Pari viikkoa sitten tuskittelin kun sisällä ei nähnyt kekipäivällä lukea kirjojen nimiä kirjahyllystä ellei laittanut valoja päälle, ja sitten yhtäkkiä viime viikolla joku laittoi ison valon päälle.


Kun aurinko piirtää teräväreunaisen varjon jo huoneen viimeiseen nurkkaan on aika kääntää katse kevääseen. Synkimmästä talvesta on jo selvitty, ja vaikka vielä varmasti saamme pakkasia ja harmaita päiviä on suunta kohti kesää. Ensimmäisenä halusin alkaa pelargonien elvytysoperaatioon. Meille valmistui viime syksynä pohjakerrokseen miehelle studio muusikon töitä varten ja sen yhteyteen sain pelargoneille talvetushuoneen. Vuoden vaihteeseen saakka kasvit kukoistivat, siis oikeasti jopa kukkivat vaikka olin lopettanut lannoituksen.

Joulukuun kukintaa

Mutta sitten saapuivat tammikuun pakkaset. Lämmitys ei ollut tarpeeksi kovalla ja lähimpänä ikkunoita olleet saivat paleltumia. Poistin kuolleita osia ja siirsimme lämmittimen myös pelargoneille. Eivät tainneet sitten kuitenkaan oikein tykätä niin rajuista lämpötilan muuutoksista...

Talvetushuonessa on kaksi ikkunaa tuplalaseilla ja katossa kasvivalo; tarkoitus onkin käyttää huonetta keväämmällä myös taimien esikasvatukseen

Nyt kun osassa oli vielä edes vähän elossa olevia lehtiä päätin ottaa vihreät kasvut pistokkaiksi ja leikata lopuista varret alas ja odottaa ihmettä.


Aloitin projektin eilen, ja koottuani varastosta hyvän ruukkukokoelman tajusin pihan multakasan olevan vielä jäässä. Tietenkin! Kompostimme on kuitenkin pöhissyt toiminnassa koko talven, joten päätin tehdä oman multasekoituksen lähes valmiista kompostista ja kasihuoneeseen jätetyistä viime kesän tomaattimullista. Ainakin käsituntuma ja ulkonäkö oli hyvä, tuleva näyttää onko komposti liian vahvaa juurtuville pistokkaille.


Pistokkaille käytin sekoitusmultaa, mutta alas leikatuille kasveille lisäsin ruukun pohjalle ja reunoille pelkkää kompostia.

Valkoinen Mårbacka sinnittelee kukkien


Nimetyistä pelargoneista otetut pistokkaat kannattaa myös nimetä. Myöhemmin on todella vaikea muistaa mikä oli mikä! Itse käytän jäätelörasian kannesta leikattuja suikaleita ja vedenkestävää tussia, näin nimi ei pyyhkiydy pois kastelujen yhteydessä.


Pistokkaat kannattaa juurruttaa pienissä ruukuissa ja siirtää isompaan saviruukkuun vasta kun kasvi alkaa kasvattaa uusia lehtiä. Omasta kokemuksesta tiedän myös että näissä hommissa tulee aina hävikkiä; osa pistokkaista ei kasvata juuria joten kaikkien istuttaminen isoon ruukkuun tässä vaiheessa veisi vain tarpeettomasti tilaa ja multaa.


Alas leikatut pelargonit pääsivät nyt ainakin aluksi lämmittelemään oikeaan auringonvaloon olohuoneen ja yläkerran ikkunoille. Kuvassa olevat tuoksupelargonit ovat viettäneet talvensa makuuhuoneen ikkunalla ja ovat selvästi tykänneet. Niistäkin otan joku päivä uusia alkuja, nyt piti ensin pelastaa alakerran asukit!

Meillä jostain syystä käy usein näin: aloitetaan remonttiprojekti kun vieressä on joulukuusi, pyykkipalju, piikkimatto ja tietysti muutama lasilyhty. Siinä on hyvä karmien kanssa heilua!

Saimme aikanaan vinttiremontin yhteydessä tukun vanhoja väliovia. Karmillisille parioville ei ollut vintissä käyttöä, mutta tiesin heti mihin haluan ne: olohuoneen ja silloisen makuuhuoneen, nykyisen vieras-/työhuoneen väliin. Huoneiden välistä on aikanaan postettu ovi kokonaan ja kulkuaukkoa oli suurennettu. Ajattelin pariovien sopivan hyvin juuri tuohon kohtaan vaikka ne ovatkin pari vuosikymmentä aiemmalta ajalta kuin talomme. Toisaalta, kierrätysosia on aina käytetty ja lisäksi ilmaiset peilipariovet ovat jotain mistä en vain voinut kieltäytyä.


