Taloa hankkiessa meillä oli monia toivomuksia talon ominaisuuksista. Puutarha, lasiveranta ja puulämmitys edustivat kaikki jotain ideaalia, pientä askaelta kohti omavaraisempaa elämää. Eihän niillä nyt kokonaan yhteiskunnasta voisi irtautua, mutta oma kasvimaa toisi pientä lisää ruokavalioon, veranta on Suomen olosuhteissa suuren osan vuotta kuin iso kylmiö ja kakluunin avulla olisimme riippumattomat sähkökatkoista; meillä ei tulisi kylmä.



Talossamme olikin kaksi kakluunia, ei toimivaa mutta toimiviksi palautettavia. Ensimmäisen talven harjoittelimme elämää yösähköllä toimivien vastusten kanssa, sillä kesken kylmän kauden emme voineet uuneja korjauttaa. Kekuslämmitystä taloon ei ollut koskaan asennettukaan. Sähkövastusuunien lisäksi keittiössä oli kaksi pinnastaan melkein puhki palanutta sähköpatteria ja ne saivat mennä. Tässä kohtaa kuvaan astui se romanttinen optimismi. Se sellainen "kyllä me pärjätään puuhellan kanssa". Ja ollaan pärjättykin, ei siinä mitään. Välillä vaan pakkasaamuina se keittiön plus kaksitoista on ollut aika vilakkaa. Sitten vaan tulet pesään, tohvelit jalkaan, villaa ylle ja rivakkaa liikehdintää. Ei ole tultu vanhaan taloon istuskelemaan. Puun kantoa, lumen luontia ja saunavedetkin kantaisin mutta ovat tynnyrin hyväkkäät jäässä. Onneksi olohuoneen plus seitsemäntoista on tuntunut keittiön rinnalla ihan tropiikilta!



Sitten yläkerran myötä alkoi pehmeneminen. Uunivaraus oli hormissa isomman huoneen eli lastenhuoneen puolella. Lykkäsimme uuniajatusta kun lapset ovat vielä leikki-iässä, paperisilppua ja muovitavaraa huone puolillaan. Mestarin ja sähkömiehen suosituksesta valitsimme yläkerran huoneisiin öljytäytteiset sähköpatterit. Tunsin pientä luovutushenkeä mutta salaa olin tyytyväinen ettei polttopuusouvi leviäisi vintin rappuihinkin. Ja tyytyväisiä olemme olleet. Sen lisäksi että meillä on kerros missä nukutaan, niin meilllä on kerros mikä lämpiää itsekseen! Eikä ole sähkölaskukaan hirvittänyt; ilmeisesti alakerrasta nousee lämpöä sen verran tehokkasti myös yläkertaan ja öljytäyte todella varaa lämpöä itseensä. Ei vanhanaikaisten sähköpattereiden naksuntaa ja vuoroin tulikuumaa ja jääkylmää peltipintaa.

Yläkerran pattereiden innoittamana olemme sitten alkaneet miettiä. Olemme toki tätä lämmitysasiaa aiemminkin miettineet, paljonkin. Koska talossa ei ole ikinä ollut minkäänlaista keskuslämmitystä, olisivat jo aloituskustannukset mihin tahansa systeemiin melkoiset. Aurinkokeräimet kiinnostelisivat, maalämpö on kuulemma ainakin joillain ihan toimivaa... Toisaalta, vanhaan taloon ei tekisi mieli vetää yhtään enempää vettä kiertämään, joten se sulkeekin sitten vesikiertoisen systeemin pois laskuista. Rumaa ja kovaäänistä ilmalämpöpumppua emme halua... Ja näin nämä ajatukset ovat kertäneet samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Kunnes ilmeisin ratkaisu tapahtui. Ostimme keittiöönkin öljytäytteiset sähköpatterit. Aivan samoille paikoille kuin vanhatkin. Puolustelin asiaa itselleni jollain kolmen vuoden takaisella tutkimuksella missä alle kahdensadan neliön talon lämmitys oli edullisinta suoralla sähkölämmityksellä - kun otettiin huomioon myös lämmityssysteemin perustuskustannukset.

