Viikonloppuna oli yläkuu eli hyvä aika laittaa kylvöksiä itämään. Tänä vuonna emme ole tarttuneet toimeen aiemmin, mutta tomaatit ehtivät kyllä kun apuna on kasvihuone. Kaivoin esiin edellisvuosien pussinpohjat ja uudet siemenostokset. Kirsikkatomaattia, tavallisempaa sekä värimuunnoksia. Eiköhän näillä päästä alkuun!


Samaan aikaan kuin tomaatit laitoin myös basilikaa, purjosipulia, paprikoita, muutaman suippokaalin kokeilumielessä sekä koristekukkasia.


Chilien kanssa olisi pitänyt olla ajoissa, joten ajattelimme tänä vuonna ostaa muutaman taimen kun sen aika on käsillä. Mutta mitäs ihmettä! Fataliin tomaatinsiementen kaverina tuli myös pussillinen habaneroja joten pakkohan niitä oli muutama laittaa alulle.


Jokainen kevätkylvöjä tekevä tietää tilan olevan kortilla keväisin. Meillä on taimihuone kellarikerroksessa, mutta itämisen ajan laatikot ovat sisällä. Olen vuosia aikonut hankkia pluggboxeja, sellaisia pieneen tilaan meneviä kylvölavoja missä kasvit kasvattavat syvät juuret. En kuitenkaan ole saanut hankittua sellaisia sillä meillä on ihan mukava varasto jo olemassa olevia minikasvihuoneita ja ruukkuja. "Man tager vad man haver", kuten vanhojen talojenkin kanssa. Tuntuisi hassulta hankkia lisää muoviastioita kotiin kun niitä on jo vanhastaan.

Olen seurannut Facebookissa bokashi-ryhmää reilun vuoden ajan. Menetelmä on kuulostanut mielenkiinoiselta, mutta ajattelin etten ryhdy hommaan koska meillä on ihan toimiva biojätteen kompostointi mikä toimii vuoden ympäri. Lisäksi tässä normaalissa lapsiperhearjessa on tarpeeksi puuhaa ja tavaraa -miksi hankkia lisää?

No varmaan siksi, että puutarhahulluus on vaarallisimmillaan kevään korvalla. Kyllä meillä sitä multaa ja kompostia riittää, mutta saisinko sadosta vielä isomman, vielä terveemmän!? Tänne sitä bokashia!


Bokashi on Japanissa kehitetty menetelmä biojätteen kotikompostointiin. Siinä luonnolliset aktiiviset mikrobit hapattavat jätteen parissa viikossa, minkä jälkeen hapattunut biojäte sekoitetaan vanhaan multaan ja näin saadaan ravinteikasta uutta multaa. Menetelmä kulkee myös nimellä keittiökomposti, ja se kertoo asiasta oleellisimman; kompostoida voi vaikka kerrostalossa vaikkei omistaisi pihaa tai kompostia. Multaa voi näin tuottaa vaikka parvekeviljelyyn tai rivitalon pikkupihaan. Hapattamisen sivutuotteena saadaan ravinteikasta suotonestettä, bokashimehua, bokapisua tai miksi kukakin sitä kutsuu. Nesteen massasta poistamiseksi ämpäreissä on reiällinen välipohja ja alaosassa hana mistä nesteen saa talteen. Nestettä voi käyttää niin pihan kuin sisäkasvien lannoitukseen. Mikäli tarvetta ei sillä hetkellä ole voi sen myös turvallisin mielin kaataa viemäriin, kompostiin tai vaikka pakastaa myöhempää tarvetta varten. Neste on melko tymäkkää, annostus vaihtelee käyttökohteen mukaan suhteista 1/10 - 1/500.