Pariovet olivat paksun muovimaalin peitossa niinkuin muutkin saadut ovet ja ne unohdettiin kellariin kun oli muutakin tekemistä. Joulun välipäivinä kaivoin ne vihdoin esille ja kävin maalin kimppuun kuumailmapuhaltimen ja kaapimien avulla. En ehkä ole yhtä nopea työskentelijä kuin ammattilaiset, mutta sain maalit pois. Useiden tuntien työn jälkeen. Päivien kuluessa ilma kylmeni lähemmäs kahtaakymmentä miinusastetta, ja silloin oli pakko siirtyä kellarin puolelle rapsuttamaan. (Pitää sitä ihmisellä kuitenkin harrastuksia olla!)


Sitten loppiaisaattona saimme lapset mummolaan yökylään. Ehdotin vienosti josko olisi aika iskeä ovet paikalleen kun saataisiin työskennellä keskenämme keskeytyksettä. Sisäremonttien toteuttaminen asutuissa tiloissa kolmen lapsen kanssa on aina välillä vähän...hankalaa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Projektin suunnitelmapiirros.

Iso apu projektissa oli, että ovissa oli karmit mukana. Ja vielä helpommaksi muuttui, kun karmit olivat tismalleen oikean korkuiset oviaukkoon! Leveydessä oli kolmisenkymmentä senttiä liikaa tilaa.


Jotta karmit saatiin seinän kanssa samaan tasoon, päätimme tältäkin seinältä kuoria vihdoin halltexit pois. Syksyllä paljastimme viereiseltä seinältä vanhan pinkopahviseinän tapetteineen. Nyt ei ollut yhtä paljon tuuria mukana, vaan alla ollut pahvi ja tapetti oli aikanaan revitty. Näin oviprojekti laajeni seinän pahvittamiseen. Vanhat tapettiripsut säästettiin, sillä kaksi seinäpintaa on vielä avaamatta ja saatamme tarvita paikkapaloja.


Hyvänä puolena oli, että saimme samalla uunin muurin esiin. Nykyohjeissahan neuvotaan jättämään palomuuri ilman tapettia jotta mahdollisesti syntyvät muurin vauriot ovat nähtävissä. Taloon muuttaessamme konsultoimme nuohoojaa kun olimme huolissamme siitä että halltex oli aivan kiinni uunissa, jopa sen takana. Nuohooja katsoi että tilanne ei ollut mitenkään hälyyttävä mutta neuvoi että jos joskus poistamme puukuitulevyn uunin ympäristöstä niin emme enää uudelleen laita siihen kuitulevyä tai tapettia.

Koeasennus. Vasemmalla näkyy minkä verran piti rakentaa uutta seinää.



Vaikka kyseessä oli periaatteessa jo pitkään suunniteltu juttu, niin sen verran yllättäen lähdimme sitä toteuttamaan että budjetoimme projektiin yhden ruuvilaatikon verran. Kaiken muun piti löytyä omista varastoista. Seinänpätkän pahvitus toteutettiin siksi vinttiremontista jääneillä jämäpaloilla. Koska vanhaa tapettia ei ollut lisää päätimme maalata uuniseinustan muureineen jollain sopivalla sävyllä ja hämätä mahdolliset pahvien rajat sabluunakuvioinnilla tai roiskemaalauksella.


Maaliksi valikoitui itse tehty liimamaali, sillä se sopii sekä pahvin että muurin maalaamiseen. Liimamaalilla saa myös yhdellä sivelyllä peittävän kerroksen, mikä sopi meille sillä normaali elämä olohuoneessa jatkui koko ajan. Väri oli hieman hakusessa; lopullisessa maalissa on ainakin umbraa ja luonnon terraa. Tarkoitus oli sulauttaa seinä osaksi vanhan tapetin ja kakluunin värimaailmaa kuitenkin tunnustaen että se on jälkeenpäin tehty. Aikeena ei siis ollut mitenkään imitoida suoraan vanhan tapetin väriä.

Ystävältä saadut karmilistat ja kellarin kätköistä kaivettu pätkä jalkalistaa antavat viimeistellyt loppusilauksen.