Patterit ovat olleet keittiössä joulusta saakka. Onpa ihmeellistä kun aamuisin keittiössä on lämmin, ja olohuoneessa vileää. Herää kysymys kuinka viileään olimmekaan tottuneet (sillä eihän siellä aina ollut kahtatoista, ennemminkin seitsemäntoista pintaan)?  On aika mukavaa kun kiireisenä aamuna voi mennä ohituskaistaa eli jättää tulet virittelemättä ja laittaa kahvit sähköhellalla. Maksaahan sekin mutta eivät ne puutkaan ilmaisia ole. Lisäksi perheessämme on nyt kaksi pientä koululaista, ja voi olla että jossain lähitulevaisuudessa he tulevat itseksensä kotiin eikä täällä ole muutamaan tuntiin aikuisia lämmittämässä taloa. Ajatus on lähtenyt tästä jo eteenpän kasvamaan -että jos nyt tämän talven katsoisi keittiön pattereiden kanssa ja sitten asentaisi niitä vielä eteiseenkin, ehkä olohuoneeseen, kamariin... Eihän niitä ole pakko täysillä posottaa, mutta jos vaikka silloin antaisi itselleen armoa kun kovimmat pakkaset paukkuvat tai koko perhe on sairaana tai mitä jos joskus lähtisimme vaikka matkalle..? (Kerran olimme marraskuussa viikon poissa, talossa oli tullessa +14 kun isovanhemmat olivat käyneet tekemässä tulet.)



Uskon että olemme nyt viitenä talvena todistaneet itsellemme ja koko maailmalle että pysymme lämpiminä vaikka tulisi sähkökatko. Epäilen että sen todistusvoima on jo niin iso ettei meidän tarvitse todistaa sitä enää, vaan voimme niiden sähkökatkojen välillä saada myös helppoa lämpöä.
Ja arvatkaa kuinka usein meillä on ollut sähkökatkoja tässä viimeisen viiden vuoden kuluessa? No yhden muistan, se kesti neljäkymmentäviisi minuuttia.

Ostimme viime kuussa puuhellan päälle kamiinatuulettimen. Tämä yksilö kotiutui meille Clas Ohlsonilta, missä on ainakin kolme eri mallia myynnissä. (Ja jouluun saakka vielä kanta-asiakasalennuksessa, vink vink mikäli on aikomus ostaa! Netissä valikoimaa on muissakin kaupoissa, kannattaa etsiä myös nimekkeellä "kamiinapuhallin" tai "heat powered fan".) Kamiinatuuletin on ilman sähköä toimiva lämmönsiirrin. Se saa energiansa kuuman ja kylmän ilman lämpötilaerosta ja muuttaa sen energiaksi seeback-elementin avulla (näin kerrotaan käytöohjeessa). Kun tuuletinta katsoo lähemmin niin näkee sen takana kulkevan pari johtoa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että tässä tapauksessa puuhellan kannen lämmettyä tarpeeksi alkaa tuulettimen lapa pyöriä. Tuuletin pitää kuitenkin asemoida hellan takaosaan sillä se tarvitsee toimiakseen myös kylmää ilmaa.

Me hankimme tuulettimen siksi, että keittiömme ainoa lämmönlähde on puuhella. Puuhella ei varaa lämpöä, vaan heti kun tuli on sammunut alkaa hellakin kylmetä. Lisäksi hellan päällä oleva hormi on aina auki, ja se tarkoittaa käytännössä sitä että kaikki lämpö nousee ylös ja katoaa huuvan ohjaamana taivaalle. Toki osa lämmöstä jää myös huonetilaan, mutta ajattelimme että tuulettimen avulla suurempi osa lämpöä saataisiin ohjautumaan keittiöön. Meillä hankinnan suurin syy ei siis ollut puun säästö millä samanlaisia tuulettimia myös markkinoidaan.

