Kaksi fermentoitunutta ämpärillistä bokashia on tähän mennessä kipattu multatehtaaseen ja neljännen ämpärin täyttö on alkanut. Ajattelin kirjata ylös joitain kokemuksia aiheesta tähän mennessä.



Yhden kuudentoista litran ämpärin täyttämiseen on meidän viiden hengen perheessämme mennyt noin kolme viikkoa. Parin viikon kohdalla on sanko näyttänyt melko täydeltä, mutta tiivistäen on  tavaraa mahtunutkin vielä melkein viikon ajan. Eli viikon-kahden kohdalla ämpärissä alkaa tapahtua jotain toimintaa. Mikäli biojätemäärä pysyy samoissa tulevat kaksi ämpäriä riittämään pyörittämään bokashointia. Varasuunnitelmana on laittaa "yli" jäävä biojäte kompostiin, samaan mitä olemme tähän astikin käyttäneet. Itse asiassa emme ole luopuneet biosangosta keittiössä, vaan sinne menevät edelleen kahvit, mullat ja muu mahdollinen "epäilyttävä" aines. Kompostista en ole muutenkaan luopumassa vaan ajatuksena on käyttää sitä talven yli multatehtaana kun maa on jäässä.

Nestettä on kaikista ämpäreistä lirunut mukavasti, noin puolitoista-kaksi litraa per ämpäri. Ensimmäinen ajatus oli alkaa pakastaa nestettä kesää varten, mutta laimennussuhde (1:200) kasteluveteen on niin pieni, että uskon sitä riittävän tarpeeksi ilmankin. Bokashinestettä olen käyttänyt taimien kasteluun, sisäkasveille ja ulos marjapensaille pari kertaa. Lisäksi olen imeyttänyt "raakaa" nestettä hiiliin. Sihtasin talven aikana kertyneet tuhkat nurmikolle ja kasvimaille ja sain reilut kymmenen litraa hiiliä. Olen ottanut viiden litran purkin noin puolilleen hiiliä ja liruttanut nestettä sekaan kun sitä on ollut saatavilla. Kansi kiinni, ravistus ja odottamaan seuraavaa satsia. Kun hiilet eivät ole enää imeneet mitään olen sekoittanut niitä "ravinnepankiksi" tarpeellisiin kohtiin puutarhaa. Toiminta on vähän kokeellista; mitään tarkkoja määriä tai tuloksia ei ole esittää, mutta toivon hiilien luovuttavan ravinteita maahan pitkin kesää.



Varsinaiseen bokashin ihmevoimaan en ole vielä päässyt kunnolla tutustumaan. Multatehdas odottaa pihalla kasvihuoneen laajennuksen valmistumista. Tehomullat pääsevät tomaateille tekemään taikojaan. Multatehtaana on tällä hetkellä muovinen kesäkomposti missä on pohjalla ritilä, päällä kansi ja seinissä ei eristeitä. Multana käytin viime kesän tomaattien multia; laitoin pohjalle reilun kerroksen, bokashin sekaisin mullan kanssa ja päälle vielä kerros. Multaantuva osa on siis kahden multapatterin välissä. Kippasin viikonloppuna toisen fermentoituneen bokashisangon multatehtaaseen ja kaivelin ensimmäisen tuloksia. Viikossa ei ollut oikeastaan mitään tapahtunut, silloin sekoittelin multatehdasta ja kastelin kuivan näköistä pintaa. Kahden viikon jälkeen jäljellä on melkein pelkkää multaa ja muutamia tunnistamattomia kuoria. Eli lämpimät säät ovat suosineet nopeaa multaantumista!



Sisällä olen sen sijaan huomaavinani vaikutuksia; kurpitsat pukkaavat jo kukkaa, rönsylilja teki valtavan kukkavarren bokashikastelun aloitettuani ja poslinikukissakin on ehkä muita vuosia komeampi kukinta. Papujen kanssa olen ongelmissa kun ne venyvät pituutta niin mahdottomasti. Toisaalta, se taitaa olla malttamattoman puutarhurin vaiva joka vuosi...


Koska kevät on kiireinen kaikilla rintamilla, päivittyy Instagram useimmin. Sieltä voi käydä katsomassa heräilevän puutarhan tilannetta ja pikku hiljaa rakentuvaa kierrätyskasvihuonettamme @monakotona

Olen seurannut Facebookissa bokashi-ryhmää reilun vuoden ajan. Menetelmä on kuulostanut mielenkiinoiselta, mutta ajattelin etten ryhdy hommaan koska meillä on ihan toimiva biojätteen kompostointi mikä toimii vuoden ympäri. Lisäksi tässä normaalissa lapsiperhearjessa on tarpeeksi puuhaa ja tavaraa -miksi hankkia lisää?

No varmaan siksi, että puutarhahulluus on vaarallisimmillaan kevään korvalla. Kyllä meillä sitä multaa ja kompostia riittää, mutta saisinko sadosta vielä isomman, vielä terveemmän!? Tänne sitä bokashia!


Bokashi on Japanissa kehitetty menetelmä biojätteen kotikompostointiin. Siinä luonnolliset aktiiviset mikrobit hapattavat jätteen parissa viikossa, minkä jälkeen hapattunut biojäte sekoitetaan vanhaan multaan ja näin saadaan ravinteikasta uutta multaa. Menetelmä kulkee myös nimellä keittiökomposti, ja se kertoo asiasta oleellisimman; kompostoida voi vaikka kerrostalossa vaikkei omistaisi pihaa tai kompostia. Multaa voi näin tuottaa vaikka parvekeviljelyyn tai rivitalon pikkupihaan. Hapattamisen sivutuotteena saadaan ravinteikasta suotonestettä, bokashimehua, bokapisua tai miksi kukakin sitä kutsuu. Nesteen massasta poistamiseksi ämpäreissä on reiällinen välipohja ja alaosassa hana mistä nesteen saa talteen. Nestettä voi käyttää niin pihan kuin sisäkasvien lannoitukseen. Mikäli tarvetta ei sillä hetkellä ole voi sen myös turvallisin mielin kaataa viemäriin, kompostiin tai vaikka pakastaa myöhempää tarvetta varten. Neste on melko tymäkkää, annostus vaihtelee käyttökohteen mukaan suhteista 1/10 - 1/500.


