Viikonloppuna oli yläkuu eli hyvä aika laittaa kylvöksiä itämään. Tänä vuonna emme ole tarttuneet toimeen aiemmin, mutta tomaatit ehtivät kyllä kun apuna on kasvihuone. Kaivoin esiin edellisvuosien pussinpohjat ja uudet siemenostokset. Kirsikkatomaattia, tavallisempaa sekä värimuunnoksia. Eiköhän näillä päästä alkuun!


Samaan aikaan kuin tomaatit laitoin myös basilikaa, purjosipulia, paprikoita, muutaman suippokaalin kokeilumielessä sekä koristekukkasia.


Chilien kanssa olisi pitänyt olla ajoissa, joten ajattelimme tänä vuonna ostaa muutaman taimen kun sen aika on käsillä. Mutta mitäs ihmettä! Fataliin tomaatinsiementen kaverina tuli myös pussillinen habaneroja joten pakkohan niitä oli muutama laittaa alulle.


Jokainen kevätkylvöjä tekevä tietää tilan olevan kortilla keväisin. Meillä on taimihuone kellarikerroksessa, mutta itämisen ajan laatikot ovat sisällä. Olen vuosia aikonut hankkia pluggboxeja, sellaisia pieneen tilaan meneviä kylvölavoja missä kasvit kasvattavat syvät juuret. En kuitenkaan ole saanut hankittua sellaisia sillä meillä on ihan mukava varasto jo olemassa olevia minikasvihuoneita ja ruukkuja. "Man tager vad man haver", kuten vanhojen talojenkin kanssa. Tuntuisi hassulta hankkia lisää muoviastioita kotiin kun niitä on jo vanhastaan.

Monta asiaa olen kymmenen kasvukauden aikana oppinut, mutta yksi on edelleen oppimatta: sadon punnitseminen. Jotenkin aina näin syksyllä herään siihen että olisi pitänyt olla aktiivinen ja punnita aina kaikki maasta nostettu ruoka. Ensi vuonna sitten muistan tämän jo huhtikuussa (ja unohdan kesäkuussa)!
Kaikkea hyvää ihanaa saimme kuitenkin kasvatetuksi. Haluan korostaa että tavoitteenamme ei ole omavaraisuus;  se olisi tällä tuhannen neliön tontilla mahdotonta. (Ja muistetaan että suuren osan tilasta vievät rakennukset, pihatie ja hiekka-alue.) Haluaisin kuitenkin olla hyvänä esimerkkinä siitä, että pienelläkin alalla voi kasvattaa puhdasta ravitsevaa syötävää. Lisäksi arvostan taitoja mitä oman ruoan kasvattaminen ja säilöntä vaatii. Se on sellaista eräänlaista asenteiden ja ajatusten omavaraisuutta.
Kaalia lähdettiin kokeilemaan suurin odotuksin. Tämän kesän valtava kaalikoi-invaasio ei ehkä auttanut asiaa. Muutama kaalinpää penkistä saatiin ennen kuin luovutimme. Ensi vuonna ostan varhaiskaalit ja viljelen samassa tilassa jotain muuta. Parsakaali sen sijaan oli iloinen yllätys. Pientä parsanuppua on riittänyt näihin päiviin saakka. Samoin lehtikaali toipui alkukesän tuhoista ja alkoi heinäkuun lopussa tuottaa ihanaa rapeaa lehteä. Mikäli peurat tai villikanit eivät käy napsimassa lehtikaaleja suihinsa poimimme niitä niin kauan kuin ne menestyvät!
Sipulia laitoin tänä vuonna aivan liian vähän. Omat sipulit riittivät kesäkuusta syyskuun loppuun. Onhan siinäkin toki kolmannes vuodesta. Ja meillä tosiaan syödään sipulia; viisihenkisen perheemme ruoassa on joka päivä ainakin yksi kokonainen sipuli tai kesäkaudella useita pieniä.
Säilöttyjä tai säilöön otettujen määrä onkin helpompi kertoa. Valkosipuleja saimme noin 80 kappaletta. Siitä osa menee toki ensi vuoden siemeneksi.
Tuoreena syötyjä härkäpapuja en punninnut, mutta kuivia papuja saimme talteen hieman vajaan kilon. Niistäkin taas osa pitää säästää ensi vuotta varten.
Punajuurien ja perunoiden määrän arvioin erittäin tieteellisellä metodilla: punnitsin muutaman viime kerran syötäväksi nostetut juurekset, tein kerto- ja jakolaskuja ja sain valistuneen arvion koko kauden määrästä. Eli plusmiinus jotain sinne päin! Punajuuria olisi saatu kuutisen kiloa ja perunoita jotain kolmenkymmenen ja neljänkymmenen kilon väliltä. Kuulostaa realistiselta, palataan asiaan ensi vuonna. Porkkanoita tuli lähinnä naposteltavaksi ja muutamaan ruokaan. Savimaamme ei suosi porkkanaa joten ensi vuonna aion laittaa niitä viljelylaatikoihin missä maa-aines on kevyempää.
Suurin kesäkurpitsamme oli kolme kiloa. Se päätyi toisen isokokoisen kanssa pikkelsiin mitä tuli seitsemän litraa. Kesäkurpitsojen kanssa oli muutoinkin hyvä vuosi; elokuussa söimme niitä mielin määrin ja kyläilijät saivat kotiin viemisiksi kurpitsan kavereineen.
Yrttejä syötiin lähinnä tuoreena. Käytän tekosyynä vinttiremontin kiihkeää loppuvaihetta ja muuttohurmosta siitä etten tänä vuonna kuivannut yrttejä tarpeeksi. Onneksi on vielä ylivuotisiakin.
Kasvihuone alkoi tuottaa tomaatteja heinäkuussa. Pariin kuukauteen ei tarvinnut ostaa yhtään kaupan tomaattia. Viimeisen pesuvadillisen kypsymättömiä tomaatteja poimin tällä viikolla kun siivosin kasvihuoneen talvikuntoon.
Salaattia on aina yli oman tarpeen vaikka sitä laittaisi kuinka vähän. Tänä vuonna meillä tosin oli pihalla apuna kaksi pikku pupua auttamassa salaatin syömisessä! Salaatin kanssa ei voi epäonnistua kunhan sen kylvää tarpeeksi aikaisin. Liian lämpimässä se ei enää idä.
Salaatin viljelyslaatikko oli tullut tiensä päähän joten poimin lahonneet puuosat pois ja levitin mullan hieman laajemmalle. Laatikko oli mansikkapenkin päässä joten oli luontevaa levittää mansikoita uudelle maalle. Mansikoita kuluisi varmasti kymmenkertainen määrä joten lisää on aina hyvä! Sama pätee vadelmiin joten annoimme niidenkin levitä tänä vuonna.
Omenapuita meillä on kaksitoista, joten omenoista tehdään muutakin kuin piirakkaa. Omenarenkaat ovat lasten herkkua.
Omenahilloa tein neljätoista litraa. Vuosikertahilloakin on vielä kymmenen litraa joten olemme hilloissa.
Suurin osa omenoista meni tuoremehuun. Mehuasemalla käynnillä ratkaistaan kaksi pulmaa: ei tarvitse ostaa kaupan mehua vaan halvemmalla saa taattua laatua, ja lisäksi ei tarvitse lokakuulle saakka pitää puutarhassa omenasulkeisia pudokkaiden kanssa. Mehua tuli 157 litraa ja hinnaksi euron litra. Hyötysuhde mehustuksessa on noin kuusikymmentä prosenttia joten omenoita oli alkujaan 260 kiloa.
Avomaankurkkuja syötiin kesällä tuoreena ja maustekurkkuja tein kahdeksan litran purkkia. Viime vuonna tein niitä urakalla joten niitäkin on vielä saman verran kellarissa. Kellariin pääsi myös seitsemän litraa puolukkasurvosta ja kaksitoista litraa lähihunajaa ystävän mehiläisiltä.