Reilun kuukauden käytön jälkeen olemme tehneet joitain havaintoja. Kun haluamme lämpimän ilmavirran suuntautuvan sinne missä oleskelemme eli ruokapöytään, on tuuletin asetettava hellan oikeaan reunaan. Sillä reunalla on myös kuumin levy koska tulipesä on suoraan sen alla. Aiemmin pidimme samaisen levyn päällä veskattilaa mikä varaa lämpöä kuuman veden muodossa; nyt tilasta kilpailee tuuletin. Olen testaillut erilaisia asetteluja kattilan ja tuulettimen välillä, mutta en ole päätynyt mihinkään selkeään tulokseen. Tuuletin on yleensä kuumimmalle kohdalla kunnes kahvit porisevat (käytämme hellaa ylivoimaisesti eniten aamukahvin keittoon), sen jälkeen tilan saa vesikattila ja veden kuumennuttua siirrän tuulettimen takaisin. Plussakeleillä kikkailulla ei ole niin suurta merkitystä kuin pakkasella.

Tuuletin yllättäen siirtää myös tuoksuja. Kahvi, ruoka tai jopa pieni savutus siirtyvät tehokkaasti huonetilaan. Tätäkin toki voi välttää siirtelemällä tuuletinta.

Ostaisinko kamiinatuulettimen uudestaan on ehkä oleellisin kysymys jos joku nyt miettii vastaavan hankkimista. Tykkään laitteista ja tekniikasta mikä toimii riippumatta sähköverkosta. Sähköttömälle mökille tai talolle hankkisin tällaisen ehdottomasti kamiinan tai puuhellan kaveriksi. Voin kuvitella kuinka vaikka syyskylmällä mökillä nopeampi lämmön siirtyminen huonetilaan eikä kattoon olisi tervetullutta! Meidän talomme kaltaiseen asumukseen kamiinatuuletin ei ole välttämätön hankinta vaan mukava lisä kylmimmille ilmoille kun keittiössä on aamusella plus kaksitoista astetta. Aivan ilmainen se ei toki ollut; normaali hinta huiteli satasen tienoilla ja alennuksessa hinta putosi kuuteen kymppiin. Aika kipurajoilla hinnan kanssa silti mennään "ihan kivassa" laitteessa. Pois en silti antaisi.