Arjen alkaminen ja pieni talviflunssa jättivät oviprojektin nyt tällaiseen asuun. Tarkoitus on vielä maalata ovi öljymaalilla ja kuvioida seinä jotta saamme häivytettyä alta paistavat pahvin saumakohdat. Vaikkei väritys olekaan vielä valmis niin reilun viikon aikana olemme huomanneet kuinka paljon ovet vaikuttavat talon lämpötalouteen; kamari ovien takana on huomattavasti viileämpi kuin muut tilat (siis silloin tietenkin kun siellä ei ole lämmitetty). Näin talvella voimme huoletta pitääkin yhtä huonetta viileämpänä jos meillä ei ole vieraita tai en ompele aktiivisesti. Ovien alle jätettiin kuitenkin rako mistä ilma vaihtuu eikä ruvettu askartelemaan kynnystä. Olohuoneesta tuli myös kertaheitolla "huonemaisempi" vaikka toki se oli huone ennen oviakin. Nyt huoneet ovat selvästi erilliset eivätkä omituisesti jatku toisiinsa.

Vanhoissa taloissa asuvat käyttävät kuulemma useimmiten villasukkia, mutta valitettavasti kun asumme näillä leveysasteilla on olemassa neljä vuodenaikaa: kesä ja kolme muuta milloin kannattaa varustautua villa-alusvaattein. Asiallinen olosuhteisiin sopiva pukeutuminen ei nimittäin alakaan päältä vaan alta.

Villamatto, karvatohvelit, villasukat ja villasilkkikerrasto kotipöksyjen alla; jo tarkenee!

Olen omiin kokemuksiini perustuen huomannut, että on aivan sama vetää sitä villaa ylle jos alla on esimerkiksi puuvillainen kerrasto. Puuvilla on materiaalina kylmä ja kostuessaan vaikka liikunnan aikana vielä kylmempi. Päällimmäiset villakerrokset eivät auta jos alusvaatteet ovat ihoa vasten oleva kylmän nihkeä puuvilla. Lasten myötä tutustuin aikanaan Ruskovillan mainioihin silkkivilla-alusvaatteisiin. Niissä on 70% villaa ja 30% silkkiä. Neulos on ohutta ja silkin vuoksi tuntuma suoraan ihoa vasten on mukava -ei lainkaan villan pisteleväinen.

Villa on mainio materiaali. Sen lisäksi että se on lämmintä kuivana ja kosteanakin, se ei tarvitse joka käytön jälkeen pesua. Koska villa on itseään puhdistavaa riittää useimmiten pelkkä tuuletus. Petivaatteisiin ja villapaitoihin sovellankin tätä, mutta sukkia ja alusvaatteita pyöritän aika usein pesukoneessa. Ohuet silkkivilla-alusvaatteet kuivuvat helposti yön aikana ja ovat taas aamulla valmiit käyttöön. Eikä ainakaan meidän pesukonessamme villapesuohjelma kestä edes kuin reilut puoli tuntia.

Viiden hengen perheessämme on jokaisella ainakin pari kerrastoa niin koko ajan on kierrossa puhdas vaate vaikka joku pari olisikin unohtunut pyykkikaappiin. Yleensä yritän kerätä villapyykin omaksi kasakseen ja pesen niitä useammin, mutta lapset joskus ennättävät kätkemään omansa muun pyykin sekaan. Ruskovillan tuotteet eivät ole sieltä halvimmasta päästä ja meillä niitä kuluu. Olinkin ilahtunut kun löysin viime syksynä suomalaisen Tamsilkin mikä valmistaa myös samanlaisia silkkivillavaatteita hieman edullisemmin. Ostin kokeeksi aikuisten kerrastot ja olen tällä talvikaudella käyttänyt niitä Ruskovillan rinnalla. Aivan yhtä mukavat ovat, tosin koot ovat reilummat.

Markkinoilla on nykyään paljon teknisiä vaatteita. Omasta mielestäni niiden ongelma ei ole toiminnassa vaan tuotannossa; materiaalit ovat muovipohjaisia mikä tarkoittaa että vaikka materiaalina olisi kierrätyskuitu, niin lopputuote ei koskaan hajoa. Kerran valmistettu muovi on kierrossa aina, tavalla tai toisella. Villa ja silkki ovat uusiutuvia luonnontuotteita mitkä lopulta hajoavat osaksi luonnon kiertokulkua. Kun tuotannossa vielä otetaan huomioon eläinten ja ihmisten oikeudet niin ollaan täydellisen "teknisen vaatteen" jäljillä.