Ostin oman bokashi-aloitussettini viikko sitten. Päädyin ostettuihin ämpäreihin vaikka ne ovatkin melko arvokkaita, sillä tiedän kunnon välineiden nostavan onnistumisen ja innostumisen astetta. Hanallisia ämpäreitä voi itsekin askarrella, ja varsinkin Facebook-ryhmästä voi saada siihen vinkkejä ja apua. Kahden ämpärin ja ohjeiden lisäksi pakettiin kuului 2 kiloa valmista rouhetta, rouheen annostelukauha, pienempi astia rouheelle (jotta isoa pussia ei tarvitse avata päivittäin), astia bokashimehulle sekä väline millä jätettä voi tiivistää ämpärissä. Kahden kilon luvataan riittävän keskivertoperheelle jopa vuoden ajan. Yleinen ohje on, että rouhetta lisätään lusikallinen litraan jätettä. Mikäli jätteessä on paljon raskasta tavaraa, lihaa, luita tai juustoa tulee annostusta lisätä.


Meillä biojätettä kertyy enemmän kuin 10 litran ämpäri viikossa. Viisihenkisestä perheestämme vain koululaiset syövät lounaan koulussa, kaikki muut ateriat syödään yleensä kotona ja ruoka tehdään alusta saakka itse. Itse valmistan vain kasvisruokaa, mieheni tekee joskus itselleen ja lapsille jotain lihaisampaa. Oivallista bokashimateriaalia siis pitäisi kertyä ihan mukavasti. Nyt viikon jälkeen 16 litran bokashiämpäri on noin puolillaan, tosin olen kuullut että kun hapantuminen alemmissa kerroksissa alkaa voi pinta painua ja materiaalia vain mahtua ja mahtua! Kahvinpurut olemme heittäneet tavalliseen bioastiaan sillä liikaa kahvi voi häiritä bokashin toimintaa. Aiomme muutenkin pitää bioastian edelleen käytössä; epäilen että jätettä syntyy sitä vauhtia että ensimmäinen bokashi ei välttämättä ole vapautunut hapatuksesta kun toinenkin on jo täynnä. No, se jää nähtäväksi!

 Miten sitä bokashia sitten tehdään?
hyvin pilkotut biojätteet kerätään päivittäin erilliseen astiaan ja kipataan vain kerran päivässä bokashiämpäriin rouheen kanssa. Kantta ei kannata aukoa turhaan jotta prosessi ei häiriinny. Jätettä tiivistetään ja mahdollinen neste tyhjennetään hanan kautta. Näin toimitaan kunnes ämpäri on täynnä, minkä jälkeen se jätetään huoneenlämpöön hapattumaan. Hapattumiseen kannattaa varata aikaa ainakin kaksi viikkoa ja muistaa tyhjentää nesteet muutaman päivän välein. Hapattumisen jälkeen vuorossa on multatehdas. Tarkoituksena on että happamalle mennyt pH saadaan neutraloitua ja kompostointi vietyä loppuun -tässä vaiheessa biojäte on vielä suht saman näköistä kuin ämpäriin menneessään. Sekoittaminen multaan jatkaa prosessia ja bokashi muuttuu ravinteikkaaksi mullaksi. Se, kuinka kauan multatehdasvaihe kestää riippuu olosuhteista; onko multatehdas sisällä, ulkona, talvella, kesällä. Tarkempia vinkkejä multatehtailuun kannattaa katsoa vaikka Facebookista, sillä itsehän en ole vielä valmistanut yhden yhtä valmista satsia bokashimultaa. Ajatuksissa on kätkeä hapattuneet jätteet joko kompostiimme (lämpimänä pöhisevä matokomposti) tai keväämmällä ja kesällä mahdollisesti viljelylavaan.


Bokashiprojekti on nyt polkaistu käyntiin ja raporttia seuraa kun asiat etenevät! Mikäli innostun oikein toden teolla, niin mielessä siintää jo mahdollisia bokashikokeiluja. Puutarhajätettä voisi kierrättää nopeammin bokashimenetelmällä, esimerkiksi huonot omenat, lehdet, jopa havut. Erityisesti kiinnostaa myös hiilien "lataaminen" bokashimehulla ja niiden käyttäminen maanparannuksessa. Tähän astihan olemme kipanneet kohtuullisen määrän hiiliä sellaisenaan kasvimaille maanparannukseen.

Laitan vielä loppuun nopeat plussat ja miinukset omasta mielestäni:

PLUSSAT:
-mahdollisuus tuottaa ravinteikasta kasvupohjaa
-ravinteikasta bokashimehua kaikille kasveille
-nopeampi kierto biojätteellä
-näppärä kotikonsti edellisvuoden multien elvytykseen
-vähentää ostetun lannoitteen käyttöä
-mahdollisuus kompostoida jopa kerrostalossa
-hiilineutraali tapa kierrättää biojätettä (tästä luin jostain, kaipailen tutkimusta aiheesta!)

MIINUKSET:
-ostettuna ämpärit ovat melko hintavat (toisaalta niin on lämpökompostorikin)
-vaatii ylimääräistä vaivaa kun jäte pitää pilkkoa, tyhjentää päivittäin, annostella rouhetta
-aivan kaikkea biojätettä ei suositella bokashoitavan
-rouheita tai liemiä rouheen tekoon pitää ostaa erikseen jotta bokashi onnistuu
-rouheissa on valmistajakohtaisia eroja
-multatehtaalle pitää olla paikka
-bokashiämpärit ja keräysastia vievät tilaa sisällä, tällä hetkellä keittiössä (meillä kun ei ole talossamme esimerkiksi kodinhoitohuonetta tai kylpyhuonetta missä monet näitä tuntuvat pitävän)

Uudet hienot sisustuselementtimme keittön kulmakaapin ja sohvan välissä

Ja vielä muistiin: PILKO, TIIVISTÄ, ja käytä ROUHETTA!

