Aika herättää pelargonit, sillä tänään on virallisesti Kevään Ensimmäinen Päivä (tai henkilökohtaisemmin syntymäpäiväni!). Aivan sama onko yöllä satanut uusi lumikerros tai huiskiiko taivaan täydeltä räntää.


Suurin osa pelargoneistamme talvehti sisällä ikkunalaudoilla. Pari isointa on ollut kellarin taimihuoneessa (ilman lisävaloa kylläkin). Yksi sitkeimmin kukkinut jäi jouluun saakka pihasaunan ikkunalle ja se siirrettiin taimihuoneeseen vasta kovimmilla pakkasilla. Kaikki kasvit näyttävät olevan elossa, joten emokasvit saavat jäädä ruukkuihinsa leikattuina ja tänä vuonna testaan pistokkaiden juurruttamista turvebriketteihin. Briketit ovat litteitä kiekkoja ja turpoavat oikeaan kokoonsa liottamalla vedessä. Turvebriketeissä on myös ravinteita valmiina ja niiden pitäisi olla helppo tapa juurruttaa pistokkaita (ja ne sopivat myös suoraan siemenkylvöön).


Kyllä näkee kehen pikku apulaiseni on tullut; niin on suorat rivit!


Turvebriketit muutaman minuutin liotuksen jälkeen. Yläpuolella on verkkosuojassa reikä mihin pistokkaan tai siemenen voi laittaa.



Pistokkaita otettaessa kannattaa panostaa teräviin työvälineisiin. Saksilla leikatessa voi tehdä tuhoa sillä sakset litistävät varren imupinnan littanaksi. Samoin kannattaa heti nimetä pistokkaat varsinkin jos pelargoneissa on paljon eri lajikkeita.


Turvebriketit ovat noin viisi senttimetriä korkeita, joten pistokkaisiin ei kannata jättää turhan pitkää vartta. Lehtiä kannattaa olla kolmesta viiteen; isompi määrä lehtiä haihduttaa liikaa nestettä.


Pistokkaita voi ottaa myös muualta kuin latvasta. Silloin yläpinta leikataan juuri lehtihangan yläpuolelta...


...ja alapinta lehtihangan alapuolelta.


Sen jälkeen ylimääräiset lehdet poistetaan niin että pistokkaan yläosaan jää tarvittava määrä lehtiä.


Terhakan näköisiä alkuja! Olen kuitenkin realisti; osa pistokkaista ei menesty, joten otan uusia alkuja mieluiten vähän liikaa kuin liian vähän. Ylimääräisiä on mukava antaa ystäville ja vaihdella muiden harrastajien kanssa.


Vähän on ahtaan näköistä, mutta ainakin alussa on hyvä minimoida haihtuminen. Pistokkaat pääsevät nyt valoisalle ikkunalle ja kevään edistyessä ruukkuihin.

Pari viikkoa sitten tuskittelin kun sisällä ei nähnyt kekipäivällä lukea kirjojen nimiä kirjahyllystä ellei laittanut valoja päälle, ja sitten yhtäkkiä viime viikolla joku laittoi ison valon päälle.


Kun aurinko piirtää teräväreunaisen varjon jo huoneen viimeiseen nurkkaan on aika kääntää katse kevääseen. Synkimmästä talvesta on jo selvitty, ja vaikka vielä varmasti saamme pakkasia ja harmaita päiviä on suunta kohti kesää. Ensimmäisenä halusin alkaa pelargonien elvytysoperaatioon. Meille valmistui viime syksynä pohjakerrokseen miehelle studio muusikon töitä varten ja sen yhteyteen sain pelargoneille talvetushuoneen. Vuoden vaihteeseen saakka kasvit kukoistivat, siis oikeasti jopa kukkivat vaikka olin lopettanut lannoituksen.

Joulukuun kukintaa

Mutta sitten saapuivat tammikuun pakkaset. Lämmitys ei ollut tarpeeksi kovalla ja lähimpänä ikkunoita olleet saivat paleltumia. Poistin kuolleita osia ja siirsimme lämmittimen myös pelargoneille. Eivät tainneet sitten kuitenkaan oikein tykätä niin rajuista lämpötilan muuutoksista...