Ostin oman bokashi-aloitussettini viikko sitten. Päädyin ostettuihin ämpäreihin vaikka ne ovatkin melko arvokkaita, sillä tiedän kunnon välineiden nostavan onnistumisen ja innostumisen astetta. Hanallisia ämpäreitä voi itsekin askarrella, ja varsinkin Facebook-ryhmästä voi saada siihen vinkkejä ja apua. Kahden ämpärin ja ohjeiden lisäksi pakettiin kuului 2 kiloa valmista rouhetta, rouheen annostelukauha, pienempi astia rouheelle (jotta isoa pussia ei tarvitse avata päivittäin), astia bokashimehulle sekä väline millä jätettä voi tiivistää ämpärissä. Kahden kilon luvataan riittävän keskivertoperheelle jopa vuoden ajan. Yleinen ohje on, että rouhetta lisätään lusikallinen litraan jätettä. Mikäli jätteessä on paljon raskasta tavaraa, lihaa, luita tai juustoa tulee annostusta lisätä.


Meillä biojätettä kertyy enemmän kuin 10 litran ämpäri viikossa. Viisihenkisestä perheestämme vain koululaiset syövät lounaan koulussa, kaikki muut ateriat syödään yleensä kotona ja ruoka tehdään alusta saakka itse. Itse valmistan vain kasvisruokaa, mieheni tekee joskus itselleen ja lapsille jotain lihaisampaa. Oivallista bokashimateriaalia siis pitäisi kertyä ihan mukavasti. Nyt viikon jälkeen 16 litran bokashiämpäri on noin puolillaan, tosin olen kuullut että kun hapantuminen alemmissa kerroksissa alkaa voi pinta painua ja materiaalia vain mahtua ja mahtua! Kahvinpurut olemme heittäneet tavalliseen bioastiaan sillä liikaa kahvi voi häiritä bokashin toimintaa. Aiomme muutenkin pitää bioastian edelleen käytössä; epäilen että jätettä syntyy sitä vauhtia että ensimmäinen bokashi ei välttämättä ole vapautunut hapatuksesta kun toinenkin on jo täynnä. No, se jää nähtäväksi!

 Miten sitä bokashia sitten tehdään?
hyvin pilkotut biojätteet kerätään päivittäin erilliseen astiaan ja kipataan vain kerran päivässä bokashiämpäriin rouheen kanssa. Kantta ei kannata aukoa turhaan jotta prosessi ei häiriinny. Jätettä tiivistetään ja mahdollinen neste tyhjennetään hanan kautta. Näin toimitaan kunnes ämpäri on täynnä, minkä jälkeen se jätetään huoneenlämpöön hapattumaan. Hapattumiseen kannattaa varata aikaa ainakin kaksi viikkoa ja muistaa tyhjentää nesteet muutaman päivän välein. Hapattumisen jälkeen vuorossa on multatehdas. Tarkoituksena on että happamalle mennyt pH saadaan neutraloitua ja kompostointi vietyä loppuun -tässä vaiheessa biojäte on vielä suht saman näköistä kuin ämpäriin menneessään. Sekoittaminen multaan jatkaa prosessia ja bokashi muuttuu ravinteikkaaksi mullaksi. Se, kuinka kauan multatehdasvaihe kestää riippuu olosuhteista; onko multatehdas sisällä, ulkona, talvella, kesällä. Tarkempia vinkkejä multatehtailuun kannattaa katsoa vaikka Facebookista, sillä itsehän en ole vielä valmistanut yhden yhtä valmista satsia bokashimultaa. Ajatuksissa on kätkeä hapattuneet jätteet joko kompostiimme (lämpimänä pöhisevä matokomposti) tai keväämmällä ja kesällä mahdollisesti viljelylavaan.


Bokashiprojekti on nyt polkaistu käyntiin ja raporttia seuraa kun asiat etenevät! Mikäli innostun oikein toden teolla, niin mielessä siintää jo mahdollisia bokashikokeiluja. Puutarhajätettä voisi kierrättää nopeammin bokashimenetelmällä, esimerkiksi huonot omenat, lehdet, jopa havut. Erityisesti kiinnostaa myös hiilien "lataaminen" bokashimehulla ja niiden käyttäminen maanparannuksessa. Tähän astihan olemme kipanneet kohtuullisen määrän hiiliä sellaisenaan kasvimaille maanparannukseen.

