Kun keittiössä oli saatu työskentelytilat kuntoon, oli aika tapetoida. Ennen sitä piti katolle kuitenkin tehdä jotain. Kattoon oli joskus 1980-luvun alussa (vintiltä löytyneen pakkauslaatikon mukaan) asennettu lisäeristeeksi styroksia. Ne muodostivat ihan hauskan korinpohjakuvion, mutta materiaalina styroksi ei kuitenkaan ole lempimateriaalimme sisustuksessa. Ja eristyksen merkityskin oli poistunut vintin lämpimäksi rakentamisen myötä.

Laatat lähtivät suht helposti irti; kiinnittämiseen oli käytetty liimaa ja satunnaisia nauloja. Pohjalla oli oletettavasti alkuperäinen pinkopahvi, tai oikeammin pintakuvioinen Ensopahvi. Samalla pahvilla on vuorattu keittiön seinätkin. Otimme riskin ja päätimme kokeilla kattopahvin kunnostamista vaikkemme tienneet oliko koko katon osuus edes ehjä ja miten kunnostaminen onnistuisi. Mikäli onnistuisimme säästäisimme uuden pinkopahvikaton asennukseen verrattuna aikaa, luonnonvaroja, kulttuurihostoriaa sekä myös lompakkoamme.

Kattopahvi oli aikain saatossa maalattu ainakin pariin kertaan, ja viimeisin kerros muovimaalilla. Osa maalista lähti irti liiman mukana, mutta loput saimme raapia irti. (Myönnän, suurimman osan työstä teki taas mieheni.)

Maalin raapiminen oli parin illan homma. Seuraavaksi pahviin syntyneet reiät paikattiin pienillä tai suuremmilla makulatuuripaperista revityillä lapuilla. Revityillä siksi että reuna ohenisi eikä kuultaisi  valmiina maalin alta niin pahasti.

Ennen maalausta kattopahvi esiliisteröitiin kotitekoisella vehnäjauholiisterillä. Tässä vaiheessa meinasi tulla itku, sillä niin pahasti pahvi pussitti. Käänsimme selkämme, menimme nukkumaan ja aamuun mennessä oli tapahtunut pingottumisen ihme! Verrattomia nuo perinteiset rakennusmateriaalit!

Maalaus tapahtui perinteisellä reseptillä tehdyllä liimamaalilla. Maali on tuoreena hyvin paljon tummempaa kuin lopputulos, siksi ei kannata pelästyä miltä pinta näyttää heti maalattuna. Keittiöstä jäi maalia yli joten samalla oli helppo sutia eteisenkin maalia kaipaava halltex-katto. Yllä oleva kuva osoittaa hyvin hurjan värieron; tämäkin katto kuivui silminnähden valkoiseksi!

Maalauksen jälkeen keittiössä oli harmaa pussikatto, mutta seuraavana päivänä vastassa oli näin siisti lopputulos. Oikein kirkkaassa suorassa valossa katossa näkyy paikkauskohtia ja kulmassa pahvi vetää vähän, mutta se on tässä tapauksessa sitä vanhan patinaa. Katon korjauksen onnistumisesta kertoo se, että kukaan ei nykyään kiinnitä huomiota kattoon, mutta ennen jokainen "ihasteli" styroksiversiota. Kertonee jotain.

Keittiöömme tullessa on ovella madallus minkä yläpuolella ovat yläkaapit. Madallus oli vuorattu kauttaaltaan kovalevyillä. Tämän pienen katto-osuuden päädyimme tapetoimaan makulatuuripaperilla.

 Vielä ennen tapetointia seinäpahviin tehtiin pari paikkausta sileällä pinkopahvilla. Kun seinistä poistettiin halltexeja ja kovalevyjä paljastui alta muutamia repeämiä. Halusimme kuitenkin säilyttää vanhat pahvit seinissä tapetin alla jo tiiveyden takia. Lisäksi tätä röpöläistä pahvia ei ole uudistuotannossa, joten sen säilyttäminen edes kerroksissa on jo kulttuuriteko.

Samalla hoitui ikkunoiden ympäristön tiivistäminen pellavariveellä. Yli kaksikymmentä vuotta vanha uretaani oli nimittäin paikoin hyvin haipunutta. Emme ole tällaisten "uusien" ikkunoiden ylimpiä ystäviä, mutta saatoimme edes eristää niiden reunat kunnolla. Pellavariveen päälle liisteröitiin vielä paperisoiro ennen tapettia.