Talvetushuonessa on kaksi ikkunaa tuplalaseilla ja katossa kasvivalo; tarkoitus onkin käyttää huonetta keväämmällä myös taimien esikasvatukseen

Nyt kun osassa oli vielä edes vähän elossa olevia lehtiä päätin ottaa vihreät kasvut pistokkaiksi ja leikata lopuista varret alas ja odottaa ihmettä.


Aloitin projektin eilen, ja koottuani varastosta hyvän ruukkukokoelman tajusin pihan multakasan olevan vielä jäässä. Tietenkin! Kompostimme on kuitenkin pöhissyt toiminnassa koko talven, joten päätin tehdä oman multasekoituksen lähes valmiista kompostista ja kasihuoneeseen jätetyistä viime kesän tomaattimullista. Ainakin käsituntuma ja ulkonäkö oli hyvä, tuleva näyttää onko komposti liian vahvaa juurtuville pistokkaille.


Pistokkaille käytin sekoitusmultaa, mutta alas leikatuille kasveille lisäsin ruukun pohjalle ja reunoille pelkkää kompostia.

Valkoinen Mårbacka sinnittelee kukkien


Nimetyistä pelargoneista otetut pistokkaat kannattaa myös nimetä. Myöhemmin on todella vaikea muistaa mikä oli mikä! Itse käytän jäätelörasian kannesta leikattuja suikaleita ja vedenkestävää tussia, näin nimi ei pyyhkiydy pois kastelujen yhteydessä.


Pistokkaat kannattaa juurruttaa pienissä ruukuissa ja siirtää isompaan saviruukkuun vasta kun kasvi alkaa kasvattaa uusia lehtiä. Omasta kokemuksesta tiedän myös että näissä hommissa tulee aina hävikkiä; osa pistokkaista ei kasvata juuria joten kaikkien istuttaminen isoon ruukkuun tässä vaiheessa veisi vain tarpeettomasti tilaa ja multaa.


Alas leikatut pelargonit pääsivät nyt ainakin aluksi lämmittelemään oikeaan auringonvaloon olohuoneen ja yläkerran ikkunoille. Kuvassa olevat tuoksupelargonit ovat viettäneet talvensa makuuhuoneen ikkunalla ja ovat selvästi tykänneet. Niistäkin otan joku päivä uusia alkuja, nyt piti ensin pelastaa alakerran asukit!

Huomasinpa että olen ajanut "kevät kuvina"-postauksen ohi. Oli tuossa joku multakasa pihalla, joku vinttiremontti, joku seuraava remontti, jotkut kolme lasta... Ja se kasvimaa. Olen todella tyytväinen siihen, millainen kasvimaan laajennuksesta tuli. Ja tähän aikaan vuodesta kaikki vihreä on räjähtänyt kasvamaan ja kaikki paikat pihalla näyttävät kauniilta. Tässä siis pieni summaus asiasta: Pioneja! Valkoisia, tumman punaisia, vaaleanpunaisia! Kaikki yhtä kauniita ja tuoksuvia. Kurkku kukkii. Vanha suomalainen potattomaatti viihtyy kasvihuoneessa. Vadelmat ovat pihan karkkeja, koko ajan joku pieni ihminen käsi pitkällä niitä tavoittelemassa! Ja tietty ruokaakin saa jo pihalta; kaaleja, sipuleita, valkosipulia, perunoita, härkäpapuja, basilikaa... Kehäkukat ovat taas vallanneet yrttipenkin. Siellä täällä on myös yllätyksiä; kurkkuyrtin siemenet voivat säilyä maassa vuosikausia itämiskelpoisina ja putkahtaa esiin kun sitä vähiten odottaa. Kesän odotetut eli pelargonit vasta aloittelevat kukintaansa, tässä Mårbacka. Tässä syy rakastaa perennoja; nousevat harmaasta maasta joka vuosi yhtä uskollisesti ja röyhähtävät kukkaan!

