Meillä jostain syystä käy usein näin: aloitetaan remonttiprojekti kun vieressä on joulukuusi, pyykkipalju, piikkimatto ja tietysti muutama lasilyhty. Siinä on hyvä karmien kanssa heilua!

Saimme aikanaan vinttiremontin yhteydessä tukun vanhoja väliovia. Karmillisille parioville ei ollut vintissä käyttöä, mutta tiesin heti mihin haluan ne: olohuoneen ja silloisen makuuhuoneen, nykyisen vieras-/työhuoneen väliin. Huoneiden välistä on aikanaan postettu ovi kokonaan ja kulkuaukkoa oli suurennettu. Ajattelin pariovien sopivan hyvin juuri tuohon kohtaan vaikka ne ovatkin pari vuosikymmentä aiemmalta ajalta kuin talomme. Toisaalta, kierrätysosia on aina käytetty ja lisäksi ilmaiset peilipariovet ovat jotain mistä en vain voinut kieltäytyä.


Pariovet olivat paksun muovimaalin peitossa niinkuin muutkin saadut ovet ja ne unohdettiin kellariin kun oli muutakin tekemistä. Joulun välipäivinä kaivoin ne vihdoin esille ja kävin maalin kimppuun kuumailmapuhaltimen ja kaapimien avulla. En ehkä ole yhtä nopea työskentelijä kuin ammattilaiset, mutta sain maalit pois. Useiden tuntien työn jälkeen. Päivien kuluessa ilma kylmeni lähemmäs kahtaakymmentä miinusastetta, ja silloin oli pakko siirtyä kellarin puolelle rapsuttamaan. (Pitää sitä ihmisellä kuitenkin harrastuksia olla!)


Sitten loppiaisaattona saimme lapset mummolaan yökylään. Ehdotin vienosti josko olisi aika iskeä ovet paikalleen kun saataisiin työskennellä keskenämme keskeytyksettä. Sisäremonttien toteuttaminen asutuissa tiloissa kolmen lapsen kanssa on aina välillä vähän...hankalaa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Projektin suunnitelmapiirros.

Iso apu projektissa oli, että ovissa oli karmit mukana. Ja vielä helpommaksi muuttui, kun karmit olivat tismalleen oikean korkuiset oviaukkoon! Leveydessä oli kolmisenkymmentä senttiä liikaa tilaa.


Jotta karmit saatiin seinän kanssa samaan tasoon, päätimme tältäkin seinältä kuoria vihdoin halltexit pois. Syksyllä paljastimme viereiseltä seinältä vanhan pinkopahviseinän tapetteineen. Nyt ei ollut yhtä paljon tuuria mukana, vaan alla ollut pahvi ja tapetti oli aikanaan revitty. Näin oviprojekti laajeni seinän pahvittamiseen. Vanhat tapettiripsut säästettiin, sillä kaksi seinäpintaa on vielä avaamatta ja saatamme tarvita paikkapaloja.


Hyvänä puolena oli, että saimme samalla uunin muurin esiin. Nykyohjeissahan neuvotaan jättämään palomuuri ilman tapettia jotta mahdollisesti syntyvät muurin vauriot ovat nähtävissä. Taloon muuttaessamme konsultoimme nuohoojaa kun olimme huolissamme siitä että halltex oli aivan kiinni uunissa, jopa sen takana. Nuohooja katsoi että tilanne ei ollut mitenkään hälyyttävä mutta neuvoi että jos joskus poistamme puukuitulevyn uunin ympäristöstä niin emme enää uudelleen laita siihen kuitulevyä tai tapettia.

Koeasennus. Vasemmalla näkyy minkä verran piti rakentaa uutta seinää.



Vaikka kyseessä oli periaatteessa jo pitkään suunniteltu juttu, niin sen verran yllättäen lähdimme sitä toteuttamaan että budjetoimme projektiin yhden ruuvilaatikon verran. Kaiken muun piti löytyä omista varastoista. Seinänpätkän pahvitus toteutettiin siksi vinttiremontista jääneillä jämäpaloilla. Koska vanhaa tapettia ei ollut lisää päätimme maalata uuniseinustan muureineen jollain sopivalla sävyllä ja hämätä mahdolliset pahvien rajat sabluunakuvioinnilla tai roiskemaalauksella.


