä ja laittaa kahvit sähköhellalla. Maksaahan sekin mutta eivät ne puutkaan ilmaisia ole. Lisäksi perheessämme on nyt kaksi pientä koululaista, ja voi olla että jossain lähitulevaisuudessa he tulevat itseksensä kotiin eikä täällä ole muutamaan tuntiin aikuisia lämmittämässä taloa. Ajatus on lähtenyt tästä jo eteenpän kasvamaan -että jos nyt tämän talven katsoisi keittiön pattereiden kanssa ja sitten asentaisi niitä vielä eteiseenkin, ehkä olohuoneeseen, kamariin... Eihän niitä ole pakko täysillä posottaa, mutta jos vaikka silloin antaisi itselleen armoa kun kovimmat pakkaset paukkuvat tai koko perhe on sairaana tai mitä jos joskus lähtisimme vaikka matkalle..? (Kerran olimme marraskuussa viikon poissa, talossa oli tullessa +14 kun isovanhemmat olivat käyneet tekemässä tulet.)



Uskon että olemme nyt viitenä talvena todistaneet itsellemme ja koko maailmalle että pysymme lämpiminä vaikka tulisi sähkökatko. Epäilen että sen todistusvoima on jo niin iso ettei meidän tarvitse todistaa sitä enää, vaan voimme niiden sähkökatkojen välillä saada myös helppoa lämpöä.
Ja arvatkaa kuinka usein meillä on ollut sähkökatkoja tässä viimeisen viiden vuoden kuluessa? No yhden muistan, se kesti neljäkymmentäviisi minuuttia.

Ostaessamme talon lämmitysmuotona oli sähkölämmitys. Kaikissa muissa huoneissa paitsi olohuoneessa oli sähköpatterit ja kahdessa kaakeliuunissa lisäksi yösähköllä toimivat sähkövastukset. Yhtenä kriteerinä talollemme oli, että siellä olisi ainakin yksi tulisija. Olikin kaksi, muttei sillä hetkellä toimivina. Päätimme ensimmäisen talven mennä sähköllä, mutta aika äkkiä osasimme tehdä kannattavuuslaskelmat puulämmitykseen siirtymisestä. Lisäksi yösähkössä oli se huono puoli, että kun vastukset alkoivat lämmetä yhdentoista aikaan illalla ja napsahtivat seitsemältä aamulla pois päältä, niin kylmintä talossa oli iltapäivästä iltaan. Niinpä ensimmäisen talven jälkeen vastukset saivat lähteä. Helppo osuus oli tilata muurari (Timo Kosonen) korjaamaan kahden kakluunin poskikanavat ja seppä (Mikko Mannonen) valmistamaan uudet sisäluukut uuneihin. Aikanaan sähkövastuksia asennettaessa oli oltu sen verran viisaita, että uuneja oli tuhottu mahdollisimman vähän. Poskikanaviin oli tehty aukot lämmön kulkea paremmin, ja sähköt vedetty nokiluukun kautta. Yhteensä hinta jäi muutamiin satasiin, eli ostettu työ kuoletettiin jo parin kuukauden sähkölaskulla. Vaikeampi homma oli piipun ja hormien kanssa. Jotta lämpö ei lähtisi taivaan tuuliin, oli hormit tukittu piipun päältä valamalla sinne sementtikakku päälle ja sen alle tungettu lasivillaa niin pitkälle kuin oli saatu. Tässä tapauksessa noin vintin tasalle, missä teimme hormiin aukon villan pois repimiseksi. Semmoista mukavaa tiimityötä, missä toinen piipun päältä kepillä työnsi villaa alaspäin ja toinen kiskoi sitä vintin puolella piipusta ulos. Onneksi suuri osa työstä tuli tehtyä jo puuhellan asentamisen yhteydessä, mistä kirjoitan myöhemmin erikseen. Saimme uunit toimintakuntoon ennen syksyä 2013. Myönnän, että puulämmitykseen siirtymisessä oli meidän kohdallamme mukana myös aimo ripaus idealismia. Olisi ehkä ollut järkevää säästää sähköpatterit, mutta nekin saivat mennä. Sen lisäksi että sähkölaskut olivat järkyttäviä, olivat ne myös järkyttävän rumia. Ainoastaan vessaan sai jäädä pikku patteri. Toisena talvena jopa suostuimme pitämään sitä päällä, joten vessa ei enää ollutkaan kylmin huoneemme vaan pieni tropiikki! Puulämmitys ainoana lämmitysmuotona sitoo kotiin. Mikäli siis haluaa että kodissa on lämmintä! Meille se on sopinut, sillä joku on aina kotona. Nollan pinnassa, niinkuin nyt, riittää että olohuoneen uuni lämmitetään illalla ja makuuhuoneen uuni joka toinen tai kolmas päivä. Tammikuun kovilla yli -20 asteen pakkasilla olohuonetta lämmitettiin aamuin illoin ja välissä vielä makuuhuonetta. Kovin kylmillä keleillä keittiön puuhellaa käytetään enemmän ruoanlaittoon, kun taas nyt laitamme tulet siihen kun on aikaa, esimerkiksi viikonloppuaamuna tai iltapäiväkahviaikaan. Puuhella antaa lämpöä nopeasti mutta myös kylmenee äkkiä. Seuraavassa osassa kirjoitan lämmitysmuotomme elintärkeästä asiasta eli puuhuollosta; puiden hankkimisesta, lajittelusta ja oikeanlaisesta polttamisesta.