Nyt kun ensimmäiset kylvöt ovat jo itäneet ja pelargoneistakin otettu pistokkaita, on aika kääntää katse sisällä viihtyviin viherkasveihin. Maaliskuussa on hyvä aika vaihtaa mullat ja aloittaa pikku hiljaa lannoitus. Meillä on ollut vaihteleva määrä viherkasveja hieman ikkunatilanteesta riippuen. Viimeiset neljä vuotta on menty sisäkasveissa säästöliekillä; käytännössä kaksi järkevää kasvi-ikkunaa ei salli kovin monta kasvia. Näin kevään korvalla kannamme sekalaisen valikoiman taimipöytiä sisälle ja otamme myös keskeneräisen vintin ikkunatilan käyttöön. Keittiön ikkuna on ympäri talven pelargonien valtaama. Nyt sinne on mahdutettu lisäksi pistokkaita ja basilikalaatikko. Toisen keittiön ikkunan alle on tuotu epäkäytännöllisen iso puolipyöreä taimipöytä, sillä yleensä käyttämämme pöytä oli jätetty koko talveksi ulos. Se taitaa olla nyt sitten virallisesti alennettu maalauspöydäksi. Olohuoneen isolle ikkunalle on käytännössä mahdutettu koko tämän hetkinen huonekasvikokoelma. Eniten vaalimani on vanhaa kantaa oleva kiinanruusu (Hibiscus rosa-sinensis). Se on kulkenut mukanamme pian vuosikymmenen. Taloon muuttaessamme meillä oli kaksi valtavaa kiinanruusua, jotka saivat jostain ötökkätartunnan niin että jouduimme luopumaan molemmista. Nykyiset hieman pienemmät yksilöt ovat pistokkaista niistä, joten linja jatkuu edelleen. Taisinkin pelargonien yhteydessä mainita ottavani useampia varmuuskopioita, joten tämän kevään leikkaamisen jäljiltä on taas useita uusia kiinanruusuja tulossa. Tiedän että kiinanruusu vain innostuu leikkaamisesta ja tekee lisää haaroja (mikä tarkoittaa lisää kukkia!), mutta nupullisten versojen leikkaaminen on aina tuskallista. Yksi kevätnuppu jäi jäljelle, katsotaas milloin kukkii. Yleensä hyvin hoidettu kiinanruusu on meillä kukkinut kesäkuun ja lokakuun välillä, usein yhtä mittaa. Yksi kukka kukkii vain päivän, mutta uusia kukkia puhkeaa viikottain. Toinen ehdoton suosikkini on posliinikukka. Meillä on yksi puutarhalta ja toinen tutuilta saatu perinnekantainen. Ne ovat hyvin samannäköiset, joten epäilen molempien olevan Hoya bella. Posliinikukasta tekee erikoisen sen kaunis ja kestävä kukinto (ylin kuva). Kukat ovat paitsi veistokselliset myös huumaavan tuoksuiset! Sekin kukkii varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Lisäksi posliinikukka kasvattaa pitkät versot joten sen voi kieputtaa vaikka säleikköön tai antaa kasvaa vapaasti alaspäin. Enkelinsiipiäkin (Begonia conchifolia) meillä on kaksin kappalein; anopilta saatu isolehtinen ja perinnekantainen pienilehtinen. Molemmat kukkivat varsin erikoisen näköisin vaaleanpunaisin kukin. Olen pitänyt enkelinsiipeä vähän