Laitan vielä loppuun nopeat plussat ja miinukset omasta mielestäni:

PLUSSAT:
-mahdollisuus tuottaa ravinteikasta kasvupohjaa
-ravinteikasta bokashimehua kaikille kasveille
-nopeampi kierto biojätteellä
-näppärä kotikonsti edellisvuoden multien elvytykseen
-vähentää ostetun lannoitteen käyttöä
-mahdollisuus kompostoida jopa kerrostalossa
-hiilineutraali tapa kierrättää biojätettä (tästä luin jostain, kaipailen tutkimusta aiheesta!)

MIINUKSET:
-ostettuna ämpärit ovat melko hintavat (toisaalta niin on lämpökompostorikin)
-vaatii ylimääräistä vaivaa kun jäte pitää pilkkoa, tyhjentää päivittäin, annostella rouhetta
-aivan kaikkea biojätettä ei suositella bokashoitavan
-rouheita tai liemiä rouheen tekoon pitää ostaa erikseen jotta bokashi onnistuu
-rouheissa on valmistajakohtaisia eroja
-multatehtaalle pitää olla paikka
-bokashiämpärit ja keräysastia vievät tilaa sisällä, tällä hetkellä keittiössä (meillä kun ei ole talossamme esimerkiksi kodinhoitohuonetta tai kylpyhuonetta missä monet näitä tuntuvat pitävän)

Uudet hienot sisustuselementtimme keittön kulmakaapin ja sohvan välissä

Ja vielä muistiin: PILKO, TIIVISTÄ, ja käytä ROUHETTA!

Lisää vinkkejä, ohjeita, onnistumisia ja vertaistukea:
Bokashi Suomi Facebook-ryhmä

Taloa hankkiessa meillä oli monia toivomuksia talon ominaisuuksista. Puutarha, lasiveranta ja puulämmitys edustivat kaikki jotain ideaalia, pientä askaelta kohti omavaraisempaa elämää. Eihän niillä nyt kokonaan yhteiskunnasta voisi irtautua, mutta oma kasvimaa toisi pientä lisää ruokavalioon, veranta on Suomen olosuhteissa suuren osan vuotta kuin iso kylmiö ja kakluunin avulla olisimme riippumattomat sähkökatkoista; meillä ei tulisi kylmä.



Talossamme olikin kaksi kakluunia, ei toimivaa mutta toimiviksi palautettavia. Ensimmäisen talven harjoittelimme elämää yösähköllä toimivien vastusten kanssa, sillä kesken kylmän kauden emme voineet uuneja korjauttaa. Kekuslämmitystä taloon ei ollut koskaan asennettukaan. Sähkövastusuunien lisäksi keittiössä oli kaksi pinnastaan melkein puhki palanutta sähköpatteria ja ne saivat mennä. Tässä kohtaa kuvaan astui se romanttinen optimismi. Se sellainen "kyllä me pärjätään puuhellan kanssa". Ja ollaan pärjättykin, ei siinä mitään. Välillä vaan pakkasaamuina se keittiön plus kaksitoista on ollut aika vilakkaa. Sitten vaan tulet pesään, tohvelit jalkaan, villaa ylle ja rivakkaa liikehdintää. Ei ole tultu vanhaan taloon istuskelemaan. Puun kantoa, lumen luontia ja saunavedetkin kantaisin mutta ovat tynnyrin hyväkkäät jäässä. Onneksi olohuoneen plus seitsemäntoista on tuntunut keittiön rinnalla ihan tropiikilta!