Maaliksi valikoitui itse tehty liimamaali, sillä se sopii sekä pahvin että muurin maalaamiseen. Liimamaalilla saa myös yhdellä sivelyllä peittävän kerroksen, mikä sopi meille sillä normaali elämä olohuoneessa jatkui koko ajan. Väri oli hieman hakusessa; lopullisessa maalissa on ainakin umbraa ja luonnon terraa. Tarkoitus oli sulauttaa seinä osaksi vanhan tapetin ja kakluunin värimaailmaa kuitenkin tunnustaen että se on jälkeenpäin tehty. Aikeena ei siis ollut mitenkään imitoida suoraan vanhan tapetin väriä.

Ystävältä saadut karmilistat ja kellarin kätköistä kaivettu pätkä jalkalistaa antavat viimeistellyt loppusilauksen.

Arjen alkaminen ja pieni talviflunssa jättivät oviprojektin nyt tällaiseen asuun. Tarkoitus on vielä maalata ovi öljymaalilla ja kuvioida seinä jotta saamme häivytettyä alta paistavat pahvin saumakohdat. Vaikkei väritys olekaan vielä valmis niin reilun viikon aikana olemme huomanneet kuinka paljon ovet vaikuttavat talon lämpötalouteen; kamari ovien takana on huomattavasti viileämpi kuin muut tilat (siis silloin tietenkin kun siellä ei ole lämmitetty). Näin talvella voimme huoletta pitääkin yhtä huonetta viileämpänä jos meillä ei ole vieraita tai en ompele aktiivisesti. Ovien alle jätettiin kuitenkin rako mistä ilma vaihtuu eikä ruvettu askartelemaan kynnystä. Olohuoneesta tuli myös kertaheitolla "huonemaisempi" vaikka toki se oli huone ennen oviakin. Nyt huoneet ovat selvästi erilliset eivätkä omituisesti jatku toisiinsa.

Kun keittiössä oli saatu työskentelytilat kuntoon, oli aika tapetoida. Ennen sitä piti katolle kuitenkin tehdä jotain. Kattoon oli joskus 1980-luvun alussa (vintiltä löytyneen pakkauslaatikon mukaan) asennettu lisäeristeeksi styroksia. Ne muodostivat ihan hauskan korinpohjakuvion, mutta materiaalina styroksi ei kuitenkaan ole lempimateriaalimme sisustuksessa. Ja eristyksen merkityskin oli poistunut vintin lämpimäksi rakentamisen myötä.

Laatat lähtivät suht helposti irti; kiinnittämiseen oli käytetty liimaa ja satunnaisia nauloja. Pohjalla oli oletettavasti alkuperäinen pinkopahvi, tai oikeammin pintakuvioinen Ensopahvi. Samalla pahvilla on vuorattu keittiön seinätkin. Otimme riskin ja päätimme kokeilla kattopahvin kunnostamista vaikkemme tienneet oliko koko katon osuus edes ehjä ja miten kunnostaminen onnistuisi. Mikäli onnistuisimme säästäisimme uuden pinkopahvikaton asennukseen verrattuna aikaa, luonnonvaroja, kulttuurihostoriaa sekä myös lompakkoamme.

Kattopahvi oli aikain saatossa maalattu ainakin pariin kertaan, ja viimeisin kerros muovimaalilla. Osa maalista lähti irti liiman mukana, mutta loput saimme raapia irti. (Myönnän, suurimman osan työstä teki taas mieheni.)

Maalin raapiminen oli parin illan homma. Seuraavaksi pahviin syntyneet reiät paikattiin pienillä tai suuremmilla makulatuuripaperista revityillä lapuilla. Revityillä siksi että reuna ohenisi eikä kuultaisi  valmiina maalin alta niin pahasti.

Ennen maalausta kattopahvi esiliisteröitiin kotitekoisella vehnäjauholiisterillä. Tässä vaiheessa meinasi tulla itku, sillä niin pahasti pahvi pussitti. Käänsimme selkämme, menimme nukkumaan ja aamuun mennessä oli tapahtunut pingottumisen ihme! Verrattomia nuo perinteiset rakennusmateriaalit!