Tapettina on Duron Gammalsvenska-malliston Dellen. Malli ei ole mikään funkkismalli niinkuin kaappimme, mutta siinä olevat värit toistuvat kauniisti sekä astiakaapeissa että vanhoissa lakatuissa vaneriovissa. Kokonaisuutena mielestäni ihan mukiinmenevä.

Kattolistan tarpeellisuudesta kiistelemme vielä. Mieheni mielestä siististi toteutettu tapetointi ei listaa kaipaa, itse taas laittaisin kapean kattolistan. Taitaa mennä ikuisuusosastoon. Paneelit toivottavasti saavat sen jonkun-värisen maalipinnan viimeistään joululomalla.

Valmis! (Paitsi se maalaus. Ja kattolistat. Ja jalkalistatkin taitaa hengata vielä peräkamarissa...)

Laitettiin viikonlopun ratoksi olohuoneessa tavaraa liikkumaan. Olohuone on tähän asti ollut ainoa huone missä pintoihin ei ole edes koskettu - ennen yläkerran valmistumista motivaatio oli hieman alhaalla kun huone toimi sekä olohuoneena, leikkihuoneena, tavaravarastona, vaatehuoneena ynnä muuna. Vinttiremontin jälkeen voimat on keskitetty keittiöön ja autotallistudioon, mutta nyt päätimme tehdä pienen pikakohennuksen salissamme.


Olohuoneen takaseinä on yhtä suurta pintaa; ei yhtään ikkunaa eikä ovea. Repeilleen ja nuhruisen halltexin poistaminen olisi siis helppo juttu! Toki olimme kurkanneet reunasta että alla oli vanhaa tapettia, emme muutoin olisi sokkona ryhtyneet moiseen.


Listojen poiston jälkeen puukuitulevyjen pois nostaminen oli helppoa. Alla oli tapetin lisäksi pinkopahvi, mikä valitettavasti oli leikattu nurkasta irti. Luultavasti näin oli saatu uudet levyt asettumaan tiiviimmin pintaan ilman pyöristyneitä kulmia. Koska pahvi piti saada takaisin kiinni vaakalaudoitukseen, kasteltiin pahvi tapetin päältä suihkepullolla suihkuttamalla.

Kun pahvi oli vettynyt leikattiin alareunaa auki ja pahvi pingotettiin uudelleen nupinauloilla naulaten sekä reunaan että ylös ja alas. Reunaan lisättiin vielä lista peittämään naulariviä ja reunasta pilkistäviä vaakalautoja. (Herra puuseppä-restauroija työssään.)


Toisesta reunasta paljastui koko seinän korkuinen repeämä. Se on luultavasti syntynyt kun talo on aikanaan notkahtanut. Valmistimme vehnäjauhoista liisterin (vehnäjauhoja ja vettä 1:9) mitä vahvistettiin luuliimalla; näin saatiin vahvempi  ja nopeammin kuivuva liima. Pahvin takapuoli siveltiin liimalla, väliin ujutettiin vaaleaa tapettisoiroa (myös makulatuurista leikattu nauha olisi käynyt) ja tapetin puolet venytettiin toisiaan kohti ja naulatiin kiinni kuivumisen ajaksi.


Nupinaulat poistettiin seuraavana päivänä kun liimaus oli täysin kuivunut. Tapetin kuviointi antaa anteeksi pienet reiät mitä pintaan jäi. Ja toki repeämäkin on näkyvissä, olemme valmiit elämään se kanssa! Tapetissa on myös halltexin naulaamisesta jääneitä jälkiä, mutta tässä ilmenee vanhan pinnan armeliaisuus; kulunut on kulunut.


Seinässä oli myös tahroja. Osa näytti rasvatahroilta, osa valumilta. Valumat katkeavat vanhan jalkalistan jäljen kohdalla, joten ne ovat tulleet sisäpuolelta. Mahdollisesti kukkien kasteluvesi on läikkynyt. Kokeilin ylempänä olevaan tahraan varovaista putsausta kastellulla sienellä, ja tahra vaaleni. Samalla tosin pinnassa oleva valkoinen väri lähtee helposti liikkeelle, mutta kaukaa katsottuna se on pienempi paha kuin tumma läikkä. Lisäksi imuroin seinän kauttaaltaa pehmeällä harjasuulakkeella, sillä vuosien mittaan pinta oli kerännyt aika lailla pölyä.


