Kun keittiössä oli saatu työskentelytilat kuntoon, oli aika tapetoida. Ennen sitä piti katolle kuitenkin tehdä jotain. Kattoon oli joskus 1980-luvun alussa (vintiltä löytyneen pakkauslaatikon mukaan) asennettu lisäeristeeksi styroksia. Ne muodostivat ihan hauskan korinpohjakuvion, mutta materiaalina styroksi ei kuitenkaan ole lempimateriaalimme sisustuksessa. Ja eristyksen merkityskin oli poistunut vintin lämpimäksi rakentamisen myötä.

Laatat lähtivät suht helposti irti; kiinnittämiseen oli käytetty liimaa ja satunnaisia nauloja. Pohjalla oli oletettavasti alkuperäinen pinkopahvi, tai oikeammin pintakuvioinen Ensopahvi. Samalla pahvilla on vuorattu keittiön seinätkin. Otimme riskin ja päätimme kokeilla kattopahvin kunnostamista vaikkemme tienneet oliko koko katon osuus edes ehjä ja miten kunnostaminen onnistuisi. Mikäli onnistuisimme säästäisimme uuden pinkopahvikaton asennukseen verrattuna aikaa, luonnonvaroja, kulttuurihostoriaa sekä myös lompakkoamme.

Kattopahvi oli aikain saatossa maalattu ainakin pariin kertaan, ja viimeisin kerros muovimaalilla. Osa maalista lähti irti liiman mukana, mutta loput saimme raapia irti. (Myönnän, suurimman osan työstä teki taas mieheni.)

Maalin raapiminen oli parin illan homma. Seuraavaksi pahviin syntyneet reiät paikattiin pienillä tai suuremmilla makulatuuripaperista revityillä lapuilla. Revityillä siksi että reuna ohenisi eikä kuultaisi  valmiina maalin alta niin pahasti.

Ennen maalausta kattopahvi esiliisteröitiin kotitekoisella vehnäjauholiisterillä. Tässä vaiheessa meinasi tulla itku, sillä niin pahasti pahvi pussitti. Käänsimme selkämme, menimme nukkumaan ja aamuun mennessä oli tapahtunut pingottumisen ihme! Verrattomia nuo perinteiset rakennusmateriaalit!

Maalaus tapahtui perinteisellä reseptillä tehdyllä liimamaalilla. Maali on tuoreena hyvin paljon tummempaa kuin lopputulos, siksi ei kannata pelästyä miltä pinta näyttää heti maalattuna. Keittiöstä jäi maalia yli joten samalla oli helppo sutia eteisenkin maalia kaipaava halltex-katto. Yllä oleva kuva osoittaa hyvin hurjan värieron; tämäkin katto kuivui silminnähden valkoiseksi!

Maalauksen jälkeen keittiössä oli harmaa pussikatto, mutta seuraavana päivänä vastassa oli näin siisti lopputulos. Oikein kirkkaassa suorassa valossa katossa näkyy paikkauskohtia ja kulmassa pahvi vetää vähän, mutta se on tässä tapauksessa sitä vanhan patinaa. Katon korjauksen onnistumisesta kertoo se, että kukaan ei nykyään kiinnitä huomiota kattoon, mutta ennen jokainen "ihasteli" styroksiversiota. Kertonee jotain.

Keittiöömme tullessa on ovella madallus minkä yläpuolella ovat yläkaapit. Madallus oli vuorattu kauttaaltaan kovalevyillä. Tämän pienen katto-osuuden päädyimme tapetoimaan makulatuuripaperilla.

 Vielä ennen tapetointia seinäpahviin tehtiin pari paikkausta sileällä pinkopahvilla. Kun seinistä poistettiin halltexeja ja kovalevyjä paljastui alta muutamia repeämiä. Halusimme kuitenkin säilyttää vanhat pahvit seinissä tapetin alla jo tiiveyden takia. Lisäksi tätä röpöläistä pahvia ei ole uudistuotannossa, joten sen säilyttäminen edes kerroksissa on jo kulttuuriteko.

Samalla hoitui ikkunoiden ympäristön tiivistäminen pellavariveellä. Yli kaksikymmentä vuotta vanha uretaani oli nimittäin paikoin hyvin haipunutta. Emme ole tällaisten "uusien" ikkunoiden ylimpiä ystäviä, mutta saatoimme edes eristää niiden reunat kunnolla. Pellavariveen päälle liisteröitiin vielä paperisoiro ennen tapettia.

Tapettina on Duron Gammalsvenska-malliston Dellen. Malli ei ole mikään funkkismalli niinkuin kaappimme, mutta siinä olevat värit toistuvat kauniisti sekä astiakaapeissa että vanhoissa lakatuissa vaneriovissa. Kokonaisuutena mielestäni ihan mukiinmenevä.