Maalaus tapahtui perinteisellä reseptillä tehdyllä liimamaalilla. Maali on tuoreena hyvin paljon tummempaa kuin lopputulos, siksi ei kannata pelästyä miltä pinta näyttää heti maalattuna. Keittiöstä jäi maalia yli joten samalla oli helppo sutia eteisenkin maalia kaipaava halltex-katto. Yllä oleva kuva osoittaa hyvin hurjan värieron; tämäkin katto kuivui silminnähden valkoiseksi!

Maalauksen jälkeen keittiössä oli harmaa pussikatto, mutta seuraavana päivänä vastassa oli näin siisti lopputulos. Oikein kirkkaassa suorassa valossa katossa näkyy paikkauskohtia ja kulmassa pahvi vetää vähän, mutta se on tässä tapauksessa sitä vanhan patinaa. Katon korjauksen onnistumisesta kertoo se, että kukaan ei nykyään kiinnitä huomiota kattoon, mutta ennen jokainen "ihasteli" styroksiversiota. Kertonee jotain.

Keittiöömme tullessa on ovella madallus minkä yläpuolella ovat yläkaapit. Madallus oli vuorattu kauttaaltaan kovalevyillä. Tämän pienen katto-osuuden päädyimme tapetoimaan makulatuuripaperilla.

 Vielä ennen tapetointia seinäpahviin tehtiin pari paikkausta sileällä pinkopahvilla. Kun seinistä poistettiin halltexeja ja kovalevyjä paljastui alta muutamia repeämiä. Halusimme kuitenkin säilyttää vanhat pahvit seinissä tapetin alla jo tiiveyden takia. Lisäksi tätä röpöläistä pahvia ei ole uudistuotannossa, joten sen säilyttäminen edes kerroksissa on jo kulttuuriteko.

Samalla hoitui ikkunoiden ympäristön tiivistäminen pellavariveellä. Yli kaksikymmentä vuotta vanha uretaani oli nimittäin paikoin hyvin haipunutta. Emme ole tällaisten "uusien" ikkunoiden ylimpiä ystäviä, mutta saatoimme edes eristää niiden reunat kunnolla. Pellavariveen päälle liisteröitiin vielä paperisoiro ennen tapettia.

Tapettina on Duron Gammalsvenska-malliston Dellen. Malli ei ole mikään funkkismalli niinkuin kaappimme, mutta siinä olevat värit toistuvat kauniisti sekä astiakaapeissa että vanhoissa lakatuissa vaneriovissa. Kokonaisuutena mielestäni ihan mukiinmenevä.

Kattolistan tarpeellisuudesta kiistelemme vielä. Mieheni mielestä siististi toteutettu tapetointi ei listaa kaipaa, itse taas laittaisin kapean kattolistan. Taitaa mennä ikuisuusosastoon. Paneelit toivottavasti saavat sen jonkun-värisen maalipinnan viimeistään joululomalla.

Valmis! (Paitsi se maalaus. Ja kattolistat. Ja jalkalistatkin taitaa hengata vielä peräkamarissa...)

Meillä tehtiin kesällä keittiöön remontti. Neljä vuotta yllä olevan komistuksen kanssa oli ihan tarpeeksi; kaikki kyllä toimi mutta onhan tuo vähän hävettävän näköinen. Jo aiempina vuosina toimme puuhellan takaisin keittiöön, maalasimme lattian ja haimme roskiin matkalla olleet 1940-luvun kaapit projektia varten. Kaapit pääsivät silloin jo heti käyttöön, sillä ei ollut järkeä seisottaa niitä kylmässä kellarissa.

Tarkoitus oli siis tehdä koko talon putkiremontti, siirtää ylänurkassa möllöttävä lämminvesivaraaja pois keittiöstä, kohentaa pintoja ja uusia työtaso ja vuotava hana. Monien pähkäilyjen jälkeen päädyimme pitämään vesipisteen vanhalla paikallaan. Samassa kohtaa on aikanaan sijainnut ovi kamariin ja oli suuri houkutus ottaa oviaukko taas käyttöön. Toisaalta, kamariin on myös toinen kulkuaukko ja otettuamme puuhellan taas käyttöön keittiössä olisi työskentelytila jäänyt melko vähäiseksi. Lisäksi pesukone oli jäämässä remontin jälkeenkin keittiöön, joten yli metrin lohkaiseminen seinustalta pois olisi tehnyt keittiön kasaamisesta jo melkein mahdotonta.