Sitten yläkerran myötä alkoi pehmeneminen. Uunivaraus oli hormissa isomman huoneen eli lastenhuoneen puolella. Lykkäsimme uuniajatusta kun lapset ovat vielä leikki-iässä, paperisilppua ja muovitavaraa huone puolillaan. Mestarin ja sähkömiehen suosituksesta valitsimme yläkerran huoneisiin öljytäytteiset sähköpatterit. Tunsin pientä luovutushenkeä mutta salaa olin tyytyväinen ettei polttopuusouvi leviäisi vintin rappuihinkin. Ja tyytyväisiä olemme olleet. Sen lisäksi että meillä on kerros missä nukutaan, niin meilllä on kerros mikä lämpiää itsekseen! Eikä ole sähkölaskukaan hirvittänyt; ilmeisesti alakerrasta nousee lämpöä sen verran tehokkasti myös yläkertaan ja öljytäyte todella varaa lämpöä itseensä. Ei vanhanaikaisten sähköpattereiden naksuntaa ja vuoroin tulikuumaa ja jääkylmää peltipintaa.

Yläkerran pattereiden innoittamana olemme sitten alkaneet miettiä. Olemme toki tätä lämmitysasiaa aiemminkin miettineet, paljonkin. Koska talossa ei ole ikinä ollut minkäänlaista keskuslämmitystä, olisivat jo aloituskustannukset mihin tahansa systeemiin melkoiset. Aurinkokeräimet kiinnostelisivat, maalämpö on kuulemma ainakin joillain ihan toimivaa... Toisaalta, vanhaan taloon ei tekisi mieli vetää yhtään enempää vettä kiertämään, joten se sulkeekin sitten vesikiertoisen systeemin pois laskuista. Rumaa ja kovaäänistä ilmalämpöpumppua emme halua... Ja näin nämä ajatukset ovat kertäneet samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Kunnes ilmeisin ratkaisu tapahtui. Ostimme keittiöönkin öljytäytteiset sähköpatterit. Aivan samoille paikoille kuin vanhatkin. Puolustelin asiaa itselleni jollain kolmen vuoden takaisella tutkimuksella missä alle kahdensadan neliön talon lämmitys oli edullisinta suoralla sähkölämmityksellä - kun otettiin huomioon myös lämmityssysteemin perustuskustannukset.

Patterit ovat olleet keittiössä joulusta saakka. Onpa ihmeellistä kun aamuisin keittiössä on lämmin, ja olohuoneessa vileää. Herää kysymys kuinka viileään olimmekaan tottuneet (sillä eihän siellä aina ollut kahtatoista, ennemminkin seitsemäntoista pintaan)?  On aika mukavaa kun kiireisenä aamuna voi mennä ohituskaistaa eli jättää tulet virittelemättä ja laittaa kahvit sähköhellalla. Maksaahan sekin mutta eivät ne puutkaan ilmaisia ole. Lisäksi perheessämme on nyt kaksi pientä koululaista, ja voi olla että jossain lähitulevaisuudessa he tulevat itseksensä kotiin eikä täällä ole muutamaan tuntiin aikuisia lämmittämässä taloa. Ajatus on lähtenyt tästä jo eteenpän kasvamaan -että jos nyt tämän talven katsoisi keittiön pattereiden kanssa ja sitten asentaisi niitä vielä eteiseenkin, ehkä olohuoneeseen, kamariin... Eihän niitä ole pakko täysillä posottaa, mutta jos vaikka silloin antaisi itselleen armoa kun kovimmat pakkaset paukkuvat tai koko perhe on sairaana tai mitä jos joskus lähtisimme vaikka matkalle..? (Kerran olimme marraskuussa viikon poissa, talossa oli tullessa +14 kun isovanhemmat olivat käyneet tekemässä tulet.)



Uskon että olemme nyt viitenä talvena todistaneet itsellemme ja koko maailmalle että pysymme lämpiminä vaikka tulisi sähkökatko. Epäilen että sen todistusvoima on jo niin iso ettei meidän tarvitse todistaa sitä enää, vaan voimme niiden sähkökatkojen välillä saada myös helppoa lämpöä.
Ja arvatkaa kuinka usein meillä on ollut sähkökatkoja tässä viimeisen viiden vuoden kuluessa? No yhden muistan, se kesti neljäkymmentäviisi minuuttia.