Vaatteiden lisäksi villa on paikallaan sängyssä. Aluksi ajatus villaisista petivaatteista tuntui oudolta, mutta seitsemän vuotta sitten hankimme ensin omaan sänkyymme villaisen lakanan. Ja sen jälkeen pian villapeiton ja -tyynyt. Pikku hiljaa olemme hankkineet myös lapsille villaisia petivaatteita. Villalakanan ja -peiton päällä käytetään ihan tavallista puuvillalakanaa, mutta tuntuma on silti erilainen kuin "tavallisen" petauspatjan päällä. Sänky on talvellakin heti sopivan lämpöinen eikä kesällä tule hiki. Villa siirtää kosteutta ihmisestä itsensä kautta huoneilmaan eikä nukkujan tarvitse pyöriä nahkeissa lakanoissa. Erilaisten villapetivaatteiden valmistajien sivuilla lupaillaan niiden helpottavan monenlaisia oireita, mutta ainakin piirun verran mukavammat unet niissä tulee oman kokemukseni mukaan. Paukkupakkasilla olemme vetäisseet villapeiton päälle vielä yhden ekstratäkin; kyllä tarkenee!

Villaiset peitto, tyyny ja lakana jo hieman elämää nähneinä ja pinnastaan huopuneina. Tyynyssä on lisäksi villatäyte.

Tulevaisuudessa toivon että kun patjojemme vaihtoaika tulee, voisimme panostaa vaikkapa Villa & Peitteen patjoihin. Heillä on myös hyvä valikoima luonnonmateriaaleista valmistettuja peittoja ja tyynyjä. Eikä sitten unohdeta myöskään alussa mainittuja villasukkia, niitä todella tarvitsee Suomen talvessa ja varsinkin näissä vanhoissa taloissa. Kun päälle lisätään vielä lammaskarvatohvelit, niin päästään lämpimyyden makuun!

Taloa hankkiessa meillä oli monia toivomuksia talon ominaisuuksista. Puutarha, lasiveranta ja puulämmitys edustivat kaikki jotain ideaalia, pientä askaelta kohti omavaraisempaa elämää. Eihän niillä nyt kokonaan yhteiskunnasta voisi irtautua, mutta oma kasvimaa toisi pientä lisää ruokavalioon, veranta on Suomen olosuhteissa suuren osan vuotta kuin iso kylmiö ja kakluunin avulla olisimme riippumattomat sähkökatkoista; meillä ei tulisi kylmä.



Talossamme olikin kaksi kakluunia, ei toimivaa mutta toimiviksi palautettavia. Ensimmäisen talven harjoittelimme elämää yösähköllä toimivien vastusten kanssa, sillä kesken kylmän kauden emme voineet uuneja korjauttaa. Kekuslämmitystä taloon ei ollut koskaan asennettukaan. Sähkövastusuunien lisäksi keittiössä oli kaksi pinnastaan melkein puhki palanutta sähköpatteria ja ne saivat mennä. Tässä kohtaa kuvaan astui se romanttinen optimismi. Se sellainen "kyllä me pärjätään puuhellan kanssa". Ja ollaan pärjättykin, ei siinä mitään. Välillä vaan pakkasaamuina se keittiön plus kaksitoista on ollut aika vilakkaa. Sitten vaan tulet pesään, tohvelit jalkaan, villaa ylle ja rivakkaa liikehdintää. Ei ole tultu vanhaan taloon istuskelemaan. Puun kantoa, lumen luontia ja saunavedetkin kantaisin mutta ovat tynnyrin hyväkkäät jäässä. Onneksi olohuoneen plus seitsemäntoista on tuntunut keittiön rinnalla ihan tropiikilta!



Sitten yläkerran myötä alkoi pehmeneminen. Uunivaraus oli hormissa isomman huoneen eli lastenhuoneen puolella. Lykkäsimme uuniajatusta kun lapset ovat vielä leikki-iässä, paperisilppua ja muovitavaraa huone puolillaan. Mestarin ja sähkömiehen suosituksesta valitsimme yläkerran huoneisiin öljytäytteiset sähköpatterit. Tunsin pientä luovutushenkeä mutta salaa olin tyytyväinen ettei polttopuusouvi leviäisi vintin rappuihinkin. Ja tyytyväisiä olemme olleet. Sen lisäksi että meillä on kerros missä nukutaan, niin meilllä on kerros mikä lämpiää itsekseen! Eikä ole sähkölaskukaan hirvittänyt; ilmeisesti alakerrasta nousee lämpöä sen verran tehokkasti myös yläkertaan ja öljytäyte todella varaa lämpöä itseensä. Ei vanhanaikaisten sähköpattereiden naksuntaa ja vuoroin tulikuumaa ja jääkylmää peltipintaa.