Kilpailutimme putkifirmoja ja päädyimme aluksi melkein mahdottomalta kuulostavaan kahden päivän putkiremonttiin. Ensimmäisenä päivänä purettiin vanhat putket pois, illalla keittiön kasaus ja toisena päivänä uudet putkivedot. Ja homma toimi! Tosin mieheni sai taas huhkia yötä myöten että työtasoseinän paneelit ja työtaso saatiin kohdilleen... (Sähköt uusittiin jo vinttiremontin aikana ja ne pudotettiin ylhäältä kulkemaan nurkassa.)


Halusimme keittiöön mielummin talon rakennusajan henkeä kuin tätä päivää. Toki keittiö on talon yksi eniten käytetty paikka ja sen pitää olla myös toimiva. Koneet ovat kaikki nykypäivän näköisiä, ja niin saavat ollakin. Jos joskus vielä saan suunnitella keittiön, haluasin tehdä vielä vanhemman aikakauden vaikutteilla maustetun. Nyt 1940-luvun kaappien funkkismuotoilu saneli paljon sitä miltä keittiö näyttäisi. Olimme hankkineet kaappien kaveriksi aikalaisen kaksialtaisen rosteritason, mutta viime metreillä tajusimme että siinä valmiiksi olevat kolme reikää ovat liian lähekkäin valitsemillemme hanalle ja sulkuhanoille. Toki uusia reikiä olisi voinut tehdä ja vanhoja sulkea, mutta tuloksena olisi voinut olla ruma lätkitetty taso. Hankimme melko kiireessä puutason ja upotettavan rosterialtaan. Mikäli meillä ei olisi kolmea alle kymmenen vuotiasta lasta olisin lähtenyt testaamaan posliiniallasta. Käsitiskiä ja lapsia on toistaiseksi kuitenkin sen verran paljon, että se saa jäädä tulevaisuuden suunnitelmaksi.


Alakaappien oviksi piti tulla saman sarjan ovet kuin yläkaapeissa. Muutokset tiskialtaissa ja tasossa tekivät kuitenkin sen, että kaapit olivat liian leveät aukkoonsa. Onneksi on puuseppä talossa, joten lennosta hän valmisti välitilan helmipaneelista alakaapin ovet ja siirsi vanhat kahvat uusiin oviin.


Välitilan materiaaliksi valittiin helmipaneelia. Se on perinteinen materiaali, kaunis katsoa ja samanlaista on meillä myös verannalla eli se sopii saumattomasti talon henkeen. Paneelit on tarkoitus maalata kunhan pääsemme yksimielisyyteen siitä onko väri helmenharmaa, vihreänharmaa vai vaalean kellertävä. Hyviä vaihtoehtoja kaikki sillä kaksi noista löytyy keittiöön valitusta tapetista. Työtaso öljyttiin vernissalla kolmeen kertaan ennen käyttöön ottoa. Nyt se on ollut käytössä neljä kuukautta eikä materiaalivalinnassa ole valitettavaa. Tahrat lähtevät pyyhkimällä kunhan ei nokipohjaisia kattiloita laita suoraan tasolle. Uudelleenvernissaus kannattaa tehdä silloin tällöin.


Tiskikoneen ja pesukoneen sulkuhanat tulivat altaiden sivulle. Vähän tavallista komeammat sulkuhanat hankittiin Domus Classicasta, sillä traditional-mallistojen hanoissa harvemmin on koneille hanaa valmiina, saati kahta.

Laitettiin viikonlopun ratoksi olohuoneessa tavaraa liikkumaan. Olohuone on tähän asti ollut ainoa huone missä pintoihin ei ole edes koskettu - ennen yläkerran valmistumista motivaatio oli hieman alhaalla kun huone toimi sekä olohuoneena, leikkihuoneena, tavaravarastona, vaatehuoneena ynnä muuna. Vinttiremontin jälkeen voimat on keskitetty keittiöön ja autotallistudioon, mutta nyt päätimme tehdä pienen pikakohennuksen salissamme.


Olohuoneen takaseinä on yhtä suurta pintaa; ei yhtään ikkunaa eikä ovea. Repeilleen ja nuhruisen halltexin poistaminen olisi siis helppo juttu! Toki olimme kurkanneet reunasta että alla oli vanhaa tapettia, emme muutoin olisi sokkona ryhtyneet moiseen.