Lisää vinkkejä, ohjeita, onnistumisia ja vertaistukea:
Bokashi Suomi Facebook-ryhmä

Meillä jostain syystä käy usein näin: aloitetaan remonttiprojekti kun vieressä on joulukuusi, pyykkipalju, piikkimatto ja tietysti muutama lasilyhty. Siinä on hyvä karmien kanssa heilua!

Saimme aikanaan vinttiremontin yhteydessä tukun vanhoja väliovia. Karmillisille parioville ei ollut vintissä käyttöä, mutta tiesin heti mihin haluan ne: olohuoneen ja silloisen makuuhuoneen, nykyisen vieras-/työhuoneen väliin. Huoneiden välistä on aikanaan postettu ovi kokonaan ja kulkuaukkoa oli suurennettu. Ajattelin pariovien sopivan hyvin juuri tuohon kohtaan vaikka ne ovatkin pari vuosikymmentä aiemmalta ajalta kuin talomme. Toisaalta, kierrätysosia on aina käytetty ja lisäksi ilmaiset peilipariovet ovat jotain mistä en vain voinut kieltäytyä.


Pariovet olivat paksun muovimaalin peitossa niinkuin muutkin saadut ovet ja ne unohdettiin kellariin kun oli muutakin tekemistä. Joulun välipäivinä kaivoin ne vihdoin esille ja kävin maalin kimppuun kuumailmapuhaltimen ja kaapimien avulla. En ehkä ole yhtä nopea työskentelijä kuin ammattilaiset, mutta sain maalit pois. Useiden tuntien työn jälkeen. Päivien kuluessa ilma kylmeni lähemmäs kahtaakymmentä miinusastetta, ja silloin oli pakko siirtyä kellarin puolelle rapsuttamaan. (Pitää sitä ihmisellä kuitenkin harrastuksia olla!)


Sitten loppiaisaattona saimme lapset mummolaan yökylään. Ehdotin vienosti josko olisi aika iskeä ovet paikalleen kun saataisiin työskennellä keskenämme keskeytyksettä. Sisäremonttien toteuttaminen asutuissa tiloissa kolmen lapsen kanssa on aina välillä vähän...hankalaa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Projektin suunnitelmapiirros.

Iso apu projektissa oli, että ovissa oli karmit mukana. Ja vielä helpommaksi muuttui, kun karmit olivat tismalleen oikean korkuiset oviaukkoon! Leveydessä oli kolmisenkymmentä senttiä liikaa tilaa.


Jotta karmit saatiin seinän kanssa samaan tasoon, päätimme tältäkin seinältä kuoria vihdoin halltexit pois. Syksyllä paljastimme viereiseltä seinältä vanhan pinkopahviseinän tapetteineen. Nyt ei ollut yhtä paljon tuuria mukana, vaan alla ollut pahvi ja tapetti oli aikanaan revitty. Näin oviprojekti laajeni seinän pahvittamiseen. Vanhat tapettiripsut säästettiin, sillä kaksi seinäpintaa on vielä avaamatta ja saatamme tarvita paikkapaloja.


Hyvänä puolena oli, että saimme samalla uunin muurin esiin. Nykyohjeissahan neuvotaan jättämään palomuuri ilman tapettia jotta mahdollisesti syntyvät muurin vauriot ovat nähtävissä. Taloon muuttaessamme konsultoimme nuohoojaa kun olimme huolissamme siitä että halltex oli aivan kiinni uunissa, jopa sen takana. Nuohooja katsoi että tilanne ei ollut mitenkään hälyyttävä mutta neuvoi että jos joskus poistamme puukuitulevyn uunin ympäristöstä niin emme enää uudelleen laita siihen kuitulevyä tai tapettia.

Koeasennus. Vasemmalla näkyy minkä verran piti rakentaa uutta seinää.



Vaikka kyseessä oli periaatteessa jo pitkään suunniteltu juttu, niin sen verran yllättäen lähdimme sitä toteuttamaan että budjetoimme projektiin yhden ruuvilaatikon verran. Kaiken muun piti löytyä omista varastoista. Seinänpätkän pahvitus toteutettiin siksi vinttiremontista jääneillä jämäpaloilla. Koska vanhaa tapettia ei ollut lisää päätimme maalata uuniseinustan muureineen jollain sopivalla sävyllä ja hämätä mahdolliset pahvien rajat sabluunakuvioinnilla tai roiskemaalauksella.


Maaliksi valikoitui itse tehty liimamaali, sillä se sopii sekä pahvin että muurin maalaamiseen. Liimamaalilla saa myös yhdellä sivelyllä peittävän kerroksen, mikä sopi meille sillä normaali elämä olohuoneessa jatkui koko ajan. Väri oli hieman hakusessa; lopullisessa maalissa on ainakin umbraa ja luonnon terraa. Tarkoitus oli sulauttaa seinä osaksi vanhan tapetin ja kakluunin värimaailmaa kuitenkin tunnustaen että se on jälkeenpäin tehty. Aikeena ei siis ollut mitenkään imitoida suoraan vanhan tapetin väriä.

Ystävältä saadut karmilistat ja kellarin kätköistä kaivettu pätkä jalkalistaa antavat viimeistellyt loppusilauksen.