Monta asiaa olen kymmenen kasvukauden aikana oppinut, mutta yksi on edelleen oppimatta: sadon punnitseminen. Jotenkin aina näin syksyllä herään siihen että olisi pitänyt olla aktiivinen ja punnita aina kaikki maasta nostettu ruoka. Ensi vuonna sitten muistan tämän jo huhtikuussa (ja unohdan kesäkuussa)!
Kaikkea hyvää ihanaa saimme kuitenkin kasvatetuksi. Haluan korostaa että tavoitteenamme ei ole omavaraisuus;  se olisi tällä tuhannen neliön tontilla mahdotonta. (Ja muistetaan että suuren osan tilasta vievät rakennukset, pihatie ja hiekka-alue.) Haluaisin kuitenkin olla hyvänä esimerkkinä siitä, että pienelläkin alalla voi kasvattaa puhdasta ravitsevaa syötävää. Lisäksi arvostan taitoja mitä oman ruoan kasvattaminen ja säilöntä vaatii. Se on sellaista eräänlaista asenteiden ja ajatusten omavaraisuutta.
Kaalia lähdettiin kokeilemaan suurin odotuksin. Tämän kesän valtava kaalikoi-invaasio ei ehkä auttanut asiaa. Muutama kaalinpää penkistä saatiin ennen kuin luovutimme. Ensi vuonna ostan varhaiskaalit ja viljelen samassa tilassa jotain muuta. Parsakaali sen sijaan oli iloinen yllätys. Pientä parsanuppua on riittänyt näihin päiviin saakka. Samoin lehtikaali toipui alkukesän tuhoista ja alkoi heinäkuun lopussa tuottaa ihanaa rapeaa lehteä. Mikäli peurat tai villikanit eivät käy napsimassa lehtikaaleja suihinsa poimimme niitä niin kauan kuin ne menestyvät!
Sipulia laitoin tänä vuonna aivan liian vähän. Omat sipulit riittivät kesäkuusta syyskuun loppuun. Onhan siinäkin toki kolmannes vuodesta. Ja meillä tosiaan syödään sipulia; viisihenkisen perheemme ruoassa on joka päivä ainakin yksi kokonainen sipuli tai kesäkaudella useita pieniä.
Säilöttyjä tai säilöön otettujen määrä onkin helpompi kertoa. Valkosipuleja saimme noin 80 kappaletta. Siitä osa menee toki ensi vuoden siemeneksi.
Tuoreena syötyjä härkäpapuja en punninnut, mutta kuivia papuja saimme talteen hieman vajaan kilon. Niistäkin taas osa pitää säästää ensi vuotta varten.
Punajuurien ja perunoiden määrän arvioin erittäin tieteellisellä metodilla: punnitsin muutaman viime kerran syötäväksi nostetut juurekset, tein kerto- ja jakolaskuja ja sain valistuneen arvion koko kauden määrästä. Eli plusmiinus jotain sinne päin! Punajuuria olisi saatu kuutisen kiloa ja perunoita jotain kolmenkymmenen ja neljänkymmenen kilon väliltä. Kuulostaa realistiselta, palataan asiaan ensi vuonna. Porkkanoita tuli lähinnä naposteltavaksi ja muutamaan ruokaan. Savimaamme ei suosi porkkanaa joten ensi vuonna aion laittaa niitä viljelylaatikoihin missä maa-aines on kevyempää.
Suurin kesäkurpitsamme oli kolme kiloa. Se päätyi toisen isokokoisen kanssa pikkelsiin mitä tuli seitsemän litraa. Kesäkurpitsojen kanssa oli muutoinkin hyvä vuosi; elokuussa söimme niitä mielin määrin ja kyläilijät saivat kotiin viemisiksi kurpitsan kavereineen.
Yrttejä syötiin lähinnä tuoreena. Käytän tekosyynä vinttiremontin kiihkeää loppuvaihetta ja muuttohurmosta siitä etten tänä vuonna kuivannut yrttejä tarpeeksi. Onneksi on vielä ylivuotisiakin.
Kasvihuone alkoi tuottaa tomaatteja heinäkuussa. Pariin kuukauteen ei tarvinnut ostaa yhtään kaupan tomaattia. Viimeisen pesuvadillisen kypsymättömiä tomaatteja poimin tällä viikolla kun siivosin kasvihuoneen talvikuntoon.
Salaattia on aina yli oman tarpeen vaikka sitä laittaisi kuinka vähän. Tänä vuonna meillä tosin oli pihalla apuna kaksi pikku pupua auttamassa salaatin syömisessä! Salaatin kanssa ei voi epäonnistua kunhan sen kylvää tarpeeksi aikaisin. Liian lämpimässä se ei enää idä.
Salaatin viljelyslaatikko oli tullut tiensä päähän joten poimin lahonneet puuosat pois ja levitin mullan hieman laajemmalle. Laatikko oli mansikkapenkin päässä joten oli luontevaa levittää mansikoita uudelle maalle. Mansikoita kuluisi varmasti kymmenkertainen määrä joten lisää on aina hyvä! Sama pätee vadelmiin joten annoimme niidenkin levitä tänä vuonna.
Omenapuita meillä on kaksitoista, joten omenoista tehdään muutakin kuin piirakkaa. Omenarenkaat ovat lasten herkkua.
Omenahilloa tein neljätoista litraa. Vuosikertahilloakin on vielä kymmenen litraa joten olemme hilloissa.
Suurin osa omenoista meni tuoremehuun. Mehuasemalla käynnillä ratkaistaan kaksi pulmaa: ei tarvitse ostaa kaupan mehua vaan halvemmalla saa taattua laatua, ja lisäksi ei tarvitse lokakuulle saakka pitää puutarhassa omenasulkeisia pudokkaiden kanssa. Mehua tuli 157 litraa ja hinnaksi euron litra. Hyötysuhde mehustuksessa on noin kuusikymmentä prosenttia joten omenoita oli alkujaan 260 kiloa.
Avomaankurkkuja syötiin kesällä tuoreena ja maustekurkkuja tein kahdeksan litran purkkia. Viime vuonna tein niitä urakalla joten niitäkin on vielä saman verran kellarissa. Kellariin pääsi myös seitsemän litraa puolukkasurvosta ja kaksitoista litraa lähihunajaa ystävän mehiläisiltä.