Mustajuurta ja artisokkaa en ole vielä käynyt koettelemassa. Palsternakka ja herne olivat (kaalin lisäksi) tämän vuoden epäonnistumiset. Palsternakasta sain sentään ensi vuodelle siemenet, ja on tuolla pellossa muutama pieni jäljellä. Hernettä kohtasivat ahneet varikset (jotenkin yllättävä tapahtuma) ja seuraava sato oli paljon pienempi. Mangoldia on vieläkin kasvimaalla koska olin yllätttynyt sen satoisuudesta enkä oikein osannut käyttää sitä tarpeeksi monipuolisesti.
Kuriositeettina mainitsen vielä kehäkukan; siemeniä on puoli kiloa odottamassa. Tulee niistä muutama kukka ensi vuodelle!

Talvi tekee tuloaan. Tänään kaikki paikat olivat huurteessa.
Kasvimaalla sinnittelee vielä parsakaalia ja mangoldia.
Eilen saatiin täytettyä ensi vuoden viljelylaatikot viherjätteellä ja kompostimullalla. Seuraava kasvukausi on jo mielessä!
Vanhoja lahonneita viljelylaatikoita on purettu ja olen ehtinyt näin loppusyksystä vielä siirtää perennoja ja laittaa uusia mansikanalkuja.
Palmukaali kuin huurrekukka.
Pakkaspuput Halti ja Pulmu.
Lintujen ruokintakin on aloitettu ja viimeiset auringonkukat tarjoilevat lintuystäville lisäruokaa.

Tänä vuonna kokeilin ensimmäisen kerran daalioita ja menetin sydämeni. Toivottavasti saan mukulat talvetettua!
Suurin osa omenoista mehustettiin, mutta yhteen puuhun jätettiin vielä syötäviä ja piirakkamateriaalia.
Lehtikaalit rapsakoina.
Mangoldia. Ensi vuodeksi haluan tätä myös eri väreissä.
Kesän aikana nurmikko leikattiin kahdesti. Luonnonkukkia on saanut nousta sieltä ja täältä.

Yrttipenkissä kukkii vielä iisoppi...
...ja mäkimeirami.
Mehikasvi tekee jälkeläisiä.
Ruusunmarjoja kaadetusta ruusupensaasta.

Auringonkukkia en ole merkinnyt mitenkään, joten ensi vuonna on yllätys minkä värisiä kukkia esiin puskee. Haaveissa on laittaa auringonkukkia omaksi ryhmäkseen johonkin, vaikkapa aurinkoiselle seimustalle.
Kehäkukkaa olen kerännyt jo parin viikon ajan talteen. Aina kun näen kypsiä, ruskeaksi muuttuneita käppyräisiä siemeniä eri puolella puutarhaa, otan ne talteen. Niitä on nyt pesuvadillinen.