Arjen alkaminen ja pieni talviflunssa jättivät oviprojektin nyt tällaiseen asuun. Tarkoitus on vielä maalata ovi öljymaalilla ja kuvioida seinä jotta saamme häivytettyä alta paistavat pahvin saumakohdat. Vaikkei väritys olekaan vielä valmis niin reilun viikon aikana olemme huomanneet kuinka paljon ovet vaikuttavat talon lämpötalouteen; kamari ovien takana on huomattavasti viileämpi kuin muut tilat (siis silloin tietenkin kun siellä ei ole lämmitetty). Näin talvella voimme huoletta pitääkin yhtä huonetta viileämpänä jos meillä ei ole vieraita tai en ompele aktiivisesti. Ovien alle jätettiin kuitenkin rako mistä ilma vaihtuu eikä ruvettu askartelemaan kynnystä. Olohuoneesta tuli myös kertaheitolla "huonemaisempi" vaikka toki se oli huone ennen oviakin. Nyt huoneet ovat selvästi erilliset eivätkä omituisesti jatku toisiinsa.

Vanhoissa taloissa asuvat käyttävät kuulemma useimmiten villasukkia, mutta valitettavasti kun asumme näillä leveysasteilla on olemassa neljä vuodenaikaa: kesä ja kolme muuta milloin kannattaa varustautua villa-alusvaattein. Asiallinen olosuhteisiin sopiva pukeutuminen ei nimittäin alakaan päältä vaan alta.

Villamatto, karvatohvelit, villasukat ja villasilkkikerrasto kotipöksyjen alla; jo tarkenee!

Olen omiin kokemuksiini perustuen huomannut, että on aivan sama vetää sitä villaa ylle jos alla on esimerkiksi puuvillainen kerrasto. Puuvilla on materiaalina kylmä ja kostuessaan vaikka liikunnan aikana vielä kylmempi. Päällimmäiset villakerrokset eivät auta jos alusvaatteet ovat ihoa vasten oleva kylmän nihkeä puuvilla. Lasten myötä tutustuin aikanaan Ruskovillan mainioihin silkkivilla-alusvaatteisiin. Niissä on 70% villaa ja 30% silkkiä. Neulos on ohutta ja silkin vuoksi tuntuma suoraan ihoa vasten on mukava -ei lainkaan villan pisteleväinen.

Villa on mainio materiaali. Sen lisäksi että se on lämmintä kuivana ja kosteanakin, se ei tarvitse joka käytön jälkeen pesua. Koska villa on itseään puhdistavaa riittää useimmiten pelkkä tuuletus. Petivaatteisiin ja villapaitoihin sovellankin tätä, mutta sukkia ja alusvaatteita pyöritän aika usein pesukoneessa. Ohuet silkkivilla-alusvaatteet kuivuvat helposti yön aikana ja ovat taas aamulla valmiit käyttöön. Eikä ainakaan meidän pesukonessamme villapesuohjelma kestä edes kuin reilut puoli tuntia.

Viiden hengen perheessämme on jokaisella ainakin pari kerrastoa niin koko ajan on kierrossa puhdas vaate vaikka joku pari olisikin unohtunut pyykkikaappiin. Yleensä yritän kerätä villapyykin omaksi kasakseen ja pesen niitä useammin, mutta lapset joskus ennättävät kätkemään omansa muun pyykin sekaan. Ruskovillan tuotteet eivät ole sieltä halvimmasta päästä ja meillä niitä kuluu. Olinkin ilahtunut kun löysin viime syksynä suomalaisen Tamsilkin mikä valmistaa myös samanlaisia silkkivillavaatteita hieman edullisemmin. Ostin kokeeksi aikuisten kerrastot ja olen tällä talvikaudella käyttänyt niitä Ruskovillan rinnalla. Aivan yhtä mukavat ovat, tosin koot ovat reilummat.

Markkinoilla on nykyään paljon teknisiä vaatteita. Omasta mielestäni niiden ongelma ei ole toiminnassa vaan tuotannossa; materiaalit ovat muovipohjaisia mikä tarkoittaa että vaikka materiaalina olisi kierrätyskuitu, niin lopputuote ei koskaan hajoa. Kerran valmistettu muovi on kierrossa aina, tavalla tai toisella. Villa ja silkki ovat uusiutuvia luonnontuotteita mitkä lopulta hajoavat osaksi luonnon kiertokulkua. Kun tuotannossa vielä otetaan huomioon eläinten ja ihmisten oikeudet niin ollaan täydellisen "teknisen vaatteen" jäljillä.

Vaatteiden lisäksi villa on paikallaan sängyssä. Aluksi ajatus villaisista petivaatteista tuntui oudolta, mutta seitsemän vuotta sitten hankimme ensin omaan sänkyymme villaisen lakanan. Ja sen jälkeen pian villapeiton ja -tyynyt. Pikku hiljaa olemme hankkineet myös lapsille villaisia petivaatteita. Villalakanan ja -peiton päällä käytetään ihan tavallista puuvillalakanaa, mutta tuntuma on silti erilainen kuin "tavallisen" petauspatjan päällä. Sänky on talvellakin heti sopivan lämpöinen eikä kesällä tule hiki. Villa siirtää kosteutta ihmisestä itsensä kautta huoneilmaan eikä nukkujan tarvitse pyöriä nahkeissa lakanoissa. Erilaisten villapetivaatteiden valmistajien sivuilla lupaillaan niiden helpottavan monenlaisia oireita, mutta ainakin piirun verran mukavammat unet niissä tulee oman kokemukseni mukaan. Paukkupakkasilla olemme vetäisseet villapeiton päälle vielä yhden ekstratäkin; kyllä tarkenee!

Villaiset peitto, tyyny ja lakana jo hieman elämää nähneinä ja pinnastaan huopuneina. Tyynyssä on lisäksi villatäyte.

Tulevaisuudessa toivon että kun patjojemme vaihtoaika tulee, voisimme panostaa vaikkapa Villa & Peitteen patjoihin. Heillä on myös hyvä valikoima luonnonmateriaaleista valmistettuja peittoja ja tyynyjä. Eikä sitten unohdeta myöskään alussa mainittuja villasukkia, niitä todella tarvitsee Suomen talvessa ja varsinkin näissä vanhoissa taloissa. Kun päälle lisätään vielä lammaskarvatohvelit, niin päästään lämpimyyden makuun!