Mustajuurta ja artisokkaa en ole vielä käynyt koettelemassa. Palsternakka ja herne olivat (kaalin lisäksi) tämän vuoden epäonnistumiset. Palsternakasta sain sentään ensi vuodelle siemenet, ja on tuolla pellossa muutama pieni jäljellä. Hernettä kohtasivat ahneet varikset (jotenkin yllättävä tapahtuma) ja seuraava sato oli paljon pienempi. Mangoldia on vieläkin kasvimaalla koska olin yllätttynyt sen satoisuudesta enkä oikein osannut käyttää sitä tarpeeksi monipuolisesti.
Kuriositeettina mainitsen vielä kehäkukan; siemeniä on puoli kiloa odottamassa. Tulee niistä muutama kukka ensi vuodelle!

Auringonkukkia en ole merkinnyt mitenkään, joten ensi vuonna on yllätys minkä värisiä kukkia esiin puskee. Haaveissa on laittaa auringonkukkia omaksi ryhmäkseen johonkin, vaikkapa aurinkoiselle seimustalle.
Kehäkukkaa olen kerännyt jo parin viikon ajan talteen. Aina kun näen kypsiä, ruskeaksi muuttuneita käppyräisiä siemeniä eri puolella puutarhaa, otan ne talteen. Niitä on nyt pesuvadillinen.