Listojen poiston jälkeen puukuitulevyjen pois nostaminen oli helppoa. Alla oli tapetin lisäksi pinkopahvi, mikä valitettavasti oli leikattu nurkasta irti. Luultavasti näin oli saatu uudet levyt asettumaan tiiviimmin pintaan ilman pyöristyneitä kulmia. Koska pahvi piti saada takaisin kiinni vaakalaudoitukseen, kasteltiin pahvi tapetin päältä suihkepullolla suihkuttamalla.

Kun pahvi oli vettynyt leikattiin alareunaa auki ja pahvi pingotettiin uudelleen nupinauloilla naulaten sekä reunaan että ylös ja alas. Reunaan lisättiin vielä lista peittämään naulariviä ja reunasta pilkistäviä vaakalautoja. (Herra puuseppä-restauroija työssään.)


Toisesta reunasta paljastui koko seinän korkuinen repeämä. Se on luultavasti syntynyt kun talo on aikanaan notkahtanut. Valmistimme vehnäjauhoista liisterin (vehnäjauhoja ja vettä 1:9) mitä vahvistettiin luuliimalla; näin saatiin vahvempi  ja nopeammin kuivuva liima. Pahvin takapuoli siveltiin liimalla, väliin ujutettiin vaaleaa tapettisoiroa (myös makulatuurista leikattu nauha olisi käynyt) ja tapetin puolet venytettiin toisiaan kohti ja naulatiin kiinni kuivumisen ajaksi.


Nupinaulat poistettiin seuraavana päivänä kun liimaus oli täysin kuivunut. Tapetin kuviointi antaa anteeksi pienet reiät mitä pintaan jäi. Ja toki repeämäkin on näkyvissä, olemme valmiit elämään se kanssa! Tapetissa on myös halltexin naulaamisesta jääneitä jälkiä, mutta tässä ilmenee vanhan pinnan armeliaisuus; kulunut on kulunut.


Seinässä oli myös tahroja. Osa näytti rasvatahroilta, osa valumilta. Valumat katkeavat vanhan jalkalistan jäljen kohdalla, joten ne ovat tulleet sisäpuolelta. Mahdollisesti kukkien kasteluvesi on läikkynyt. Kokeilin ylempänä olevaan tahraan varovaista putsausta kastellulla sienellä, ja tahra vaaleni. Samalla tosin pinnassa oleva valkoinen väri lähtee helposti liikkeelle, mutta kaukaa katsottuna se on pienempi paha kuin tumma läikkä. Lisäksi imuroin seinän kauttaaltaa pehmeällä harjasuulakkeella, sillä vuosien mittaan pinta oli kerännyt aika lailla pölyä.


Etsin Museoviraston tapettitietokannasta tietoa tapetista, ja löysin hyvin samantapaisia kuvioita ja värejä mitkä ajoittuvat 1930-40-luvuille. Talomme on rakennettu 1930-luvulla ja tämän alla vaikutti olevan vielä yksi samansävyinen tapetti, joten tuo 1940-luku ei välttämättä ole yhtään huono arvio.


Seuraavana päivänä pahvi tapetteineen oli pingottunut tasaiseksi. Seinä ei enää pussita mistään. Ylä- ja alareuna tiivistettiin paperisuikaleilla, sillä sisäpuolista eristystä enemmän lämmöntunteeseen vaikuttaa vedon poistaminen. Sama homma pitäisi tehdä ainakin olohuoneen ikkunaseinälle. Toistaiseksi päädyimme kuitenkin vain yhden seinän kuorimiseen, ehkä jonain viikonloppuna avaamme seuraavan seinän. Sitä ennen pitäisi kurkata puukuitulevyjen alle ja toivoa että niiden alla tapetti on kokonaisena.


Huonekalujen ja taulujen strategisella asettelulla voi sopivasti peittää virhekohtia.


Anopilta saatu 1940-luvun sohvakalustokin pääsee enemmän oikeuksiinsa aikalaisella taustalla.


Hämärän hyssyy. Lähestyvä joulu mielessä jätimme seinälle tyhjän kohdan joulukuuselle.