Puuhella on mukava lisäsämmönlähde ja meillä ainoa lämmönlähde keittiössä. Sillä on hyvä keittää aamukahvit sekä -puurot ja saada samalla keittiö lämpimäksi. Joutilaana iltapäivänä on mukava lisätä puita pesään ja nauttia pihkaisten puiden poksunasta samalla kun hörppii kauramaitolattea. Entisajan pakko on muuttunut nykyajan luksukseksi. Siksi ehkä muutama muistisääntö on poikaa tähän väliin.
Ensimmäisenä avataan pelti. Kukaan ei halua savuja sisään. Joskus hormin veto on kuitenkin kosteuden tai matalapaineen vuoksi huono, ja silloin voi avuksi polttaa pari sanomalehden sivua nokiluukussa. Kun palavat lehdenriekaleet humahtavat hormiin voi sytyttämistä koittaa uudelleen.
Meillä on puuhellassamme kaksi vaihtoehtoa savukaasujen ohjailuun; keitto ja paisto. Sytyttäessä käytetään keittoa, sillä silloin savut menevät lyhintä reittiä hormiin ja veto on paras. Kun hella on kunnolla syttynyt voi siivekkeen kääntää paistolle, niin silloin hellan sisällä olevat sulut kääntävät lämmön kulkemaan uunien ympäri; tätä käytetään myös silloin kun halutaan valmistaa puuhellassa uuniruokaa.
Ilma-aukot avataan täysille. Ilma ohjautuu altapäin arinan läpi syttyvään tuleen ja näin saadaan maksimoitua palamiselle olennainen happi. Jos hellaa polttaa pitkään kannattaa ilma-aukkoja säätää pienemmälle niin puut eivät pala aivan hetkessä.
Ennen hellan sytyttämistä kannattaa vielä tarkastaa tuhkalaatikon tilanne. Tähän vielä mahtuu, mutta kukkuroillaan oleva tuhka-astia kannattaa käydä tyhjentämässä ennen uutta pesällistä. Meillä tuhkat varastoidaan odottamaan käyttöä puutarhassa, mutta mihin tahansa ne vie kannattaa muistaa käyttää palamatonta astiaa.
Puuhella kannattaa muutenkin muistaa pitään sisäosiltaa puhtaana; levyjen alle kertyvä karsta heikentää niiden lämpeämistä. Levyt, ja koko kansi nostetaan ainakin kerran vuodessa pois paikoiltaan ja harjataan teräsharjalla ulkotiloissa. Samalla voi tarkkailla ovatko muuraukset kunnossa. Nuohoojan tekemä nuohous kuuluu tietenkin asiaan kaikissa kiinteistöissä missä tulia poltetaan.
Tyhjään pesään ladataan sopivan pieniä hellapuita ja niiden päälle sytykkeiksi tuohia ja varta vasten tehtyjä sytykepuita. Sytykepuiden kannattaa olla havupuuta sillä pihkaisuus auttaa syttymisessä. Jos hellaa käyttää säännöllisesti niin suosittelen tekemään puuvajaan erillisen hellapuukasan. Silloin ennen joka lämmitystä ei tarvitse tehdä pieniä pilkkeitä. Puuhellan pesähän on huomattavasti pienempi kuin vaikkapa kakluunin, siksi ei ole järkeä tunkea sitä täyteen isoja koivuklapeja.
Päältä sytytys toimii yhtä hyvin puuhellassa kuin isommassakin uunissa. Päältä sytyttäessä pienhiukkaspäästöt ovat pienemmät joten sitä kannattaa suosia. Tulipesissä poltetaan myöskin vain kuivaa puhdasta puuta, ei esimerkiksi roskia tai maitotölkkejä.
Puita lisätää pari kerrallaan niin kauan kuin hellaa on tarve polttaa. Oman puuhellan puidenlisäystahdin oppii kun tekee sen kanssa tarpeeksi töitä. Pari kertaa kesken ruoanlaiton sammunut hella opettaa kyllä tarkkailemaan tilannetta pesässä!
Kun hellan on saanut hyvin palamaan voi siivekkeen kääntää paistolle. Jos hellan päällä ei valmista ruokaa, kannattaa sen päälle asettaa täysi vesikattila; näin estetään levyjen mahdollinen vääntyily kovassa kuumuudessa. Lisäksi kattilallinen kuumaa vettä säästää saman verran vettä kuumavesiboilerista (mikä muuten toimii sähköllä).
Kun hella on lämmennyt käytän itse seuraavanlaista kikkaa lisälämmön saamiseksi huoneeseen: avaan hellan uunit. Olemme myös harkinneet uunien täyttämistä tiilillä, sillä silloin uuneista saisi hieman varaavat. Puuhellahan kuumenee nopeasti ja kylmenee myöskin pian tulen sammumisen jälkeen. Irtonaiset tiilet olisi helppo nostella pois mikäli uuneja aikoo käyttää ruoan valmistukseen. Toinen kikka lämmön levittämiseen on kamiinapuhallin mikä toimii lämmöllä. Se asetetaan hellan päälle ja se alkaa pyöriä itsestään kun lämpö on sopiva. Se on ehdottomasti tämän lämmityskauden ostoslistalla!
Ja sitten vain nauttimaan ihanasta säteilylämmöstä!