Kattolistan tarpeellisuudesta kiistelemme vielä. Mieheni mielestä siististi toteutettu tapetointi ei listaa kaipaa, itse taas laittaisin kapean kattolistan. Taitaa mennä ikuisuusosastoon. Paneelit toivottavasti saavat sen jonkun-värisen maalipinnan viimeistään joululomalla.

Valmis! (Paitsi se maalaus. Ja kattolistat. Ja jalkalistatkin taitaa hengata vielä peräkamarissa...)

Meillä tehtiin kesällä keittiöön remontti. Neljä vuotta yllä olevan komistuksen kanssa oli ihan tarpeeksi; kaikki kyllä toimi mutta onhan tuo vähän hävettävän näköinen. Jo aiempina vuosina toimme puuhellan takaisin keittiöön, maalasimme lattian ja haimme roskiin matkalla olleet 1940-luvun kaapit projektia varten. Kaapit pääsivät silloin jo heti käyttöön, sillä ei ollut järkeä seisottaa niitä kylmässä kellarissa.

Tarkoitus oli siis tehdä koko talon putkiremontti, siirtää ylänurkassa möllöttävä lämminvesivaraaja pois keittiöstä, kohentaa pintoja ja uusia työtaso ja vuotava hana. Monien pähkäilyjen jälkeen päädyimme pitämään vesipisteen vanhalla paikallaan. Samassa kohtaa on aikanaan sijainnut ovi kamariin ja oli suuri houkutus ottaa oviaukko taas käyttöön. Toisaalta, kamariin on myös toinen kulkuaukko ja otettuamme puuhellan taas käyttöön keittiössä olisi työskentelytila jäänyt melko vähäiseksi. Lisäksi pesukone oli jäämässä remontin jälkeenkin keittiöön, joten yli metrin lohkaiseminen seinustalta pois olisi tehnyt keittiön kasaamisesta jo melkein mahdotonta.

Kilpailutimme putkifirmoja ja päädyimme aluksi melkein mahdottomalta kuulostavaan kahden päivän putkiremonttiin. Ensimmäisenä päivänä purettiin vanhat putket pois, illalla keittiön kasaus ja toisena päivänä uudet putkivedot. Ja homma toimi! Tosin mieheni sai taas huhkia yötä myöten että työtasoseinän paneelit ja työtaso saatiin kohdilleen... (Sähköt uusittiin jo vinttiremontin aikana ja ne pudotettiin ylhäältä kulkemaan nurkassa.)


Halusimme keittiöön mielummin talon rakennusajan henkeä kuin tätä päivää. Toki keittiö on talon yksi eniten käytetty paikka ja sen pitää olla myös toimiva. Koneet ovat kaikki nykypäivän näköisiä, ja niin saavat ollakin. Jos joskus vielä saan suunnitella keittiön, haluasin tehdä vielä vanhemman aikakauden vaikutteilla maustetun. Nyt 1940-luvun kaappien funkkismuotoilu saneli paljon sitä miltä keittiö näyttäisi. Olimme hankkineet kaappien kaveriksi aikalaisen kaksialtaisen rosteritason, mutta viime metreillä tajusimme että siinä valmiiksi olevat kolme reikää ovat liian lähekkäin valitsemillemme hanalle ja sulkuhanoille. Toki uusia reikiä olisi voinut tehdä ja vanhoja sulkea, mutta tuloksena olisi voinut olla ruma lätkitetty taso. Hankimme melko kiireessä puutason ja upotettavan rosterialtaan. Mikäli meillä ei olisi kolmea alle kymmenen vuotiasta lasta olisin lähtenyt testaamaan posliiniallasta. Käsitiskiä ja lapsia on toistaiseksi kuitenkin sen verran paljon, että se saa jäädä tulevaisuuden suunnitelmaksi.


Alakaappien oviksi piti tulla saman sarjan ovet kuin yläkaapeissa. Muutokset tiskialtaissa ja tasossa tekivät kuitenkin sen, että kaapit olivat liian leveät aukkoonsa. Onneksi on puuseppä talossa, joten lennosta hän valmisti välitilan helmipaneelista alakaapin ovet ja siirsi vanhat kahvat uusiin oviin.