Yläkerran pattereiden innoittamana olemme sitten alkaneet miettiä. Olemme toki tätä lämmitysasiaa aiemminkin miettineet, paljonkin. Koska talossa ei ole ikinä ollut minkäänlaista keskuslämmitystä, olisivat jo aloituskustannukset mihin tahansa systeemiin melkoiset. Aurinkokeräimet kiinnostelisivat, maalämpö on kuulemma ainakin joillain ihan toimivaa... Toisaalta, vanhaan taloon ei tekisi mieli vetää yhtään enempää vettä kiertämään, joten se sulkeekin sitten vesikiertoisen systeemin pois laskuista. Rumaa ja kovaäänistä ilmalämpöpumppua emme halua... Ja näin nämä ajatukset ovat kertäneet samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Kunnes ilmeisin ratkaisu tapahtui. Ostimme keittiöönkin öljytäytteiset sähköpatterit. Aivan samoille paikoille kuin vanhatkin. Puolustelin asiaa itselleni jollain kolmen vuoden takaisella tutkimuksella missä alle kahdensadan neliön talon lämmitys oli edullisinta suoralla sähkölämmityksellä - kun otettiin huomioon myös lämmityssysteemin perustuskustannukset.

Patterit ovat olleet keittiössä joulusta saakka. Onpa ihmeellistä kun aamuisin keittiössä on lämmin, ja olohuoneessa vileää. Herää kysymys kuinka viileään olimmekaan tottuneet (sillä eihän siellä aina ollut kahtatoista, ennemminkin seitsemäntoista pintaan)?  On aika mukavaa kun kiireisenä aamuna voi mennä ohituskaistaa eli jättää tulet virittelemättä ja laittaa kahvit sähköhellalla. Maksaahan sekin mutta eivät ne puutkaan ilmaisia ole. Lisäksi perheessämme on nyt kaksi pientä koululaista, ja voi olla että jossain lähitulevaisuudessa he tulevat itseksensä kotiin eikä täällä ole muutamaan tuntiin aikuisia lämmittämässä taloa. Ajatus on lähtenyt tästä jo eteenpän kasvamaan -että jos nyt tämän talven katsoisi keittiön pattereiden kanssa ja sitten asentaisi niitä vielä eteiseenkin, ehkä olohuoneeseen, kamariin... Eihän niitä ole pakko täysillä posottaa, mutta jos vaikka silloin antaisi itselleen armoa kun kovimmat pakkaset paukkuvat tai koko perhe on sairaana tai mitä jos joskus lähtisimme vaikka matkalle..? (Kerran olimme marraskuussa viikon poissa, talossa oli tullessa +14 kun isovanhemmat olivat käyneet tekemässä tulet.)



Uskon että olemme nyt viitenä talvena todistaneet itsellemme ja koko maailmalle että pysymme lämpiminä vaikka tulisi sähkökatko. Epäilen että sen todistusvoima on jo niin iso ettei meidän tarvitse todistaa sitä enää, vaan voimme niiden sähkökatkojen välillä saada myös helppoa lämpöä.
Ja arvatkaa kuinka usein meillä on ollut sähkökatkoja tässä viimeisen viiden vuoden kuluessa? No yhden muistan, se kesti neljäkymmentäviisi minuuttia.

Yksi isoin syy miksi ihastuimme taloomme oli sen "peruspilaamattomuus". Toki täällä oli päivitetty pintoja ja valitettavasti uusittu alakerran ikkunat (ei onneksi verannan!), mutta suurimmalta tuhovimmalta olivat säästyneet kaakeliuunit, ulkovuori ja puulämmitteinen pihasauna. Tietenkin ihastumiseemme vaikutti myös saavutettavissa oleva hinta suhteessa sijaintiin ja kuntoon. Olemme niin lähellä keskustaa ja bussilinjoja että talo oli meille autottomille mahdollinen. Kunto oli sellainen että pystyisimme asumaan samalla ja tekemään remonttia voimien ja rahojen mukaan. Ainoa -hetken- askarruttanut seikka oli suihkuttomuus. Senkin ajatuksen lakaisimme maton alle toteamalla että kyllä yksi kesä (käyttökiellossa olevassa) pihasaunassa menee; saamme vintin rakennettua syksyksi ja sinne kylpyhuoneen.