Taloa hankkiessa meillä oli monia toivomuksia talon ominaisuuksista. Puutarha, lasiveranta ja puulämmitys edustivat kaikki jotain ideaalia, pientä askaelta kohti omavaraisempaa elämää. Eihän niillä nyt kokonaan yhteiskunnasta voisi irtautua, mutta oma kasvimaa toisi pientä lisää ruokavalioon, veranta on Suomen olosuhteissa suuren osan vuotta kuin iso kylmiö ja kakluunin avulla olisimme riippumattomat sähkökatkoista; meillä ei tulisi kylmä.



Talossamme olikin kaksi kakluunia, ei toimivaa mutta toimiviksi palautettavia. Ensimmäisen talven harjoittelimme elämää yösähköllä toimivien vastusten kanssa, sillä kesken kylmän kauden emme voineet uuneja korjauttaa. Kekuslämmitystä taloon ei ollut koskaan asennettukaan. Sähkövastusuunien lisäksi keittiössä oli kaksi pinnastaan melkein puhki palanutta sähköpatteria ja ne saivat mennä. Tässä kohtaa kuvaan astui se romanttinen optimismi. Se sellainen "kyllä me pärjätään puuhellan kanssa". Ja ollaan pärjättykin, ei siinä mitään. Välillä vaan pakkasaamuina se keittiön plus kaksitoista on ollut aika vilakkaa. Sitten vaan tulet pesään, tohvelit jalkaan, villaa ylle ja rivakkaa liikehdintää. Ei ole tultu vanhaan taloon istuskelemaan. Puun kantoa, lumen luontia ja saunavedetkin kantaisin mutta ovat tynnyrin hyväkkäät jäässä. Onneksi olohuoneen plus seitsemäntoista on tuntunut keittiön rinnalla ihan tropiikilta!



Sitten yläkerran myötä alkoi pehmeneminen. Uunivaraus oli hormissa isomman huoneen eli lastenhuoneen puolella. Lykkäsimme uuniajatusta kun lapset ovat vielä leikki-iässä, paperisilppua ja muovitavaraa huone puolillaan. Mestarin ja sähkömiehen suosituksesta valitsimme yläkerran huoneisiin öljytäytteiset sähköpatterit. Tunsin pientä luovutushenkeä mutta salaa olin tyytyväinen ettei polttopuusouvi leviäisi vintin rappuihinkin. Ja tyytyväisiä olemme olleet. Sen lisäksi että meillä on kerros missä nukutaan, niin meilllä on kerros mikä lämpiää itsekseen! Eikä ole sähkölaskukaan hirvittänyt; ilmeisesti alakerrasta nousee lämpöä sen verran tehokkasti myös yläkertaan ja öljytäyte todella varaa lämpöä itseensä. Ei vanhanaikaisten sähköpattereiden naksuntaa ja vuoroin tulikuumaa ja jääkylmää peltipintaa.

Yläkerran pattereiden innoittamana olemme sitten alkaneet miettiä. Olemme toki tätä lämmitysasiaa aiemminkin miettineet, paljonkin. Koska talossa ei ole ikinä ollut minkäänlaista keskuslämmitystä, olisivat jo aloituskustannukset mihin tahansa systeemiin melkoiset. Aurinkokeräimet kiinnostelisivat, maalämpö on kuulemma ainakin joillain ihan toimivaa... Toisaalta, vanhaan taloon ei tekisi mieli vetää yhtään enempää vettä kiertämään, joten se sulkeekin sitten vesikiertoisen systeemin pois laskuista. Rumaa ja kovaäänistä ilmalämpöpumppua emme halua... Ja näin nämä ajatukset ovat kertäneet samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Kunnes ilmeisin ratkaisu tapahtui. Ostimme keittiöönkin öljytäytteiset sähköpatterit. Aivan samoille paikoille kuin vanhatkin. Puolustelin asiaa itselleni jollain kolmen vuoden takaisella tutkimuksella missä alle kahdensadan neliön talon lämmitys oli edullisinta suoralla sähkölämmityksellä - kun otettiin huomioon myös lämmityssysteemin perustuskustannukset.

Patterit ovat olleet keittiössä joulusta saakka. Onpa ihmeellistä kun aamuisin keittiössä on lämmin, ja olohuoneessa vileää. Herää kysymys kuinka viileään olimmekaan tottuneet (sillä eihän siellä aina ollut kahtatoista, ennemminkin seitsemäntoista pintaan)?  On aika mukavaa kun kiireisenä aamuna voi mennä ohituskaistaa eli jättää tulet virittelemättä ja laittaa kahvit sähköhellalla. Maksaahan sekin mutta eivät ne puutkaan ilmaisia ole. Lisäksi perheessämme on nyt kaksi pientä koululaista, ja voi olla että jossain lähitulevaisuudessa he tulevat itseksensä kotiin eikä täällä ole muutamaan tuntiin aikuisia lämmittämässä taloa. Ajatus on lähtenyt tästä jo eteenpän kasvamaan -että jos nyt tämän talven katsoisi keittiön pattereiden kanssa ja sitten asentaisi niitä vielä eteiseenkin, ehkä olohuoneeseen, kamariin... Eihän niitä ole pakko täysillä posottaa, mutta jos vaikka silloin antaisi itselleen armoa kun kovimmat pakkaset paukkuvat tai koko perhe on sairaana tai mitä jos joskus lähtisimme vaikka matkalle..? (Kerran olimme marraskuussa viikon poissa, talossa oli tullessa +14 kun isovanhemmat olivat käyneet tekemässä tulet.)



Uskon että olemme nyt viitenä talvena todistaneet itsellemme ja koko maailmalle että pysymme lämpiminä vaikka tulisi sähkökatko. Epäilen että sen todistusvoima on jo niin iso ettei meidän tarvitse todistaa sitä enää, vaan voimme niiden sähkökatkojen välillä saada myös helppoa lämpöä.
Ja arvatkaa kuinka usein meillä on ollut sähkökatkoja tässä viimeisen viiden vuoden kuluessa? No yhden muistan, se kesti neljäkymmentäviisi minuuttia.