Välitilan materiaaliksi valittiin helmipaneelia. Se on perinteinen materiaali, kaunis katsoa ja samanlaista on meillä myös verannalla eli se sopii saumattomasti talon henkeen. Paneelit on tarkoitus maalata kunhan pääsemme yksimielisyyteen siitä onko väri helmenharmaa, vihreänharmaa vai vaalean kellertävä. Hyviä vaihtoehtoja kaikki sillä kaksi noista löytyy keittiöön valitusta tapetista. Työtaso öljyttiin vernissalla kolmeen kertaan ennen käyttöön ottoa. Nyt se on ollut käytössä neljä kuukautta eikä materiaalivalinnassa ole valitettavaa. Tahrat lähtevät pyyhkimällä kunhan ei nokipohjaisia kattiloita laita suoraan tasolle. Uudelleenvernissaus kannattaa tehdä silloin tällöin.


Tiskikoneen ja pesukoneen sulkuhanat tulivat altaiden sivulle. Vähän tavallista komeammat sulkuhanat hankittiin Domus Classicasta, sillä traditional-mallistojen hanoissa harvemmin on koneille hanaa valmiina, saati kahta.

Tässä on meidän keittiömme nurkka viime maanantaina. Toisin kuin ihmiset yleensä, me emme aloittaneet remonttia keittiöstä. Tai, ollaanhan me siellä jotain tehty; tuotu puuhella ja vaihdettu kaapit vanhempiin. Ei siis uudempiin, vaan vanhempiin. Se tuntuu olevan johtava teema remonteissamme; ei tuoda uudempaa tilalle vaan otetaan askel taaksepäin. Kakluunit toimiviksi, puuhella takaisin, puulattia esiin, vanhat ikkunat kuntoon, muovimaalit pois ja niin edelleen. Ei kuitenkaan ole itsetarkoitus muuttaa kolmekymmentäluvulle, vaan satumme pitämään vanhemmasta estetiikasta. Vanhaan taloon lisäksi sopii oman aikakautensa ratkaisut. Usein sadan vuoden takaiset konstit myös ovat edelleen toimivia ja sopivat myös tähän päivään. Takaisin keittiöön. Meillä on ensi viikolla luvassa vihdoin keittiöremontti. Oikein putkien uusimisen kanssa! Keittiö on tähän saakka jäänyt vintin rakentamisen jalkoihin, koska keittiössä on pystynyt toimimaan, ilman lisäneliöitä ei. Nyt kun vintti on valmis (raporttia seuraa!), pääsemme etenemään keittiön kanssa. Ensi viikolla nurkassa nököttävä lämminvesivaraaja poistetaan ja uusi asennetaan vanhaan autotalliin mikä sijaitsee suoraan keittiön alapuolella. Näin saamme keittiön siistittyä ristiin rastiin vaeltavista putkista ja vesivaraajasta. Samalla uusitaan kaikki käyttövesiputket eli myös vessa saa uuden putkiston. Viemäriremontti saa vielä odottaa. Samalla kun tekniikkaa uusitaan pääsemme myös pintojen pariin. Koko keittiöön tulee helmipontista puolipaneeli ja yläosaan tapetti. Uuden työtason myötä työskentelytilaa tulee lisää. Huonekalut lähtivät vintin valmistumisen myötä liikkumaan, ja näin ollen todella epäkäytännöllinen lipasto missä olemme säilyttäneet ruokatarpeita siityi olohuoneeseen. Kuivatavaroita varten mieheni rakensi tällä viikolla nurkkaan skafferin eli ruokakomeron. Sellainen sisään käveltävä malli olisi ollut ihana, mutta eipä tähän keittiöön sellainen olisi järkevästi mahtunut. Aika paljon ruokaa tuo kulmakaappimallikin sisäänsä syö! Kaappi on tehty helmiponttipaneelista ovineen päivineen. Yläovi jäi vielä tällä viikolla tekemättä. Seinistä kuorittiin upeaa puukuvioista helltex-levyä ja katosta styroksilaattoja. Kunhan putkityöt on tehty aiomme poistaa loputkin levyt. Seiniin on tulossa uutta pintaa joka tapauksessa mutta katon joudumme maalaamaan, sen verran rujoa jälkeä jää kun pahviin liimattua styroksia repii irti. Lattia kaipaisi myös uutta maalikerrosta mikä olisi oikeasti vaaleanharmaa eikä noin valkoinen kuin tämä meidän nykyinen vaaleanharmaamme. Laitan tähän loppuun vielä kuvan meidän hienosta industrial-henkisestä designkeittiöstä niin ymmärrätte miksi olen innoissani muutoksesta. Suunta voi olla vain parempaan päin! (Kaapit ovat muuten oikeasti turkoosit, joku innokas on vaan käynyt värittämässä ne kuvaan keltaiseksi...)