Vaan kuinkas sitten kävikään... Aina eivät suunnitelmat toteudu. Vintti eli nykyisin yläkerta valmistui tämän vuoden heinäkuuksi eikä siellä ole kylpyhuonetta. Hieman yli neljä vuotta taloon muuttomme jälkeen. Käyttökiellossa olleen pihasaunan hormit totesi nuohooja aivan kelvoiksi, ja sauna on lämmennyt alusta saakka. Toisena kesänä ostimme uuden kiukaan vanhan tilalle, mutta muuten sauna on lähtötilanteesta lähinnä siivottu. Pata vetää noin seitsemänkymmentä litraa kuumaa vettä ja riittää niin viisihenkiselle perheellemme kuin mahdollisille saunavieraille. Saunassa on periaatteessa kantovesi eli saunalle ei tule vesijohtoa, mutta käytännössä siellä on puutarhaletkuvesi. Vedet tuodaan puutarhaletkulla ennen saunomista kellarin hanasta saunan isoihin saaveihin, pataan ja lasten kylpyammeisiin. Saunamme on kylmänä saunomisten välissä eli siellä ei ole muuta lämmitystä kuin kiuas. Kovimmilla pakkasilla (mitä täällä etelässä harvemmin saamme) pukuhuoneessa on hieman vilakkaa, mutta tuleepa sitten nopeammin kipitettyä sisätiloihin!



Onko elämä kolmilapsisena perheenä ilman suihkua ja vain pihasaunan varassa hankalaa? Erästä sukulaista taloon muuttomme hetkellä lainatakseni: "Vähän hankalaa tulee joka-aamuinen suihku olemaan!" Juu, ihan totta! Hänen järkytyksekseen voin kertoa, etten ole ikinä harrastanut joka-aamuisia, saati jokapäiväisiä suihkuja! Olen asunut koko lapsuuteni vanhassa talossa, eikä meillä saanut lotrata silloin kuin huvitti; lauantaisin oli sauna ja siinä välissä kävin kerran tai kaksi suihkussa. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että niin kauan kun ei tee raskasta fyysistä työtä on ihon hinkkaaminen joka päivä täysin turhaa ellei vahingollista. Sama pätee hiusten pesuun. Tällä taustalla uskalsimme ylipäätään muuttaa suihkuttomaan taloon.



Täysin rehellinen ollakseni kaipaan nykyisin suihkua aina välillä. Esimerkiksi silloin kun viisihenkisessä perheessä on vatsatauti. Kipeänä ei jaksa pihasaunan lämmittämisen ja käymisen vaivaa. Toinen hetki on keväisten puutarhatöiden jälkeen. Kun ilma on vielä niin vilakka että saunassa on lämmittämättä niin kylmä ettei tarkene pesytyä keittiöstä tuotujen lämpimien vesien kanssa. Kesällähän pihasaunassa voi peseytyä nopeasti saunaa lämmittämättä juuri noin; tuo vain vedet ämpäreissä saunaan.



Parhaimmillaan elämä pihasaunan kanssa on juuri nyt niin trendikästä hyggeä. Rauhallista saunan lämmittelyä, pesuvesien sekoittelua, lapset kylpyammeissaan, tulen tuijottelua kiukaan lasiluukun läpi saunan hämärässä. Ja taitaa vettäkin säästyä kun kauha kerrallaan kaataa sitä päälleen. Pukuhuoneessa on raikasta löylyn jälkeen ja talolle on mukava kipaista pihan yli pimeän suojissa. Kesällä pensaiden lehtiverho on niin tiheä että lapset voivat saunasta kirmata pitkin pihaa kenenkään näkemättä.



Tulevaisuudessa suunnittelemme taloomme suihkua. Tai paremminkin suihkukaappia, sillä vesi ja vanhat talot ovat kimurantti yhdistelmä. Tiedostamme että jossain vaiheessa perheessämme on kolme teini-ikäistä jotka luultavasti arvostavat henkilökohtaista suihkuaikaansa enemmän kuin perheen yhteisen saunapäivän odottelua. Ja jossain vaiheessa, vielä kauempana tulevaisuudessa, talossa on kaksi vanhaa ihmistä. Edellisiä asukkaita kuskattiin kaupungin toimesta muualle pesulle kun saunan laittamisesta oli tullut heille jo liian raskasta. Kuka tietää käykö tällekin suihkuajatukselle kuin yläkerran kylpyhuoneelle, mutta voihan sitä haaveilla. Ehkä ensi kesänä, ehkä viiden vuoden päästä. Sillä aikaa saunomme.

