Vanhan talon puutarhaan pätee sama kuin vanhaan taloonkin; asu ensin vuosi ennenkuin teet isoja muutoksia. Ajatus puutarhasta, sen aurinkoisimmista ja muutenkin parhaista paikoista muotoutuu vain puutarhassa oleskelemalla. Silmä oppii näkemään missä mikäkin juttu voisi toimia. Ja käyttämällä pihaa oppii myös mitä pihalle kaipaamme ja miten sitä käytämme. Elämäntilanteemme vuoksi pihalta löytyy talon ja piharakennuksen lisäksi myös leikkimökki, hiekkalaatikko ja keinupaikka. Kesällä kaikkien suosikkipaikka on keinupuu, mihin on eri puolille puuta kiinnitetty kaksi riippukeinua ja riippumatto. Keskellä pihaa oli jo valmiiksi laatoitettu paikka, mistä luonnollisesti muotoutui istuskelupaikka pöytineen ja tuoleineen. Eikä koko piha ole puutarhaviljelyyn sopivaa muutenkaan, osa on hiekkaista pihaa talojen välissä ja pihatiellä. Ensimmäisenä kesänä odottelimme innolla mitä yllätyksiä puutarhasta nousee. Yksi pioni, keväällä muutama idänsinililja ja metsän reunassa valkovuokkoja. Ja paljon vuorenkilpeä mikä oli onnistuneesti levittänyt itseään pitkin poikin pihaa. Tuntui siis että saimme aloittaa aika puhtaalta pöydältä hyötytarhan ja perennapenkkien suhteen. Toki valmiina oli omenapuita, koristepensaita ja marjapensaita. Nuo marjapensaat! Ensimmäinen puutarhatyöni talon avaimet saatuamme oli ränsistyneiden marjapensaiden leikkaaminen jo saman kesän marjojen toivossa. Olemme nyt neljä vuotta tekohengittäneet pensaita. Leikanneet, lannoittaneet, nyppineet äkämäpunkkeja. Ei niin ei. Viime syksynä päätimme että pensaat saavat mennä. Uusia hankitaan tänä vuonna kahdesta neljään jo aiemmin hankittujen neljän lisäksi. Viime viikonloppuna pihalla pyöriessäni palaset alkoivat loksahdella kohdalleen; pensaiden tilalle kylvetään tänä vuonna papuja ja syksyllä samaan kohtaan lisätään viereisestä mansikkapenkistä mansikkaa. Papu on hyvä maanmuokkaaja ja maanparannuskasvi. Mansikkamme ovat tänä vuonna jo toisen ja kolmannen vuoden kasveja, joten pysyäksemme jatkuvasti omissa mansikoissa niitä pitää alkaa uusia. Toinen jatkuva murheenkryyni on joutsenpatsas. Oikein ylväs ja kiva, mutta väärässä paikassa. Siis väärässä paikassa sen takia että juuri siinä keskellä pihaa on erittäin aurinkoista. Olemme pohtineet ees ja taas mitä tehdä ja luulen nyt keksineeni. Patsas saa siirtyä erääseen toiseen paikkaan, vuorenkilvet ympäriltä viskataan orapihlajan juurelle. Niillä ei ole kokemukseni mukaan ongelmia juurtua uuteen paikkaan. Vuorenkilpien ja patsaan alla on kokoelma kivenlohkareita ja niistä teen uusille kesäkukkapenkeille reunukset. Pihan paras paikka vapautuu luonnollisesti kasvimaan laajennusta varten. Silloin tapahtuu se ihme, että tästä... ...tulee tämä: Kuvat ovat nykyiseltä kasvimaaltamme, mutta idea tuli varmasti selväksi! Joutsenen ympärillä on tällä hetkellä lavoissa monivuotisia yrttejä ja tilaa esimerkiksi salaateille, mikä keväällä toimii esikasvatuslavana. Lavat saavat joko jäädä paikoilleen tai sitten hieman siirtelen niitä. Lavojakin voisi tehdä muutaman lisää pihalle sopiviin kohtiin niin saisimme pinta-alaa tehokkaampaan käyttöön. Ensimmäisestä kesästä saakka olemme haaveilleet tyrnistä. Olemme tyrnimehun suurkuluttajia ja olisi ihanaa tuottaa edes osa mehusta itse. Sopivaa paikkaa tyrnille ei vain ole löytynyt. Nyt sekin ratkesi, kun katselin talvipaljasta maisemaa ja katseeni kiinnittyi saunan ja puuvajan välissä harottavaan orapihlajaan. Manasin jo syksyllä puskalle lähtöä, orapihlajaa kun kasvaa tontilla jo kymmeniä metrejä. Vaihdamme siis piikkipensaan toiseen, tosin mieluisampaan. (Kuva on viime keväältä, ei meillä toki noin paljasta tällä hetkellä ole!) Siinä pihalla patsastellessani ehdin jo suunnitella kasvihuoneen laajennustakin... En ole varma toteutuvatko kaikki ajatukseni tänä keväänä tai edes tänä vuonna, mutta sellainen pitkän tähtäimen suunta on hyvä olemassa. On jotain mitä kohti mennä, suunnitella, unelmoida ja ehkä toteuttaakin. Ja sitten jonain kesäiltana tyytyväisenä katsella aina niin täydellistä keskeneräistä puutarhaa.