Etsin Museoviraston tapettitietokannasta tietoa tapetista, ja löysin hyvin samantapaisia kuvioita ja värejä mitkä ajoittuvat 1930-40-luvuille. Talomme on rakennettu 1930-luvulla ja tämän alla vaikutti olevan vielä yksi samansävyinen tapetti, joten tuo 1940-luku ei välttämättä ole yhtään huono arvio.


Seuraavana päivänä pahvi tapetteineen oli pingottunut tasaiseksi. Seinä ei enää pussita mistään. Ylä- ja alareuna tiivistettiin paperisuikaleilla, sillä sisäpuolista eristystä enemmän lämmöntunteeseen vaikuttaa vedon poistaminen. Sama homma pitäisi tehdä ainakin olohuoneen ikkunaseinälle. Toistaiseksi päädyimme kuitenkin vain yhden seinän kuorimiseen, ehkä jonain viikonloppuna avaamme seuraavan seinän. Sitä ennen pitäisi kurkata puukuitulevyjen alle ja toivoa että niiden alla tapetti on kokonaisena.


Huonekalujen ja taulujen strategisella asettelulla voi sopivasti peittää virhekohtia.


Anopilta saatu 1940-luvun sohvakalustokin pääsee enemmän oikeuksiinsa aikalaisella taustalla.


Hämärän hyssyy. Lähestyvä joulu mielessä jätimme seinälle tyhjän kohdan joulukuuselle.

Nyt kun olemme kuukauden päivät asuneet entistä vinttiä, nykyistä yläkertaa, lienee päivitys aiheellinen. Koska olen malttamaton, hyppään suoraan valmiiseen tuotteeseen. Ehtii noita pintamateriaalifiilistelyjä myöhemminkin! Eteisestä portaikkoon oli ennen ovi, mikä poistettiin. Nyt on kulku helppoa! Portaat ovat alkuperäiset ja ne maalattiin hyvin lähellä vanhaa sävyä olevalla pellavaöljymaalilla. Sekoittelin vernissaan maavihreää, vihreää umbraa ja hivenen mustaa. Portaikon seinissä on vaaleaa maavihreää mikä sointuu mukavasti eteisen vihreäpohjaisen tapetin kaveriksi. Portaikon kaiteet ja kaiteiden kannattimet mukailevat samaa tyyliä kuin verannallamme. Portaiden yläpäästä aukeaa näkymä tyttöjen huoneen läpi makuuhuoneeseemme. Emme halunneet ahdasta käytävätilaa, siksi lastenhuone tavallaan levittäytyy suoraan portaiden eteen. Esittelen tyttöjen huoneen myöhemmin erikseen joten nyt siirrytään suoraan makuuhuoneeseemme. Siinä se on! Ties kuin mones maailman ihme; huone mikä on pyhitetty nukkumiselle! Neljän vuoden ahtaassa nukkumisen jälkeen on todellista luksusta että illalla voi kömpiä oikeaan makuuhuoneeseen missä petivaatteet ovat edelleen ojennuksessa. Ei legolinnaa peiton alla, ei leivänmuruja lakanoissa! (No, myönnän, pienin käy välillä kiskomassa peitot lattialle.) Kuten kuvasta näkyy myös pienimmäinen nukkuu samassa huoneessa. Tosin meidän sänkymme ei enää hänelle kelpaa kun nyt hänellä on oma sänky! Haikeaa mutta ihanaa. Makuuhuoneessa mieheni halusi kokeilla pinkopahvitusta. Katto ja seinien kaltevat osat maalattiin itse tehdyllä liimamaalilla pahvin päälle ja pystysuorat seinät tapetoitiin. Tapetti oli löytö; viisi avaamatonta paperitapettirullaa Portsan katukirppikseltä! Ja toivevärissä vielä! Sängyn luota katsottuna avautuu näkymä vaatehuoneeseen ja sen myötä syntyneeseen alkoviin. Alkovissa on tällä hetkellä pojan vaatekaappi ja muhkea nojatuoli, tulevaisuudessa ehkä myös hänen sänkynsä. Tässä kuvassa muuten näkyy erittäin hyvin se, miksi suopakuurattavaa lattiaa ei suositella hiottavan: läiskiä. Läiskät ovat syntyneet maalitahrojen hiomisesta, maalitahrat taas huonosta lattian suojaamisesta. Oppitunteja, oppitunteja... Jaksoin kuurata lattian kahdesti, sitten muuttohinku iski. Tulevan vuoden aikana lattiaa kannattaisi kuurata muutamaan kertaan ja myöhemminkin kerran, pari vuodessa. Vinttiin, eikun yläkertaan tuli lopulta lattiapinta-alaa noin kuusikymmentä neliötä. Yli 160 sentin ylittävää on sitäkin 47 neliötä. Katto nousee jyrkästi ja tasaisen katon osalta korkeus huoneissa on 280 senttiä eli sama kuin alakerrassa. Kaltevista seinistä huolimatta yläkerrassa on tilan tuntua eikä tunnelma ole lainkaan ahtaan vinttimäinen niinkuin joskus myöhemmin rakennetuissa yläkerroissa. Olen toki vielä aivan huumassa kaikista lisäneliöistämme enkä osaa olla lainkaan objektiivinen. Mahtaako olla tarpeenkaan! Maisemakin on avartunut!