Ostimme viime kuussa puuhellan päälle kamiinatuulettimen. Tämä yksilö kotiutui meille Clas Ohlsonilta, missä on ainakin kolme eri mallia myynnissä. (Ja jouluun saakka vielä kanta-asiakasalennuksessa, vink vink mikäli on aikomus ostaa! Netissä valikoimaa on muissakin kaupoissa, kannattaa etsiä myös nimekkeellä "kamiinapuhallin" tai "heat powered fan".) Kamiinatuuletin on ilman sähköä toimiva lämmönsiirrin. Se saa energiansa kuuman ja kylmän ilman lämpötilaerosta ja muuttaa sen energiaksi seeback-elementin avulla (näin kerrotaan käytöohjeessa). Kun tuuletinta katsoo lähemmin niin näkee sen takana kulkevan pari johtoa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että tässä tapauksessa puuhellan kannen lämmettyä tarpeeksi alkaa tuulettimen lapa pyöriä. Tuuletin pitää kuitenkin asemoida hellan takaosaan sillä se tarvitsee toimiakseen myös kylmää ilmaa.

Me hankimme tuulettimen siksi, että keittiömme ainoa lämmönlähde on puuhella. Puuhella ei varaa lämpöä, vaan heti kun tuli on sammunut alkaa hellakin kylmetä. Lisäksi hellan päällä oleva hormi on aina auki, ja se tarkoittaa käytännössä sitä että kaikki lämpö nousee ylös ja katoaa huuvan ohjaamana taivaalle. Toki osa lämmöstä jää myös huonetilaan, mutta ajattelimme että tuulettimen avulla suurempi osa lämpöä saataisiin ohjautumaan keittiöön. Meillä hankinnan suurin syy ei siis ollut puun säästö millä samanlaisia tuulettimia myös markkinoidaan.

Reilun kuukauden käytön jälkeen olemme tehneet joitain havaintoja. Kun haluamme lämpimän ilmavirran suuntautuvan sinne missä oleskelemme eli ruokapöytään, on tuuletin asetettava hellan oikeaan reunaan. Sillä reunalla on myös kuumin levy koska tulipesä on suoraan sen alla. Aiemmin pidimme samaisen levyn päällä veskattilaa mikä varaa lämpöä kuuman veden muodossa; nyt tilasta kilpailee tuuletin. Olen testaillut erilaisia asetteluja kattilan ja tuulettimen välillä, mutta en ole päätynyt mihinkään selkeään tulokseen. Tuuletin on yleensä kuumimmalle kohdalla kunnes kahvit porisevat (käytämme hellaa ylivoimaisesti eniten aamukahvin keittoon), sen jälkeen tilan saa vesikattila ja veden kuumennuttua siirrän tuulettimen takaisin. Plussakeleillä kikkailulla ei ole niin suurta merkitystä kuin pakkasella.

Tuuletin yllättäen siirtää myös tuoksuja. Kahvi, ruoka tai jopa pieni savutus siirtyvät tehokkaasti huonetilaan. Tätäkin toki voi välttää siirtelemällä tuuletinta.

Ostaisinko kamiinatuulettimen uudestaan on ehkä oleellisin kysymys jos joku nyt miettii vastaavan hankkimista. Tykkään laitteista ja tekniikasta mikä toimii riippumatta sähköverkosta. Sähköttömälle mökille tai talolle hankkisin tällaisen ehdottomasti kamiinan tai puuhellan kaveriksi. Voin kuvitella kuinka vaikka syyskylmällä mökillä nopeampi lämmön siirtyminen huonetilaan eikä kattoon olisi tervetullutta! Meidän talomme kaltaiseen asumukseen kamiinatuuletin ei ole välttämätön hankinta vaan mukava lisä kylmimmille ilmoille kun keittiössä on aamusella plus kaksitoista astetta. Aivan ilmainen se ei toki ollut; normaali hinta huiteli satasen tienoilla ja alennuksessa hinta putosi kuuteen kymppiin. Aika kipurajoilla hinnan kanssa silti mennään "ihan kivassa" laitteessa. Pois en silti antaisi.

Kun keittiössä oli saatu työskentelytilat kuntoon, oli aika tapetoida. Ennen sitä piti katolle kuitenkin tehdä jotain. Kattoon oli joskus 1980-luvun alussa (vintiltä löytyneen pakkauslaatikon mukaan) asennettu lisäeristeeksi styroksia. Ne muodostivat ihan hauskan korinpohjakuvion, mutta materiaalina styroksi ei kuitenkaan ole lempimateriaalimme sisustuksessa. Ja eristyksen merkityskin oli poistunut vintin lämpimäksi rakentamisen myötä.