Tässä se on, viimeinen osa vinttiremontti-sarjaa. Kolme kuukautta on asuttu myös vinttiä, nykyistä yläkertaa ja pois en vaihtaisi. Erityisesti lastenhuone sykähdyttää, koska se tarkoittaa että askartelusilppu ei loju ruokapöydällä ja että jokaista leikkiä ei tarvitse kerätä pois illan tullen (jotta mahtuu kulkemaan). Tilaa on myös tarpeeksi nukkumiselle, kirjoituspöydälle ja lattiatilaa leikkeihin. Huoneen koko on noin 6,7 m x 5 m joten lattiapinta-alaa on reilusti yli kolmekymmentä neliömetriä.
Yläkerta on rakennettu vanhaa taloa kunnioittaen ja ekologiset arvot mielessä. Rakentamisen vaiheista voi lukea sarjan aiemmista osista. Halusimme kaiken mahdollisen tilan käyttöön, ja siksi lastenhuonekin on kaltevakattoinen. Lapset osaavat kyllä ottaa kaiken lattiatilan haltuun vaikkei 160 sentin alittavaa huonetilaa lasketakaan virallisiin neliöihin. Esimerkiksi rappuset noustessa oikealle jääväät "aulatilaan" saatiin seitsemän muuttoa kokeneille kahdelle Ikea-hyllylle vielä yksi sijoituspaikka. Hyllyille saa pienikokoiset kirjat ja hyllyn päälle mahtuu juuri oivasti nukkekoti, ponitalo, legolaatikko ja vielä jää tilaakin.
Aulatila haluttiin jättää avoimeksi lastenhuoneen kanssa jottei rappusten päähän synny ahdasta ja pimeää loukkoa. Ainoa ovi on makuuhuoneeseemme. Kun lapset kasvavat, saatamme miettiä uudestaan tilojen jakoa, mutta tällä hetkellä yksi iso tila on ollut hyvä ratkaisu. Tytöillä ei ole koskaan ennen tätä ollut omaa saati omia huoneita, joten yhteinen tila on ainakin toistaiseksi heille luonteva valinta.
 Kahden lapsen vaatteet saatiin mahtumaan tähän paikoilleen rakennettuun kaappiin ja tilaa jäi jopa kausivaatteille ja kengillekin. Ovet ovat taloamme vanhemmat ja kierrätysosina saatu. Ne on maalattu itse tehdyllä munatemperalla niinkuin huoneen seinätkin. Pigmentteinä on maavihreä, ultramariini ja valkoinen. Kultaraidat ovien peileissä tuovat ripauksen luksusta.
Huoneessa asuu kaksi koululaista. Sängyt ovat ainoat uudet kalusteet tässä huoneessa, ja nekin on käytettynä hankittu. Nuorimmainen sai keskimmäisen vanhan sängyn joten hän tarvitsi tilalle uuden. Vanhimman sänky ei mahtunutkaan portaikosta ylös joten vaihdoimme vierashuoneeseen suunnitellun vuodesohvan hänelle.
En ole mikään sisustaja, joka hankkii vähän väliä uusia kalusteita tai tekstiilejä. Hankintojen on kestettävä aikaa ja mielellään monia käyttötarkoituksia. Siitä johtuen kotimme onkin suloinen sekamelska eri aikakausien huonekaluja.
Sänkyjen alla on säilytystilaa vanhoissa matkalaukuissa.
Tarpeeksi iso työpöytä kahdelle koululaiselle ja askarteluprojekteille.
Kummallakin tytöllä on isoisänsä tekemä pikkukaappi, mitkä tähän asti toimivat vaatekaappeina. Nyt niissä on tilaa kummankin omille aarteille. Kaappien taustalla on tekemäni sabluunamaalaus. Sablunoinnin voi vaikka maalata piiloon jos se alkaa kyllästyttää. Sekä seinien, katon että sablunointien maali on itse tehtyä munatemperaa. Seinät on tehty kuusipaneelista ja lattia kuusilaudasta. Lattian käsittelynä on suopakuuraus eli se on pesty tiukkaan hankaamalla pellavaöljysuovalla. Käsittely sekä puhdistaa että suojaa, ja se on uusittava ainakin kerran vuodessa, alkuaikoina mielellään useammin. Katon alkuperäiset palkit jätettiin käsittelemättömiksi.
Sama rauhallinen värimaailma jatkuu portaikossa ja portaiden yläpäässä on valoa läpi päästävä kaide. Väliseinillä ja ovilla tämäkin tila olisi saatu tukkoon. Tykkään siitä avaruuden ja ilmavuuden tunnelmasta mikä lastenhuoneessa on.