Olen viehättynyt puutarhasuuntauksesta nimeltä permakulttuuri. Yksinkertaisimmillaan sen voisi selittää perustuvan ajatukseen, että puutarha on suljettu systeemi missä parantamalla maan hyvinvointia parannamme myös satoisuutta. Kaikki mitä otamme puutarhasta palautuu takaisin sinne ja auttaa taas tuottamaan uutta. Sillä tunnustettavahan meidän on, että puutarhurointi on luonnon valjastamista omiin tarkoituksiimme. Permakulttuurissa annetaan luonnon tehdä osa työstä ja käytetään luontoa sen omilla ehdoilla niin että puutarhurikin hyötyy. En edes kuvittele että me voisimme viljellä täysin permakulttuurisesti; esimerkiksi vesiaihetta pihallamme ei ole eikä ole tulossakaan, mutta monia permakulttuurin tekniikoita voi silti hyödyntää. Komposti on tuttu monille muillekin kuin permakulturalisteille. Kompostointi on suositeltavaa ihan jo jätteen vähentämisen nimissä, mutta se on järkevää myös siksi että siinä ravinteet saadaan takaisin kiertoon. Pihalta kerätyt lehdet ja kasvien naatit muuttuvat pieneliöiden avulla uudeksi mullaksi, ja parhaimmillaan ostomultaa ei tarvita lainkaan. Monet sanovatkin pussimullan olevan kuollutta maata ja kompostin elävää. Mikäli kuitenkin perustaa samaan aikaa useita uusia kasvupaikkoja voi mullan ostaminen olla järkevää. Siinä tapauksessa olemme lisänneet omaa kompostia mullan sekaan ja antaneet pienten ystäviemme tehdä tehtävänsä. Maan rakenteeseen ja ravintotasapainoon voi vaikuttaa myös oikeilla kasvivalinnoilla. Harrastamalla vuoroviljelyä voi vähentää maan yksipuolista rasitusta, estää kasvituholaisten pesiytymistä isäntäkasveihinsa ja saada kullekin kasvityypille suotuisat kasvuolosuhteet. Ravintokasvien seassa voi myös viljellä maanparannuskasveja, esimerkiksi yläkuvassa oleva kehäkukka on sellainen. Pavut ja herneet tuottavat juurinystyröidensä avulla typpeä maahan joten niitä kannattaa viljellä kierron viimeisenä valmistamaan maata seuraavan vuoden vaativammille kasveille. Yksi permakulttuurin kulmakivistä on kateviljely. Katteesta on hyötyä rikkakasvien torjunnassa ja lisäksi maatuva ruohosilppu luovuttaa ravinteita viljeltäville kasveille. Katteena voi käyttää sitä mitä oma puutarha sattuu tarjoamaan, vaikkapa oksasilppua, kasvien naatteja, olkea... Pitkävaikutteisemmin ravinteita maahan vapauttaa harjuviljely, tunnettu saksalaisperäisellä nimellään hugelkultur. Siinä maahan haudataan puumateriaalia isoista rungoista pieniin oksiin saakka, ja koko keko peitetään maatumattomilla kasvinosilla ja kypsällä kompostilla. Harju voi olla todella korkea tai melko matala. Meillä on yksi matalampaa sorttia oleva harju minkä sisään on kätketty harventamisen jäljiltä rankoja. Ideana on että puuaines lahotessaan luovuttaa ravinteita hitaammin ja pitkään. Jotta kasvit voisivat hyödyntää maassa olevia ravinteita, pitää maan kalkkitasapainon olla kunnossa. Kalkin avulla kasvit saavat ravinteet käyttöönsä oikeassa muodossa. Maaperästä voi toki teettää analyysit, mutta Suomessa yleisesti maaperä ei ole erityisen kalkkipitoista. Meidän pihallamme tilanne ilmenee esimerkiksi sammaleisena nurmialueena. Havupuiden happamana pitämä maa, varjoa, kosteutta... Yritämme korjata tilannetta käyttämällä talomme lämmityksestä jäävän tuhkan pihan kalkitsemiseen. Levitämme kevään korvalla tuhkat sekä nurmialueelle että kasvimaalle. Tuhkankaan kanssa ei kannata liioitella, koska ylimääräisestä kalkituksesta ei enää ole hyötyä. Olemme muuten keksineet täydellisen laitteen tuhkan levitykseen; polkupyörän etukori! Sietä tuhka sirottuu vähitellen ja seassa olevat hiilet jäävät korin pohjalle. Hiilet käännämme lopuksi kasvimaan sekaan. Permakulttuurissa suositaan siis suljettua systeemiä, missä puutarhan yhteydessä olisi lampi tai muu vesivarasto. Koska meidän pienelle kaupunkipihallemme ei mahdu kaivamaan lampea, olemme ratkaisseet veden tarpeen keräämällä sadevettä tynnyreihin. Meillä se onnistuu laittamalla tynnyrit rännien alle. Sadevesi on myös kasveille parempaa kuin hanavesi sillä se on pehmeämpää ja saa yleensä seistä tynnyrissä ennen käyttöä jolloin se on myös sopivan lämpöistä. Kuivina kesinä voimme myös turvautua pihallamme olevaan kaivoon. Ehkä jo tänä vuonna saamme varastossa odottavan kaivonpumpunkin asennettua!