Tähän alkuun sananen siitä että mikäli ette halua kuvienne katoavan bitteinä avaruuteen, tallettakaa ne ainakin viiteen paikkaan. Meiltä nimittäin katosi kahteen eri paikkaan talletetut kuvat, ja tietysti juuri siltä vuodelta kun muutimme taloon. Kesän lopulta alkaa olla jo materiaalia, mutta kun yritin etsiä kuvaa keittiön nurkasta missä kaikilla asianosaisilla olisi edes housut jalassa, niin... no näette kyllä. Tästä siis lähdettiin liikenteeseen. Koska tiesimme jo aika pian taloon muuttamisen jälkeen haluavamme pelkän puulämmityksen, niin puuhella kuului melkein automaattisesti suunnitelmaan. Edellisiltä omistajilta kuulimme että keittiön nurkassa oli joskus ollut puuhella. Millainen, ei ollut enää tiedossa. Ennen kuin aloimme toden teolla etsiä uutta vanhaa hellaa, piti muutama asia tarkistaa. Purimme keittiön kaapit nurkasta ja kuorimme muovimaton lopulta koko keittiöstä pois. Niistä enemmän kun pääsen keittiöremonttitarinan kimppuun. Maton alta paljastuivat vanhat perustukset. Piipun tutkimisesta ja avaamisesta kirjoitin kaakeliuunien kunnostamisen yhteydesä. Yksinkertaisesti; piippu piti avata ja tehdä salapoliisintyötä sen eteen mikä hormi vie mihinkin ja onko niitä vapaana. Hellan etsintä vaati joitain tunteja netissä istumista. Tärkein kriteeri oli, että hella on käyttökuntoinen ja että hormiliitäntä on oikeassa paikassa. Lopulta otin kriteeriksi etsiä myös Siro-merkkistä hellaa ihan vain siitä riemusta että se on meidän sukunimemme. Eräällä nettikirppiksellä tärppäsi ja mies lähti kaverinsa kanssa hakemaan uutta puuhellaamme lähimaakunnasta. Hellamme on metallikuorinen Högforsin Siro numero 51 ja sen kantamiseen tarvitsi neljä miestä. Onnistui kuitenkin! Ennen kuin hella saatiin sisälle keittiöön piti tehdä vielä muutama pikku homma... Oikeaa hormia etsittiin keittiön puolelta poraamalla oletettuun kohtaan hormia reikä. Jo kolmannella onnistui! Paras hormi olisi ollut sama kuin poistohormi, mutta nykyasetusten mukaan savuhormi ja ilmahormi pitää olla erikseen. Siksi hellamme ei ole aivan seinässä kiinni vaan hieman edempänä, koska vapaa hormi osuu sillä lailla yksiin hellan kanssa. Poistohormiin oli liitetty vanha liesituuletin. Hökötyksen purettuamme hormin suulle asennettiin ritilä. Siinä voisi olla siivekkeellinen räppänä niin että ilmavirtausta pystyisi säätämään, mutta väliaikaisten ratkaisujen on taipumusta jäädä pysyviksi. Muuri piti myös maalata ennen hellan asentamista. Ylemmistä kuvista näkyy aiempi riemunkirjava olemus minkä halusimme saada piiloon. Maalaus tehtiin itse sekoitetulla valkoisella pellavaöljymaalilla kolmeen, neljään kertaan. Oikeassa valossa vanhat värialueet näkyvät vielä mutteivat mitenkään häiritsevästi. Savupelti löytyi vintistä ja on nyt luultavasti alkuperäisellä paikallaan! Pellin aukko löytyi pienen laastikerroksen alta naputtamalla. Kaunis kuparin värinen huuva löytyi ystävien autotallista kun se ei ollutkaan mahtunut heidän keittiöönsä. Saman värinen eduspelti bongattiin nettikirppikseltä. Voisin melkein sanoa että puuhella on ollut kannattavin yksittäinen hankinta taloomme. Se antaa nopeasti lämpöä yön jäljiltä viileään keitiöömme ja sen päällä valmistuvat niin mutterikahvit kuin ruoatkin. Ensin harmittelin vesisäiliön puuttumista, mutta oikeastaan iso kattila hellan kannen päällä ajaa saman asian. Itse asiassa se ajaa myös toista asiaa; hellan päällä pitäisi aina olla jotain ettei kansi pääse kuumentuessaan vääntymään tai halkeamaan. Vesisäiliön ja uunit voisi täyttää tiilillä ja saada hellasta näin himpun verran varaavan. Käytämme uuneja sen verran harvoin, ja tiilillä täyttäminen olisi kuitenkin helposti purettava ratkaisu. Puuhellan ansiosta emme jää myöskään lämmintä ruokaa vaille vaikka tulisi pidempikin sähkökatkos.