tylsänä, mutta pitkä ryppäänä kasvava kukkavana tekee siitäkin hauskan seurattavan. Parsojen heimoon kuuluva unelma (Asparagus setaceus) on alkanut taas näyttää elonmerkkejä talven jälkeen. Unelma on myös vanhan ajan huonekasveja ja omasta mielestäni hieman haastava. Vaikka meillä on matalampi sisälämpötila eikä pattereita ikkunoiden alla, niin unelman vaatima oikea kosteus puuttuu. Se selvästi kärsii talvisen kuivasta huoneilmasta. Kunhan saamme vintin ikkunatkin kasvien käyttöön, aion kokeilla onneani uudelleen unelman ja samaan sukuun kuuluvan hienohelman (Asparagus densiflorus) kanssa. Hienohelma kasvoi meillä upeasti vuosien ajan, mutta kukittuaan eräänä kesänä se kadotti kasvuvoimansa. Olikohan asioilla yhteys? Viime vuonna hankin pitkään haaveilemani kärsimyskukan, eli nykyiseltä nimeltään kärsimyspassion (Passiflora caerulea). Kasvihuoneessa ja verannalla olleet yksilöt kukkivat komeasti koko kesän, mutta keittiön ikkunalla nököttänyt versio ei päässyt kukinnan makuun. Jos sitten tänä vuonna, ainakin versojen kasvu on lähtenyt mallikkaasti alkuun. Joulukaktuksen (Schlumbergera x buckleyi) mainitsen nyt vaan ihan siksi, että kasvatan sitä ajatuksella saada se selviämään kahdeksankymmenvuotiaaksi. Senkin saa muuten kukkimaan kun jättää sen ensin koko kesäksi heitteille ulkoilmaan! Vanhoista perinteisistä huonekasveista suosikkejani ovat myös gardenia (Gardenia augusta), myrtti (Myrtus communis) ja norfolkinaraukaria (Araucaria heterophylla) eli huonekuusi. Niitä kaikkia meillä on ollut, ja ainakin myrtti ja huonekuusi pääsevät uteen kokeiluun vintin myötä. Gardenia on ihana salaperäisen tuoksuisine kukkineen, mutta kahdesti kokeiltuani ja kahdesti ötököiden kanssa taisteltuani en tiedä haluanko altistaa kaikki muut kasvit samalle vaivalle. Kohtalonköynnöksestä (Clerodendrum thomsoniae) odotan pistokasta ja oleanteria (Nerium oleander) haluan kokeilla kun lapset hiukan kasvavat. Vaikka lapsemme eivät ole olleet koskaan innokkaita kasvien syöjiä, niin nuorimmaisemme on osoittanut ahkeruutta niiden repijänä. Myrkylliset kasvit saavat siis vielä odottaa! Vanhoista huonekasveista julkaistuista kirjoista ehdoton suosikkini on Anu Rannan vuonna 2010 julkaistu "Hienohelma ja vanhapoika. Rakkaat huonekasvit". Suosittelen opusta lämpimästi kaikille jotka haluavat tutustua aiheeseen enemmän tai muuten vain ihailla kauniita kuvia! Ja perinnekasveja suosittelen tietty kanssa, koska ne ovat yleensä varmoja selviäjiä ja useimpia voi helposti monistaa itse ottamalla pistokkaita tai kasvattamalla siemenestä. Ps. Tulin uteliaaksi ja laskin kasvit. Sisäkasveja on 14 ja isoja pelargoneja myös 14. Ja lisää tulossa!