Yksi isoin syy miksi ihastuimme taloomme oli sen "peruspilaamattomuus". Toki täällä oli päivitetty pintoja ja valitettavasti uusittu alakerran ikkunat (ei onneksi verannan!), mutta suurimmalta tuhovimmalta olivat säästyneet kaakeliuunit, ulkovuori ja puulämmitteinen pihasauna. Tietenkin ihastumiseemme vaikutti myös saavutettavissa oleva hinta suhteessa sijaintiin ja kuntoon. Olemme niin lähellä keskustaa ja bussilinjoja että talo oli meille autottomille mahdollinen. Kunto oli sellainen että pystyisimme asumaan samalla ja tekemään remonttia voimien ja rahojen mukaan. Ainoa -hetken- askarruttanut seikka oli suihkuttomuus. Senkin ajatuksen lakaisimme maton alle toteamalla että kyllä yksi kesä (käyttökiellossa olevassa) pihasaunassa menee; saamme vintin rakennettua syksyksi ja sinne kylpyhuoneen.



Vaan kuinkas sitten kävikään... Aina eivät suunnitelmat toteudu. Vintti eli nykyisin yläkerta valmistui tämän vuoden heinäkuuksi eikä siellä ole kylpyhuonetta. Hieman yli neljä vuotta taloon muuttomme jälkeen. Käyttökiellossa olleen pihasaunan hormit totesi nuohooja aivan kelvoiksi, ja sauna on lämmennyt alusta saakka. Toisena kesänä ostimme uuden kiukaan vanhan tilalle, mutta muuten sauna on lähtötilanteesta lähinnä siivottu. Pata vetää noin seitsemänkymmentä litraa kuumaa vettä ja riittää niin viisihenkiselle perheellemme kuin mahdollisille saunavieraille. Saunassa on periaatteessa kantovesi eli saunalle ei tule vesijohtoa, mutta käytännössä siellä on puutarhaletkuvesi. Vedet tuodaan puutarhaletkulla ennen saunomista kellarin hanasta saunan isoihin saaveihin, pataan ja lasten kylpyammeisiin. Saunamme on kylmänä saunomisten välissä eli siellä ei ole muuta lämmitystä kuin kiuas. Kovimmilla pakkasilla (mitä täällä etelässä harvemmin saamme) pukuhuoneessa on hieman vilakkaa, mutta tuleepa sitten nopeammin kipitettyä sisätiloihin!



Onko elämä kolmilapsisena perheenä ilman suihkua ja vain pihasaunan varassa hankalaa? Erästä sukulaista taloon muuttomme hetkellä lainatakseni: "Vähän hankalaa tulee joka-aamuinen suihku olemaan!" Juu, ihan totta! Hänen järkytyksekseen voin kertoa, etten ole ikinä harrastanut joka-aamuisia, saati jokapäiväisiä suihkuja! Olen asunut koko lapsuuteni vanhassa talossa, eikä meillä saanut lotrata silloin kuin huvitti; lauantaisin oli sauna ja siinä välissä kävin kerran tai kaksi suihkussa. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että niin kauan kun ei tee raskasta fyysistä työtä on ihon hinkkaaminen joka päivä täysin turhaa ellei vahingollista. Sama pätee hiusten pesuun. Tällä taustalla uskalsimme ylipäätään muuttaa suihkuttomaan taloon.



Täysin rehellinen ollakseni kaipaan nykyisin suihkua aina välillä. Esimerkiksi silloin kun viisihenkisessä perheessä on vatsatauti. Kipeänä ei jaksa pihasaunan lämmittämisen ja käymisen vaivaa. Toinen hetki on keväisten puutarhatöiden jälkeen. Kun ilma on vielä niin vilakka että saunassa on lämmittämättä niin kylmä ettei tarkene pesytyä keittiöstä tuotujen lämpimien vesien kanssa. Kesällähän pihasaunassa voi peseytyä nopeasti saunaa lämmittämättä juuri noin; tuo vain vedet ämpäreissä saunaan.



Parhaimmillaan elämä pihasaunan kanssa on juuri nyt niin trendikästä hyggeä. Rauhallista saunan lämmittelyä, pesuvesien sekoittelua, lapset kylpyammeissaan, tulen tuijottelua kiukaan lasiluukun läpi saunan hämärässä. Ja taitaa vettäkin säästyä kun kauha kerrallaan kaataa sitä päälleen. Pukuhuoneessa on raikasta löylyn jälkeen ja talolle on mukava kipaista pihan yli pimeän suojissa. Kesällä pensaiden lehtiverho on niin tiheä että lapset voivat saunasta kirmata pitkin pihaa kenenkään näkemättä.



Tulevaisuudessa suunnittelemme taloomme suihkua. Tai paremminkin suihkukaappia, sillä vesi ja vanhat talot ovat kimurantti yhdistelmä. Tiedostamme että jossain vaiheessa perheessämme on kolme teini-ikäistä jotka luultavasti arvostavat henkilökohtaista suihkuaikaansa enemmän kuin perheen yhteisen saunapäivän odottelua. Ja jossain vaiheessa, vielä kauempana tulevaisuudessa, talossa on kaksi vanhaa ihmistä. Edellisiä asukkaita kuskattiin kaupungin toimesta muualle pesulle kun saunan laittamisesta oli tullut heille jo liian raskasta. Kuka tietää käykö tällekin suihkuajatukselle kuin yläkerran kylpyhuoneelle, mutta voihan sitä haaveilla. Ehkä ensi kesänä, ehkä viiden vuoden päästä. Sillä aikaa saunomme.

Kun keittiössä oli saatu työskentelytilat kuntoon, oli aika tapetoida. Ennen sitä piti katolle kuitenkin tehdä jotain. Kattoon oli joskus 1980-luvun alussa (vintiltä löytyneen pakkauslaatikon mukaan) asennettu lisäeristeeksi styroksia. Ne muodostivat ihan hauskan korinpohjakuvion, mutta materiaalina styroksi ei kuitenkaan ole lempimateriaalimme sisustuksessa. Ja eristyksen merkityskin oli poistunut vintin lämpimäksi rakentamisen myötä.