Eteinen, tuo talon käyntikortti. Niin tuntuvat sanovan itseäni viisaammat. Meidän eteinen viesti kutakuinkin, että "kiva kun saavuit hämärään, ahtaaseen ja matalaan majaamme, missä säilytetään päiväkotiryhmän verran kenkiä ja päällysvaatteita". Siinä samassa pesänrakennusvietin jälkihuumassa kun makuuhuone tuli tapetoitua, päätin tarttua eteiseen. Täydelliseen aikaan, eli kun vauva oli reilun kuukauden ikäinen. Tein remonttia parin viikon ajan joka ilta noin kello iltakahdeksan ja kymmenen välillä, eli vauvan nukahtamisen ja seuraavan imetyksen välin. Kun olin saanut repimisen mukavaan alkuun niin kyllä se Jannekin innostui auttamaan. Seinillä oli samaista tummanruskeaa puukuvioista levyä kuin makuuhuoneessa. Se sai eteisen tuntumaan aina pimeältä. Lisäksi katto oli ilmeisesti energiansäästöhuumassa laskettu parikymmentä senttiä matalammalle ja paneloitu vuoroon mustalla ja vuoroon männynvärisellä laudalla. Levyt lähtivät helposti ja valekaton alta löytyi hyvässä kunnossa oleva valkoinen halltex-laatoitus. Puukuitulevyllä lisäeristetyt seinät olivat olleet jossain vaiheessa tumman violetti-kelta-valkoiset. Tarkoitus oli siis vain tapetoida ja näin raikastaa sisääntuloa. Puukuitulevyt jätettiin taas tapetin alle. Eteisestä tekee haastavan ei pelkästään koko, vaan myös viisi oviaukkoa. Viisihenkisen perheen ulkovaatteet ja kengät eivät mitenkään mahdu siististi tilaan. Tiesimme että vinttiremontti alkaisi pian, joten eteinen on jäänyt myös hieman odottavaan tilaan, jos vaikka keksisimme siihen uusia säilytysratkaisuja kun vintin oviaukko on avattu. Tällä hetkellä meillä on aikuisten naulakko ja lasten naulakko, kengät sulassa sovussa takkien alla ja yksi lipasto missä jokaisella on oma pipo-lapas-huivi-laatikko. Harmillisesti verantaa ei voi hyödyntää juuri kylminä kuukausina, koska vaatteet olisivat joko aivan jäässä tai kosteita. Imuri ja hammaslääkärin työkalut ovat kova pari lasivillan poistamiseen ahtaista raoista! Onneksi tapetti oli tarjoustavaraa, sillä vinttiremontin yhteydessä vaihdettu sähkökaappi ja valokatkaisijat eivät ihan istu tapetoinnin kanssa (ja arvatkaa onko tapettia enää...). Kunhan vintin oviaukko avataan niin joudumme mietimään eteisen ja portaikon rajaa uudelleen. Oviaukosta ei nimittäin lähde vain ovi ja karmi, vaan 1960-luvulla sisävessan rakentamisen yhteydessä vintin oviaukon yläpuolelle on tehty sisennys eteiseen päin, jotta seinä olisi samassa tasossa vessan seinän kanssa. Semmoinen siitä sitten tuli. Keltaisia ruusuja vihreällä pohjalla. Aika kitch, mutta hyvällä tavalla. Kamarin tapetti eteisessä, mutta kuka niitä kaikkia sääntöjä noudattaa. Eipä tullut hintaakaan hirveästi, muistinvaraisesti sanoisin siinä 50 € eli ihan käypä hinta valoisammasta eteisestä. Tykkään myös siitä että pohjaväri on melko sama kuin verantamme helmipaneelin väri; tilat ovat sujuvaa jatkumoa toisilleen jo värityksen kautta. Jalkalistat, karmilistat ja kattolistat löytyivät muuten nimettyinä ja numeroituina vintistä. Kiitos menneiden sukupolvien säästäväisyys! Jalkalistat samoin kuin karmilistat maalattiin hennosti kimröökillä sävytetyllä pellavaöljymaalilla. Kattolista jäi valkoiseksi. Vintistä löytyivät myös olohuoneen ja keittiön ovi, mutta niitä ei saa sujuvasti paikalleen sillä parketointi on nostanut lattiapintaa. Eikä niiden asentaminen muutenkin ahtaaseen eteiseen välttämättä olisi järkevää, oviverhot toimivat ihan yhtä hyvin. Kaikki vinkit ahtaan eteisen säilytysratkaisuiksi otetaan ilolla vastaan!