Pelargonit kuuluvat kesään. Ovat kuuluneet itselleni aina lapsesta saakka. Ensimmäiset omat pelargonini hankin kahdeksan vuotta sitten Perniöläiseltä Pukin puutarhalta, joka on erikoistunut perinnekantoihin ja muihin erikoisempiin pelakuihin. Silloin asuimme keskuslämmitetyssä kerrostaloasunnossa missä oli isot eteläikkunat. Sain pelargonit kukoistamaan ehkä juuri ikkunoiden ansiosta. Muuttaessamme pois oli marraskuu, matkaa melkein kaksi sataa kilometriä ja kasveja liikaa. Kato kävi muun muassa pelargoneille. Sain haalittua uusia kasveja tutuilta ja taas samalta puutarhalta, kunnes talvi tulikin verannallemme aikaisin. Olin siis vielä kokematon lämmittämättömän verantamme suhteen, yltiöoptimistinen siitä kuinka myöhään syksyllä kasveja voisi siellä pitää. Onneksi pelargoniharrastajat ovat solidaarisia! Yritän jakaa kaikkien kasvien pistokkaita halukkaille jotta vahingon sattuessa saisin menehtyneen kasvin tilalle uuden. Otan muutenkin pistokkaita aina yli oman tarpeen; valmiiksi juurrutettu kasvi on mukava lahja äitienpäivänä tai yllätysjuhlan sattuessa. Nyt on taas se aika vuodesta kun pelargoneja herätellään kasvuun. On olemassa ainakin kaksi koulukuntaa pelargonien talvettamisessa; pimeässä tai valoisassa. Meillä pelargonit talvehtivat keitiön ikkunalla eli valoisassa ja viileässä. Alakerran ikkunoiden alla ei ole lainkaan pattereita joten kasvit eivät kärsi kuumuudesta tai kuivuudesta ikkunan läheisyydessä. Tänä talvena kasvien takana on ollut myös kirkasvalolamppu, ja se on auttanut ihmisten lisäksi kasvejakin. Pelargonit eivät ole ainoastaan selvinneet talven yli vaan myös kasvaneet, esimerkiksi tuoksupelargonit venähtivät noin 120 senttisiksi! Haaveissani on että tulevaisuudessa pohjakerroksen varastoon saisi kasvien talvetustilan. Nyt se ei ole ollut mahdollista lämmityksen puutteessa. Vähintään tammikuun pakkasjakso olisi tappanut pelargonit. Koen myös vaikeaksi oikean kastelumäärän täysin pimeässä oleville kasveille; äitini ei kastele niitä koko talvena. Toiset kuulemma kastelevat "silloin tällöin". Keittiössä pelargonit ovat koko ajan silmien alla ja niitä muistaa kastella tarpeen mukaan. Tuoksupelargonit muuten tekevät poikkeuksen tavallisiin pelargoneihin; niitä ei kuuluisi leikata eikä viedä pimeään vaan talvettaa valoisalla ikkunalla ja riipiä kokonaan lakastuneet lehdet pois. Oli pelargonit sitten talvetettu pimeässä tai valoisassa, on maaliskuun tienoilla hyvä aika vaihtaa multa ja mahdollisesti isompi ruukku kasveille. Jos talvetus on tapahtunut valoisassa voi ottaa myös pistokkaita -yli tarpeen tietenkin! Osa pistokkaista ei välttämättä juurru, ja onpa sitten mitä jakaa vaikka uusille pelargoniharrastajille! Itse aion tänä vuonna levittää pelargoneja muuallekin kuin verannalle. Muutama kauniisti kukkiva saa koristaa keittiötä ja "tuplakappaleita" vien ulos. Kun samaa kasvia on kaksi tai useampi voi hyvillä mielin ottaa riskin kasvin kanssa. Mikäli halla vie yhden on toivottavasti toinen vielä tallella! Itse hyväksyn pistokkaiksi myös muita kuin latvaversoja. Joskus kasvia pitää lyhentää reilusti, ja tuntuu haaskaukselta heittää pois iso pätkä vartta. Niinpä teen varrestakin noin kolme, neljä lehteä sisältäviä pistokkaita. Lehtien alle saa jäädä reilut viisi senttiä vartta ja pistokkaat laitan suoraan multaan. Olen kuullut että juurien kasvattaminen vedessä vie kasvilta yhtä paljon energiaa kuin juurien tekeminen suoraan multaan. Ruukutetut pistokkaat laitan kuvulliseen esikasvatuslaatikkoon nesteen haihtumisen minimoimiseksi. Kun uusia lehtiä alkaa ilmestyä tietää onnistuneensa! Lannoitus kannattaa aloittaa kun kasvuun lähteneen kasvin siirtää isompaan ruukkuun. Kukkamullassa on yleensä valmiiksi ravinteita, mutta pelargonit ovat ravinteiden suurkuluttajia. Haluan kasvieni kukkivan komeasti, joten annan nestemäistä lannoitetta joka kastelukerralla. Omaan pelargonivalikoimaani kuuluu tällä hetkellä tuoksupelargoni "Graveolens" eli "Tohtori Westerlund", ruotsiksi "Dr. Westerlunds blomma", joka on sitruunan tuoksuinen. Eri tuoksupelargonien sanotaan karkottavan ötököitä ja voipa niiden lehtiä käyttää leivonnassa ja teeksi mikäli on käyttänyt vain biologisia lannoitteita. Tavallisista pelargoneista meillä on vaaleanpunaista "Mårbackaa", valkokukkainen "Prins Nikolai", kirjavalehtinen "Bornholm" ja kokelma nimensä kadottaneita (kiitos vikkeläsormiset lapset) tai nimettöminä saatuja yllätyskukkia. Yllätykset ovat toisaalta aika kivoja jos ei ole niin tarkka väriyhdistelmistä. Itse arvostan kaiken värisiä pelargoneja!