Laatat lähtivät suht helposti irti; kiinnittämiseen oli käytetty liimaa ja satunnaisia nauloja. Pohjalla oli oletettavasti alkuperäinen pinkopahvi, tai oikeammin pintakuvioinen Ensopahvi. Samalla pahvilla on vuorattu keittiön seinätkin. Otimme riskin ja päätimme kokeilla kattopahvin kunnostamista vaikkemme tienneet oliko koko katon osuus edes ehjä ja miten kunnostaminen onnistuisi. Mikäli onnistuisimme säästäisimme uuden pinkopahvikaton asennukseen verrattuna aikaa, luonnonvaroja, kulttuurihostoriaa sekä myös lompakkoamme.

Kattopahvi oli aikain saatossa maalattu ainakin pariin kertaan, ja viimeisin kerros muovimaalilla. Osa maalista lähti irti liiman mukana, mutta loput saimme raapia irti. (Myönnän, suurimman osan työstä teki taas mieheni.)

Maalin raapiminen oli parin illan homma. Seuraavaksi pahviin syntyneet reiät paikattiin pienillä tai suuremmilla makulatuuripaperista revityillä lapuilla. Revityillä siksi että reuna ohenisi eikä kuultaisi  valmiina maalin alta niin pahasti.

Ennen maalausta kattopahvi esiliisteröitiin kotitekoisella vehnäjauholiisterillä. Tässä vaiheessa meinasi tulla itku, sillä niin pahasti pahvi pussitti. Käänsimme selkämme, menimme nukkumaan ja aamuun mennessä oli tapahtunut pingottumisen ihme! Verrattomia nuo perinteiset rakennusmateriaalit!

Maalaus tapahtui perinteisellä reseptillä tehdyllä liimamaalilla. Maali on tuoreena hyvin paljon tummempaa kuin lopputulos, siksi ei kannata pelästyä miltä pinta näyttää heti maalattuna. Keittiöstä jäi maalia yli joten samalla oli helppo sutia eteisenkin maalia kaipaava halltex-katto. Yllä oleva kuva osoittaa hyvin hurjan värieron; tämäkin katto kuivui silminnähden valkoiseksi!

Maalauksen jälkeen keittiössä oli harmaa pussikatto, mutta seuraavana päivänä vastassa oli näin siisti lopputulos. Oikein kirkkaassa suorassa valossa katossa näkyy paikkauskohtia ja kulmassa pahvi vetää vähän, mutta se on tässä tapauksessa sitä vanhan patinaa. Katon korjauksen onnistumisesta kertoo se, että kukaan ei nykyään kiinnitä huomiota kattoon, mutta ennen jokainen "ihasteli" styroksiversiota. Kertonee jotain.

Keittiöömme tullessa on ovella madallus minkä yläpuolella ovat yläkaapit. Madallus oli vuorattu kauttaaltaan kovalevyillä. Tämän pienen katto-osuuden päädyimme tapetoimaan makulatuuripaperilla.

 Vielä ennen tapetointia seinäpahviin tehtiin pari paikkausta sileällä pinkopahvilla. Kun seinistä poistettiin halltexeja ja kovalevyjä paljastui alta muutamia repeämiä. Halusimme kuitenkin säilyttää vanhat pahvit seinissä tapetin alla jo tiiveyden takia. Lisäksi tätä röpöläistä pahvia ei ole uudistuotannossa, joten sen säilyttäminen edes kerroksissa on jo kulttuuriteko.

Samalla hoitui ikkunoiden ympäristön tiivistäminen pellavariveellä. Yli kaksikymmentä vuotta vanha uretaani oli nimittäin paikoin hyvin haipunutta. Emme ole tällaisten "uusien" ikkunoiden ylimpiä ystäviä, mutta saatoimme edes eristää niiden reunat kunnolla. Pellavariveen päälle liisteröitiin vielä paperisoiro ennen tapettia.

Tapettina on Duron Gammalsvenska-malliston Dellen. Malli ei ole mikään funkkismalli niinkuin kaappimme, mutta siinä olevat värit toistuvat kauniisti sekä astiakaapeissa että vanhoissa lakatuissa vaneriovissa. Kokonaisuutena mielestäni ihan mukiinmenevä.

Kattolistan tarpeellisuudesta kiistelemme vielä. Mieheni mielestä siististi toteutettu tapetointi ei listaa kaipaa, itse taas laittaisin kapean kattolistan. Taitaa mennä ikuisuusosastoon. Paneelit toivottavasti saavat sen jonkun-värisen maalipinnan viimeistään joululomalla.

Valmis! (Paitsi se maalaus. Ja kattolistat. Ja jalkalistatkin taitaa hengata vielä peräkamarissa...)