Meillä lämmitetään puilla. Kahta kakluunia, keittiön puuhellaa sekä pihasaunan kiuasta ja pataa. Kesällä siinä on semmoinen kiva maalaisromanttinen vire lämmittää saunaa samalla kun lapset kisailevat pihamaalla, mutta talven pakkasilla se on välillä aika...no, vaivalloista. Ihan rehellisesti. Silti en toistaiseksi muuhun vaihtaisi. Omaa metsää ei ole, joten joudumme tilaamaan puut. Tilaamme polttopuut valmiina halkoina eli klapeina. Täällä lounaismurteiden alueella halko ei ole sellainen metrinen ranka vaan ihan yhtä pieni kuin klapikin. Hintaan saisi pienen eron mitä isompana tilaisi, mutta onhan se helppo kantaa pihalle kipattu kuorma suoraan suojaan. Ja silti tulee halvemmaksi kuin sähkölämmitys. Ilmaista puuta saamme joskus sukulaisilta tai omasta pihasta. Jos lisäksi omistaisi auton, peräkärryn ja kunnon metsurivarusteet, niin kaupungilta voisi tiedustella myrskynkaatoja uloskantohintaan (heh). Eräs ahkera sukulaisemme toimii niin ja selviää lämmittämisestä taas vähän edullisemmin. Luotamme puuhuollossa hyväksi todettuun toimittajaan. Näin voimme lämmittämisessäkin tukea lähituotantoa ja mahdollistaa yhden ihmisen toimeentulon metsätaloudesta. Tuote on uusiutuva ja hiilineutraali. Nyt luotan seuraavassa tutkimuskirjallisuuteen; puun polton hiilidioksidipäästöt ovat yhtä suuret kuin jos sama puumäärä lahoaisi metsissä. Samoin hiilidioksidipäästöt eivät ryöstäydy käsistä siinä tapauksessa että puun käyttö ja kasvu ovat tasapainossa. Puu sitoo hillidioksidia vain elinkaarensa ajan; paras tapa säilöä puuta (ja siihen sitoutunutta hiilidioksidia) on seisottaa puuta turvassa lahoamiselta. Eli käytännössä rakentaa mahdollisimman pitkäikäisiä puurakennuksia! Takaisin puuhuoltoon. Kun seitsemän heittomotin kuorma on kipattu pihalle, niin siinä on puuta kerrakseen! Tilaamme kaksi kuormaa keskikesän tienoilla niin saavat juhannusvieraatkin vähän hyötyliikuntaa. Kolmas seitsemänmottinen mahtuu vajaamme vuodenvaihteen tienoilla, riippuen vähän sitä onko ollut lauhaa vai kireitä pakkasia. Nätisti asettelemalla voisi kolme kuormaa mahtua kerrallaankin suojaan, mutta sitten vajassa liikkuminen vaikeutuisi ja kaikki muu tavara (kuten sukset, pulkat, grilli, työkalut...) ei enää mahtuisi! Lajittelemme puut lajin (koivu, sekapuu) ja koon mukaan. Vaikka tilaus onkin tasakokoiselle klapille, niin seassa on aina pienempää silppua. Kun sen jo siirtovaiheessa erittelee omiin kasoihinsa, niin esimerkiksi pienempiä hellaklapeja ei tarvitse hetkeen tehdä. Samoin irtonaiset tuohet ja tikut toimivat hyvinä sytykkeinä. Omista siisteistä pinoistaan puut on ennen käyttöä helppo kantaa ensin verannan puulaatikkoon ja keittiön koriin. Päivä, pari ennen uuniin lisäystä tuomme pari kestokassillista kakluunin viereen lämpiämään. Tästä kiistelevät osapuolet ovatkin yhtä mieltä: Polta vain kuivaa puuta! Eri lajien palamisominaisuuksista ja sytyttämistavoista sitten valllitseekin iloinen erimielisyys. Me kuulumme uuden polven päältä sytyttäjiin. Olen sen verran huono avaamaan fysikaalisia prosesseja että saatte itse kääydä tutustumassa lähdekirjallisuuteen, mutta meidät uusin tutkimus on saanut vakuuttuneeksi päältä sytyttämisen eduista. Jos ja kun haluat vähentää pienhiukkaspäästöjä, sytytä päältä. Se on hyvin helppoa parilla niksillä. Ensin pesä ladataan kuivilla puilla noin kaksi kolmasosaa korkeudestaan. Puiden päälle asetetaan sytykkeet, esimerkiksi tuohia ja havupuisia tikkuja, pilkkeitä. Pihkaisuus auttaa syttymisessä. Korvausilmaräppänä avataan, pelti avataan, tuli tuikataan sytykkeisiin ja luukut suljetaan jättäen ilma-aukot auki. Toimii aina. Ja niin toimii puulämmityskin. Vaikka olisi minkälainen sähkökatko, niin meidän talossa ei tule kylmä. Puuhella tuo varmuutta ruokahuoltoon, ja saa sen päällä lämmitettyä vaikka tiskivedetkin. Tulipesistä kerätyt tuhkat säilötään odottamaan kevättä ja käytetään kalkin tavoin ravitsemaan kasvimaata ja estämään nurmen sammaloitumista. Siitä aiheesta enemmän kun pääsen puutarhakirjoitusten kimppuun! Kokeilin tässä postauksessa mobiilikuvia, mahtavatko toimia laadullisesti?