Se iski heinäkuussa 2013, noin kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Tajusin että joutuisin katsomaan makuuhuoneen seiniä enemmän kuin kestäisin. Yksi seinä oli likaisen violetti, toinen likaisen valkoinen ja kolmatta peitti tumman ruskea puukuviota jäljittelevä levy. (Neljäs seinä on lähes kokonaan oviaukkoa.) Ja levyn alta paljastui vielä parempaa; kirkuvan punaiseksi maalattu halltex! Meille kerrottiin ennakkovinkkinä, että tapetointi johtaa avioeroon. Emme olleet tapetoineet ennen (ja ehkä se vähän näkyy lopputuloksessa), mutta ajattelimme ettei se niin vaikeaa voi olla. Pohjalla oleva puukuitulevy (tuttavallisemmin halltex) päätettiin säästää jo ihan lämpöteknisistäkin syistä. Saumat peitettiin paperinauhalla, jotta talon mahdollinen liike ei repisi tapettia. Talohan voi jo vuodenaikojenkin mukaan hieman elää. Halltexiin esiliisteröinti, tapettiin liisteröinti ja vuodat seinälle. Ei ollut vaikeaa eikä kestänyt kauan. Suurimman osan ajasta saimme kulutettua kalusteiden siirtelyyn ja lasten viihdyttämiseen (hämäämiseen pois työmaalta). Hiukan aikaa tuhraantui myös katon parissa. Poistimme samalla viehättävän reikäjuustoisen kattohalltexin. Alta nimittäin löytyi ihan hyvässä kunnossa oleva pinkopahvi. Halltex on tietyn aikakauden merkki, ja meille pinkopahvi edustaa enemmän talon rakennusajan henkeä. Tästä päästäänkin ikuisuusaiheeseen eli vääntämään siitä mikä historiallisista kerroksista on "oikea". Oikea on tietty se minkä sen hetkiset asukkaat päättävät jättää näkyviin. Itselleni halltex vastaan pinkopahvi-tapauksessa kyse on myös estetiikasta. Kattoprojektin jätimme suosiolla kesken, sillä kahden lapsen ja pian syntyvän kolmannen kanssa sängyt piti saada takaisin ja elämä normaaleihin uomiinsa. Katto on nyt kaksi ja puoli vuotta odottanut naulanreikien paperointia ja uutta liimamaalikerrosta. Tällä hetkellä kaikki muu remontointi odottaa tilannetta "kunnes vintti on valmis". Tyytyväinen olen silti ollut ja mielummin katsellut nykysiä seiniä kuin niitä vanhoja! Materiaaleista: Käytimme paperitapettia perinnemallistosta, liisteri oli tärkkelyspohjaista. Puukuitulevyn aiemmasta maalista emme voi tietää, otimme tietoisen riskin jättäessämme sen alle. Uskomme aiempien asukkaiden tehneen seinien sisäpuolisen lisäeristyksen ihan syystä ja levyjen lisäävän näin myös meidän asumismukavuuttamme. Poistimme halltexia pienen koepalan ja alta löytyi kahta erilaista tapettia. Siellä ne ovat edelleen, säilöttynä seinäarkistossamme tuleville sukupolville!