Eteinen

Eteinen, tuo talon käyntikortti. Niin tuntuvat sanovan itseäni viisaammat. Meidän eteinen viesti kutakuinkin, että "kiva kun saavuit hä...

Eteinen, tuo talon käyntikortti. Niin tuntuvat sanovan itseäni viisaammat. Meidän eteinen viesti kutakuinkin, että "kiva kun saavuit hämärään, ahtaaseen ja matalaan majaamme, missä säilytetään päiväkotiryhmän verran kenkiä ja päällysvaatteita". Siinä samassa pesänrakennusvietin jälkihuumassa kun makuuhuone tuli tapetoitua, päätin tarttua eteiseen. Täydelliseen aikaan, eli kun vauva oli reilun kuukauden ikäinen. Tein remonttia parin viikon ajan joka ilta noin kello iltakahdeksan ja kymmenen välillä, eli vauvan nukahtamisen ja seuraavan imetyksen välin. Kun olin saanut repimisen mukavaan alkuun niin kyllä se Jannekin innostui auttamaan.

Seinillä oli samaista tummanruskeaa puukuvioista levyä kuin makuuhuoneessa. Se sai eteisen tuntumaan aina pimeältä. Lisäksi katto oli ilmeisesti energiansäästöhuumassa laskettu parikymmentä senttiä matalammalle ja paneloitu vuoroon mustalla ja vuoroon männynvärisellä laudalla. Levyt lähtivät helposti ja valekaton alta löytyi hyvässä kunnossa oleva valkoinen halltex-laatoitus. Puukuitulevyllä lisäeristetyt seinät olivat olleet jossain vaiheessa tumman violetti-kelta-valkoiset. Tarkoitus oli siis vain tapetoida ja näin raikastaa sisääntuloa. Puukuitulevyt jätettiin taas tapetin alle.
Eteisestä tekee haastavan ei pelkästään koko, vaan myös viisi oviaukkoa. Viisihenkisen perheen ulkovaatteet ja kengät eivät mitenkään mahdu siististi tilaan. Tiesimme että vinttiremontti alkaisi pian, joten eteinen on jäänyt myös hieman odottavaan tilaan, jos vaikka keksisimme siihen uusia säilytysratkaisuja kun vintin oviaukko on avattu. Tällä hetkellä meillä on aikuisten naulakko ja lasten naulakko, kengät sulassa sovussa takkien alla ja yksi lipasto missä jokaisella on oma pipo-lapas-huivi-laatikko. Harmillisesti verantaa ei voi hyödyntää juuri kylminä kuukausina, koska vaatteet olisivat joko aivan jäässä tai kosteita.
Imuri ja hammaslääkärin työkalut ovat kova pari lasivillan poistamiseen ahtaista raoista!
Onneksi tapetti oli tarjoustavaraa, sillä vinttiremontin yhteydessä vaihdettu sähkökaappi ja valokatkaisijat eivät ihan istu tapetoinnin kanssa (ja arvatkaa onko tapettia enää...). Kunhan vintin oviaukko avataan niin joudumme mietimään eteisen ja portaikon rajaa uudelleen. Oviaukosta ei nimittäin lähde vain ovi ja karmi, vaan 1960-luvulla sisävessan rakentamisen yhteydessä vintin oviaukon yläpuolelle on tehty sisennys eteiseen päin, jotta seinä olisi samassa tasossa vessan seinän kanssa.
Semmoinen siitä sitten tuli. Keltaisia ruusuja vihreällä pohjalla. Aika kitch, mutta hyvällä tavalla. Kamarin tapetti eteisessä, mutta kuka niitä kaikkia sääntöjä noudattaa. Eipä tullut hintaakaan hirveästi, muistinvaraisesti sanoisin siinä 50 € eli ihan käypä hinta valoisammasta eteisestä. Tykkään myös siitä että pohjaväri on melko sama kuin verantamme helmipaneelin väri; tilat ovat sujuvaa jatkumoa toisilleen jo värityksen kautta.
Jalkalistat, karmilistat ja kattolistat löytyivät muuten nimettyinä ja numeroituina vintistä. Kiitos menneiden sukupolvien säästäväisyys! Jalkalistat samoin kuin karmilistat maalattiin hennosti kimröökillä sävytetyllä pellavaöljymaalilla. Kattolista jäi valkoiseksi. Vintistä löytyivät myös olohuoneen ja keittiön ovi, mutta niitä ei saa sujuvasti paikalleen sillä parketointi on nostanut lattiapintaa. Eikä niiden asentaminen muutenkin ahtaaseen eteiseen välttämättä olisi järkevää, oviverhot toimivat ihan yhtä hyvin. Kaikki vinkit ahtaan eteisen säilytysratkaisuiksi otetaan ilolla vastaan!

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Meilläkin oli keskikerroksen kattoja laskettu Portsan kodissa, tuota samaista haltexia kaikissa huoneissa paitsi köökissä. Olin heti aivan varma, että mokomat katon laskijat revitään alas. Siinä sitten vain työn touhussa huomattiin, että seinien levytys loppuu myös siihen, minne haltex-katotkin ;) Eli päästiin sitten repimään myös kaikki seinien eristeet (ihan hyvä kyllä, kun oli lasivillaa) ja koolaukset pois ja tekemään kaikki alusta lähtien uusiksi ;)

    Söpö tapetti! Ja vanhojen talojen eteiset ovat ihan susia. Ei sille oikein voi mitään. Me saatiin arkieteinen kellariin; huone toimii samalla kodinhoitotilana. Edelliset asukkaat pitivät eteistä arkieteisenään, ja näky oli kieltämättä aika sekava ja sotkuinen. Ehkä aikuisten kesken toimisi, mutta useampi lapsi ja sotku on sitten taattu ;D

    VastaaPoista
  2. Tuo kattojen laskeminen tuntuu olleen aika yleistä, mutta onkohan säästänyt kuitenkaan niin paljon lämmityksessä? Ehkä kyse on myös tietyn ajan muodista...

    Aikuisten kesken toimisi millaiset tilat vaan, mutta pikkulapsiaikana noita kurakamppeita ja muita riittää! Kunnon eteinen onkin ainoa mitä uudesta talosta välillä kadehdin.

    VastaaPoista

Flickr Images