Ostaessamme talon lämmitysmuotona oli sähkölämmitys. Kaikissa muissa huoneissa paitsi olohuoneessa oli sähköpatterit ja kahdessa kaakeliuunissa lisäksi yösähköllä toimivat sähkövastukset. Yhtenä kriteerinä talollemme oli, että siellä olisi ainakin yksi tulisija. Olikin kaksi, muttei sillä hetkellä toimivina. Päätimme ensimmäisen talven mennä sähköllä, mutta aika äkkiä osasimme tehdä kannattavuuslaskelmat puulämmitykseen siirtymisestä. Lisäksi yösähkössä oli se huono puoli, että kun vastukset alkoivat lämmetä yhdentoista aikaan illalla ja napsahtivat seitsemältä aamulla pois päältä, niin kylmintä talossa oli iltapäivästä iltaan. Niinpä ensimmäisen talven jälkeen vastukset saivat lähteä. Helppo osuus oli tilata muurari (Timo Kosonen) korjaamaan kahden kakluunin poskikanavat ja seppä (Mikko Mannonen) valmistamaan uudet sisäluukut uuneihin. Aikanaan sähkövastuksia asennettaessa oli oltu sen verran viisaita, että uuneja oli tuhottu mahdollisimman vähän. Poskikanaviin oli tehty aukot lämmön kulkea paremmin, ja sähköt vedetty nokiluukun kautta. Yhteensä hinta jäi muutamiin satasiin, eli ostettu työ kuoletettiin jo parin kuukauden sähkölaskulla. Vaikeampi homma oli piipun ja hormien kanssa. Jotta lämpö ei lähtisi taivaan tuuliin, oli hormit tukittu piipun päältä valamalla sinne sementtikakku päälle ja sen alle tungettu lasivillaa niin pitkälle kuin oli saatu. Tässä tapauksessa noin vintin tasalle, missä teimme hormiin aukon villan pois repimiseksi. Semmoista mukavaa tiimityötä, missä toinen piipun päältä kepillä työnsi villaa alaspäin ja toinen kiskoi sitä vintin puolella piipusta ulos. Onneksi suuri osa työstä tuli tehtyä jo puuhellan asentamisen yhteydessä, mistä kirjoitan myöhemmin erikseen. Saimme uunit toimintakuntoon ennen syksyä 2013. Myönnän, että puulämmitykseen siirtymisessä oli meidän kohdallamme mukana myös aimo ripaus idealismia. Olisi ehkä ollut järkevää säästää sähköpatterit, mutta nekin saivat mennä. Sen lisäksi että sähkölaskut olivat järkyttäviä, olivat ne myös järkyttävän rumia. Ainoastaan vessaan sai jäädä pikku patteri. Toisena talvena jopa suostuimme pitämään sitä päällä, joten vessa ei enää ollutkaan kylmin huoneemme vaan pieni tropiikki! Puulämmitys ainoana lämmitysmuotona sitoo kotiin. Mikäli siis haluaa että kodissa on lämmintä! Meille se on sopinut, sillä joku on aina kotona. Nollan pinnassa, niinkuin nyt, riittää että olohuoneen uuni lämmitetään illalla ja makuuhuoneen uuni joka toinen tai kolmas päivä. Tammikuun kovilla yli -20 asteen pakkasilla olohuonetta lämmitettiin aamuin illoin ja välissä vielä makuuhuonetta. Kovin kylmillä keleillä keittiön puuhellaa käytetään enemmän ruoanlaittoon, kun taas nyt laitamme tulet siihen kun on aikaa, esimerkiksi viikonloppuaamuna tai iltapäiväkahviaikaan. Puuhella antaa lämpöä nopeasti mutta myös kylmenee äkkiä. Seuraavassa osassa kirjoitan lämmitysmuotomme elintärkeästä asiasta eli puuhuollosta; puiden hankkimisesta, lajittelusta ja oikeanlaisesta polttamisesta.