Tähän alkuun sananen siitä että mikäli ette halua kuvienne katoavan bitteinä avaruuteen, tallettakaa ne ainakin viiteen paikkaan. Meiltä nimittäin katosi kahteen eri paikkaan talletetut kuvat, ja tietysti juuri siltä vuodelta kun muutimme taloon. Kesän lopulta alkaa olla jo materiaalia, mutta kun yritin etsiä kuvaa keittiön nurkasta missä kaikilla asianosaisilla olisi edes housut jalassa, niin... no näette kyllä. Tästä siis lähdettiin liikenteeseen. Koska tiesimme jo aika pian taloon muuttamisen jälkeen haluavamme pelkän puulämmityksen, niin puuhella kuului melkein automaattisesti suunnitelmaan. Edellisiltä omistajilta kuulimme että keittiön nurkassa oli joskus ollut puuhella. Millainen, ei ollut enää tiedossa. Ennen kuin aloimme toden teolla etsiä uutta vanhaa hellaa, piti muutama asia tarkistaa. Purimme keittiön kaapit nurkasta ja kuorimme muovimaton lopulta koko keittiöstä pois. Niistä enemmän kun pääsen keittiöremonttitarinan kimppuun. Maton alta paljastuivat vanhat perustukset. Piipun tutkimisesta ja avaamisesta kirjoitin kaakeliuunien kunnostamisen yhteydesä. Yksinkertaisesti; piippu piti avata ja tehdä salapoliisintyötä sen eteen mikä hormi vie mihinkin ja onko niitä vapaana. Hellan etsintä vaati joitain tunteja netissä istumista. Tärkein kriteeri oli, että hella on käyttökuntoinen ja että hormiliitäntä on oikeassa paikassa. Lopulta otin kriteeriksi etsiä myös Siro-merkkistä hellaa ihan vain siitä riemusta että se on meidän sukunimemme. Eräällä nettikirppiksellä tärppäsi ja mies lähti kaverinsa kanssa hakemaan uutta puuhellaamme lähimaakunnasta. Hellamme on metallikuorinen Högforsin Siro numero 51 ja sen kantamiseen tarvitsi neljä miestä. Onnistui kuitenkin! Ennen kuin hella saatiin sisälle keittiöön piti tehdä vielä muutama pikku homma... Oikeaa hormia etsittiin keittiön puolelta poraamalla oletettuun kohtaan hormia reikä. Jo kolmannella onnistui! Paras hormi olisi ollut sama kuin poistohormi, mutta nykyasetusten mukaan savuhormi ja ilmahormi pitää olla erikseen. Siksi hellamme ei ole aivan seinässä kiinni vaan hieman edempänä, koska vapaa hormi osuu sillä lailla yksiin hellan kanssa. Poistohormiin oli liitetty vanha liesituuletin. Hökötyksen purettuamme hormin suulle asennettiin ritilä. Siinä voisi olla siivekkeellinen räppänä niin että ilmavirtausta pystyisi säätämään, mutta väliaikaisten ratkaisujen on taipumusta jäädä pysyviksi. Muuri piti myös maalata ennen hellan asentamista. Ylemmistä kuvista näkyy aiempi riemunkirjava olemus minkä halusimme saada piiloon. Maalaus tehtiin itse sekoitetulla valkoisella pellavaöljymaalilla kolmeen, neljään kertaan. Oikeassa valossa vanhat värialueet näkyvät vielä mutteivat mitenkään häiritsevästi. Savupelti löytyi vintistä ja on nyt luultavasti alkuperäisellä paikallaan! Pellin aukko löytyi pienen laastikerroksen alta naputtamalla. Kaunis kuparin värinen huuva löytyi ystävien autotallista kun se ei ollutkaan mahtunut heidän keittiöönsä. Saman värinen eduspelti bongattiin nettikirppikseltä. Voisin melkein sanoa että puuhella on ollut kannattavin yksittäinen hankinta taloomme. Se antaa nopeasti lämpöä yön jäljiltä viileään keitiöömme ja sen päällä valmistuvat niin mutterikahvit kuin ruoatkin. Ensin harmittelin vesisäiliön puuttumista, mutta oikeastaan iso kattila hellan kannen päällä ajaa saman asian. Itse asiassa se ajaa myös toista asiaa; hellan päällä pitäisi aina olla jotain ettei kansi pääse kuumentuessaan vääntymään tai halkeamaan. Vesisäiliön ja uunit voisi täyttää tiilillä ja saada hellasta näin himpun verran varaavan. Käytämme uuneja sen verran harvoin, ja tiilillä täyttäminen olisi kuitenkin helposti purettava ratkaisu. Puuhellan ansiosta emme jää myöskään lämmintä ruokaa vaille vaikka tulisi pidempikin sähkökatkos.