Laatat lähtivät suht helposti irti; kiinnittämiseen oli käytetty liimaa ja satunnaisia nauloja. Pohjalla oli oletettavasti alkuperäinen pinkopahvi, tai oikeammin pintakuvioinen Ensopahvi. Samalla pahvilla on vuorattu keittiön seinätkin. Otimme riskin ja päätimme kokeilla kattopahvin kunnostamista vaikkemme tienneet oliko koko katon osuus edes ehjä ja miten kunnostaminen onnistuisi. Mikäli onnistuisimme säästäisimme uuden pinkopahvikaton asennukseen verrattuna aikaa, luonnonvaroja, kulttuurihostoriaa sekä myös lompakkoamme.

Kattopahvi oli aikain saatossa maalattu ainakin pariin kertaan, ja viimeisin kerros muovimaalilla. Osa maalista lähti irti liiman mukana, mutta loput saimme raapia irti. (Myönnän, suurimman osan työstä teki taas mieheni.)

Maalin raapiminen oli parin illan homma. Seuraavaksi pahviin syntyneet reiät paikattiin pienillä tai suuremmilla makulatuuripaperista revityillä lapuilla. Revityillä siksi että reuna ohenisi eikä kuultaisi  valmiina maalin alta niin pahasti.

Ennen maalausta kattopahvi esiliisteröitiin kotitekoisella vehnäjauholiisterillä. Tässä vaiheessa meinasi tulla itku, sillä niin pahasti pahvi pussitti. Käänsimme selkämme, menimme nukkumaan ja aamuun mennessä oli tapahtunut pingottumisen ihme! Verrattomia nuo perinteiset rakennusmateriaalit!

Maalaus tapahtui perinteisellä reseptillä tehdyllä liimamaalilla. Maali on tuoreena hyvin paljon tummempaa kuin lopputulos, siksi ei kannata pelästyä miltä pinta näyttää heti maalattuna. Keittiöstä jäi maalia yli joten samalla oli helppo sutia eteisenkin maalia kaipaava halltex-katto. Yllä oleva kuva osoittaa hyvin hurjan värieron; tämäkin katto kuivui silminnähden valkoiseksi!

Maalauksen jälkeen keittiössä oli harmaa pussikatto, mutta seuraavana päivänä vastassa oli näin siisti lopputulos. Oikein kirkkaassa suorassa valossa katossa näkyy paikkauskohtia ja kulmassa pahvi vetää vähän, mutta se on tässä tapauksessa sitä vanhan patinaa. Katon korjauksen onnistumisesta kertoo se, että kukaan ei nykyään kiinnitä huomiota kattoon, mutta ennen jokainen "ihasteli" styroksiversiota. Kertonee jotain.

Keittiöömme tullessa on ovella madallus minkä yläpuolella ovat yläkaapit. Madallus oli vuorattu kauttaaltaan kovalevyillä. Tämän pienen katto-osuuden päädyimme tapetoimaan makulatuuripaperilla.

 Vielä ennen tapetointia seinäpahviin tehtiin pari paikkausta sileällä pinkopahvilla. Kun seinistä poistettiin halltexeja ja kovalevyjä paljastui alta muutamia repeämiä. Halusimme kuitenkin säilyttää vanhat pahvit seinissä tapetin alla jo tiiveyden takia. Lisäksi tätä röpöläistä pahvia ei ole uudistuotannossa, joten sen säilyttäminen edes kerroksissa on jo kulttuuriteko.

Samalla hoitui ikkunoiden ympäristön tiivistäminen pellavariveellä. Yli kaksikymmentä vuotta vanha uretaani oli nimittäin paikoin hyvin haipunutta. Emme ole tällaisten "uusien" ikkunoiden ylimpiä ystäviä, mutta saatoimme edes eristää niiden reunat kunnolla. Pellavariveen päälle liisteröitiin vielä paperisoiro ennen tapettia.

Tapettina on Duron Gammalsvenska-malliston Dellen. Malli ei ole mikään funkkismalli niinkuin kaappimme, mutta siinä olevat värit toistuvat kauniisti sekä astiakaapeissa että vanhoissa lakatuissa vaneriovissa. Kokonaisuutena mielestäni ihan mukiinmenevä.

Kattolistan tarpeellisuudesta kiistelemme vielä. Mieheni mielestä siististi toteutettu tapetointi ei listaa kaipaa, itse taas laittaisin kapean kattolistan. Taitaa mennä ikuisuusosastoon. Paneelit toivottavasti saavat sen jonkun-värisen maalipinnan viimeistään joululomalla.

Valmis! (Paitsi se maalaus. Ja kattolistat. Ja jalkalistatkin taitaa hengata vielä peräkamarissa...)

Monta asiaa olen kymmenen kasvukauden aikana oppinut, mutta yksi on edelleen oppimatta: sadon punnitseminen. Jotenkin aina näin syksyllä herään siihen että olisi pitänyt olla aktiivinen ja punnita aina kaikki maasta nostettu ruoka. Ensi vuonna sitten muistan tämän jo huhtikuussa (ja unohdan kesäkuussa)!
Kaikkea hyvää ihanaa saimme kuitenkin kasvatetuksi. Haluan korostaa että tavoitteenamme ei ole omavaraisuus;  se olisi tällä tuhannen neliön tontilla mahdotonta. (Ja muistetaan että suuren osan tilasta vievät rakennukset, pihatie ja hiekka-alue.) Haluaisin kuitenkin olla hyvänä esimerkkinä siitä, että pienelläkin alalla voi kasvattaa puhdasta ravitsevaa syötävää. Lisäksi arvostan taitoja mitä oman ruoan kasvattaminen ja säilöntä vaatii. Se on sellaista eräänlaista asenteiden ja ajatusten omavaraisuutta.
Kaalia lähdettiin kokeilemaan suurin odotuksin. Tämän kesän valtava kaalikoi-invaasio ei ehkä auttanut asiaa. Muutama kaalinpää penkistä saatiin ennen kuin luovutimme. Ensi vuonna ostan varhaiskaalit ja viljelen samassa tilassa jotain muuta. Parsakaali sen sijaan oli iloinen yllätys. Pientä parsanuppua on riittänyt näihin päiviin saakka. Samoin lehtikaali toipui alkukesän tuhoista ja alkoi heinäkuun lopussa tuottaa ihanaa rapeaa lehteä. Mikäli peurat tai villikanit eivät käy napsimassa lehtikaaleja suihinsa poimimme niitä niin kauan kuin ne menestyvät!
Sipulia laitoin tänä vuonna aivan liian vähän. Omat sipulit riittivät kesäkuusta syyskuun loppuun. Onhan siinäkin toki kolmannes vuodesta. Ja meillä tosiaan syödään sipulia; viisihenkisen perheemme ruoassa on joka päivä ainakin yksi kokonainen sipuli tai kesäkaudella useita pieniä.
Säilöttyjä tai säilöön otettujen määrä onkin helpompi kertoa. Valkosipuleja saimme noin 80 kappaletta. Siitä osa menee toki ensi vuoden siemeneksi.
Tuoreena syötyjä härkäpapuja en punninnut, mutta kuivia papuja saimme talteen hieman vajaan kilon. Niistäkin taas osa pitää säästää ensi vuotta varten.
Punajuurien ja perunoiden määrän arvioin erittäin tieteellisellä metodilla: punnitsin muutaman viime kerran syötäväksi nostetut juurekset, tein kerto- ja jakolaskuja ja sain valistuneen arvion koko kauden määrästä. Eli plusmiinus jotain sinne päin! Punajuuria olisi saatu kuutisen kiloa ja perunoita jotain kolmenkymmenen ja neljänkymmenen kilon väliltä. Kuulostaa realistiselta, palataan asiaan ensi vuonna. Porkkanoita tuli lähinnä naposteltavaksi ja muutamaan ruokaan. Savimaamme ei suosi porkkanaa joten ensi vuonna aion laittaa niitä viljelylaatikoihin missä maa-aines on kevyempää.
Suurin kesäkurpitsamme oli kolme kiloa. Se päätyi toisen isokokoisen kanssa pikkelsiin mitä tuli seitsemän litraa. Kesäkurpitsojen kanssa oli muutoinkin hyvä vuosi; elokuussa söimme niitä mielin määrin ja kyläilijät saivat kotiin viemisiksi kurpitsan kavereineen.
Yrttejä syötiin lähinnä tuoreena. Käytän tekosyynä vinttiremontin kiihkeää loppuvaihetta ja muuttohurmosta siitä etten tänä vuonna kuivannut yrttejä tarpeeksi. Onneksi on vielä ylivuotisiakin.
Kasvihuone alkoi tuottaa tomaatteja heinäkuussa. Pariin kuukauteen ei tarvinnut ostaa yhtään kaupan tomaattia. Viimeisen pesuvadillisen kypsymättömiä tomaatteja poimin tällä viikolla kun siivosin kasvihuoneen talvikuntoon.
Salaattia on aina yli oman tarpeen vaikka sitä laittaisi kuinka vähän. Tänä vuonna meillä tosin oli pihalla apuna kaksi pikku pupua auttamassa salaatin syömisessä! Salaatin kanssa ei voi epäonnistua kunhan sen kylvää tarpeeksi aikaisin. Liian lämpimässä se ei enää idä.
Salaatin viljelyslaatikko oli tullut tiensä päähän joten poimin lahonneet puuosat pois ja levitin mullan hieman laajemmalle. Laatikko oli mansikkapenkin päässä joten oli luontevaa levittää mansikoita uudelle maalle. Mansikoita kuluisi varmasti kymmenkertainen määrä joten lisää on aina hyvä! Sama pätee vadelmiin joten annoimme niidenkin levitä tänä vuonna.
Omenapuita meillä on kaksitoista, joten omenoista tehdään muutakin kuin piirakkaa. Omenarenkaat ovat lasten herkkua.
Omenahilloa tein neljätoista litraa. Vuosikertahilloakin on vielä kymmenen litraa joten olemme hilloissa.
Suurin osa omenoista meni tuoremehuun. Mehuasemalla käynnillä ratkaistaan kaksi pulmaa: ei tarvitse ostaa kaupan mehua vaan halvemmalla saa taattua laatua, ja lisäksi ei tarvitse lokakuulle saakka pitää puutarhassa omenasulkeisia pudokkaiden kanssa. Mehua tuli 157 litraa ja hinnaksi euron litra. Hyötysuhde mehustuksessa on noin kuusikymmentä prosenttia joten omenoita oli alkujaan 260 kiloa.
Avomaankurkkuja syötiin kesällä tuoreena ja maustekurkkuja tein kahdeksan litran purkkia. Viime vuonna tein niitä urakalla joten niitäkin on vielä saman verran kellarissa. Kellariin pääsi myös seitsemän litraa puolukkasurvosta ja kaksitoista litraa lähihunajaa ystävän mehiläisiltä.

Mustajuurta ja artisokkaa en ole vielä käynyt koettelemassa. Palsternakka ja herne olivat (kaalin lisäksi) tämän vuoden epäonnistumiset. Palsternakasta sain sentään ensi vuodelle siemenet, ja on tuolla pellossa muutama pieni jäljellä. Hernettä kohtasivat ahneet varikset (jotenkin yllättävä tapahtuma) ja seuraava sato oli paljon pienempi. Mangoldia on vieläkin kasvimaalla koska olin yllätttynyt sen satoisuudesta enkä oikein osannut käyttää sitä tarpeeksi monipuolisesti.
Kuriositeettina mainitsen vielä kehäkukan; siemeniä on puoli kiloa odottamassa. Tulee niistä muutama kukka ensi vuodelle!